Katolisessa kirkossa toukokuu on perinteisesti Neitsyt Marian kuukausi. Erityisesti tässä kuukaudessa Mariaa kunnioitetaan ja muistetaan. Ruusukko on myös perinteinen rukous, jossa katolisen sanonnan mukaan muistetaan Jeesuksen elämän keskeisiä tapahtumia Neitsyt Marian seurassa. Tässä kirjoituksessa kuvaan, miltä tunnustuksellisesta luterilaisesta taustasta tulevalle on tuntunut alkaa rukoilla ruusukkoa, ja mihin Marian kunnioitus Raamatussa perustuu. Olen rukoillut ruusukon läpi päivittäin noin kahden kuukauden ajan ja luulen – mikäli se minusta riippuu – että aion rukoilla tätä rukousta päivittäin loppuelämäni ajan. Olen kokenut rukouksen siis hyvin positiivisesti.

Mitä ruusukossa rukoillaan?

Ruusukko on rukousnauha, jossa jokaiseen helmeen liittyy rukous. Helmet helpottavat rukoukseen keskittymistä, kun saa konkreettisesti siirtyä rukouksesta toiseen helmi kerrallaan. On totta, että varmasti pakanauskonnoissakin käytetään rukousnauhoja, mutta minusta oleellista on, mitä rukoillaan. Ajattelen, että rukousnauhaa ei tulisi vieroksua sen takia, että muissakin uskonnoissa esiintyy sellaisia. Emmehän me vieroksu esimerkiksi polvirukoustakaan siitä syystä, että hindut tai muslimitkin voivat rukoilla polvillaan. Oleellisempaa on siis rukouksen sisältö.

Ruusukossa rukoillaan Apostolinen uskontunnustus kerran, Isä meidän kuusi kertaa, Kunnia isälle kuusi kertaa ja Terve Maria 53 kertaa. Lisäksi rukoillaan omien esirukousaiheiden puolesta, voidaan lausua Fatiman rukous ja lopuksi luetaan Salve Regina ja Loreton litania. Lisäksi ruusukossa mietiskellään Jeesuksen elämän keskeisiä tapahtumia ja jokaiselle päivälle on omat viisi salaisuutta, joita mietiskellään. (Rukousten sisällöt löydä täältä.)

Terve Maria

Luterilaiselle ruusukko olisi varmasti täysin luonteva tapa rukoilla, jos siinä ei puhuteltaisi Neitsyt Mariaa ja pyydettäisi häneltä esirukousta. Ehkä joku luterilainen voisi pitää tarpeettomana myös rukousten useaa toistamista, mutta en usko, että tätä pidettäisiin välttämättä opillisena esteenä ruusukon rukoilemiselle. Sen sijaan luterilaisesta taustastani ja herkästä omastatunnosta johtuen minun oli ensin tarkkaan mietittävä, voiko Mariaa puhutella ja voiko häneltä pyytää esirukousta ennen kuin aloin rukoilla ruusukkoa. Ajattelen, että jos luterilainen voi vastata näihin molempiin myöntävästi, voi hän turvallisella mielellä rikastuttaa rukouselämäänsä ruusukon avulla.

Saako Mariaa puhutella?

Terve Maria rukouksessa asetutaan enkeli Gabrielin ja Elisabetin asemaan ja Mariaa puhutellaan niillä sanoilla, joilla enkeli Gabriel ja Elisabet Raamatussa Mariaa puhuttelivat: ”Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. (Gabriel) Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus. (Elisabet)” Tuskin Raamatun sanan toistaminen, varsinkin näin keskeisen pelastushistoriallisen tapahtuman, siis Jeesuksen inkarnaation, toistaminen olisi väärin. Sen sijaan kysymys on, voiko rukouksessa intentio eli päämäärä olla puhutella nyt Mariaa näillä Raamatusta lainatuilla sanoilla. Kysymys siis on: saako Marialle puhua, vaikka hän on taivaassa?

Tähän voimme löytää vastauksen ainakin Lutherilta ja suomen kirjakielen isältä Mikael Agricolalta. Luther on nimittäin sanonut: ”Se, jolla on hyvä (vahva) usko, rukoilee Terve Marian ilman vaaraa!” ja ”Voimme käyttää Terve Mariaa mietiskelynä, jossa lausumme, millaisen armon Jumala on antanut Marialle. Toiseksi, meidän tulee lisätä toive, että jokainen tulisi tuntemaan hänet ja kunnioittamaan häntä.” (lähde) Lisäksi Mikael Agricola otti Terve Maria rukouksen osaksi luterilaista katekismustaan. Lutherille ja Agricolalle ei siis vaikuttaisi olevan ongelma, vaikka Mariaa puhutellaan. Enkeli Gabrielin ja Elisabetin sanoja saa siis uskonpuhdistajan mukaan rukoilla ja mietiskellä.

Ehkä kysymys Marian puhuttelemisesta kuuluu laajemmin siihen, saako poismenneitä kristittyjä puhutella. Saako heiltä pyytää esirukousta tai rukoilla heidän puolestaan? Käsittääkseni pyhien esirukousten pyytäminen on melko varhaista kristinuskoa ja peräisin noin 100-200 -luvulta. Myös juutalaisuudessa on rukoiltu poismenneiden puolesta ja uskottu, että poismenneet rukoilevat juutalaisten puolesta (ks. 2. Makk. 15:12-14, Baruk 3:4 ja 2. Makk. 12:43). En mene tämän käytännön teologisiin perusteluihin tässä tarkemmin, mutta suosittelen tätä ja tätä artikkelia kiinnostuneille. Sen sijaan haluaisin pohtia, mitä tällainen käytäntö kertoo kristinuskosta.

Minulle poisnukkuneen seurakunnan todellisuus on ollut aiemmin hyvin etäinen ennen kuin olen perehtynyt vanhojen kirkkojen opetukseen poisnukkuneiden puolesta rukoilemiseen sekä heidän esirukoustensa pyytämiseen liittyen. Toki luterilaisuudessa on opetettu, että ehtoollisella olemme yhtä poisnukkuneiden kanssa, ja että ehtoolliskaaren voi mielessään kuvitella kokoympyräksi sekä toiselle puolelle polvistuneena Kristuksessa tuonpuoleiseen siirtyneet pyhät. En ole kuitenkaan koskaan luterilaisena oikein hahmottanut sitä, että seurakuntaan kuuluvat todellisesti sekä elävät että poisnukkuneet kristityt.

Luulen että tämä on johtunut siitä, että rukouksen kommunikaatio on ollut poikki poisnukkuneiden kanssa. Koemme yhteyttä eri ihmisten kanssa nimittäin juuri kommunikoimalla heidän kanssaan, ja jos puhuminen olisi kiellettyä, kokisimme yksinäisyyttä siitäkin huolimatta, että tietäisimme toisten ihmisten olevan olemassa. Kun nyt olen puhutellut rukouksessa esimerkiksi Mariaa ja pyytänyt esirukousta eräältä pyhältä, olen kokenut, että olen konkreettisemmin yhtä koko sen Kristuksen kirkon kanssa, johon kuuluvat kaikki kristityt, niin elävät kuin poismenneet. Koen siis, etten lähesty Jumalaa enää yksin, vaan osana Kristuksen ruumista, yhdessä kaikkien pyhien kanssa. ”Pyhäin yhteydestä” on tullut konkreettisempi asia.

Toinen tärkeä näkökulma on minusta voitto kuolemasta. Kristus on nimenomaan kuoleman voittaja. Lisäksi Hän lupaa, että joka elää ja uskoo Häneen, ei ikinä kuole: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” (Joh. 11:25). Ajallinen kuolema onkin vain ruumiin ja sielun erkaantumista toisistaan, ja uskovien sielut ovat Kristuksen luona elossa. Kuolema ei amputoi heitä siitä Kristus-ruumiista, johon kaste on heidät liittänyt. Tästä näkökulmasta Kristuksen ruumis on yhä yksi, jossa ovat yhtä niin elävät kuin poismenneet pyhät. Tietyllä tavalla tämä tekee ymmärrettäväksi sen, miksi eri ruumiin jäsenet toimivat toistensa puolesta ja tarvitsevat toisiaan. He ovat saman ruumiin jäseniä! Eri jäsenet eivät välttämättä voi enää nähdä toisiaan, mutta heitä sitoo yhteen rakkaus ja rukous. Tämä on pelastumisen ja uskon kollektiivinen puoli: pelastumme Kristuksen ruumiin jäseninä, jossa kaikki auttavat toinen toisiaan rakkaudessa ja esirukouksessa.

Maria – esirukoilija

Terve Maria rukouksen Trenton konsiilissa lisätty loppuosa kuuluu: ”Pyhä Maria Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen” Ajattelen, että tämä on luonteva lisäys rukoukseen, jos ajattelemme, että Mariaa saa ylipäätään puhutella. Lisäksi ajattelen, että jos ei ole paha asia pyytää tässä ajassa esirukousta toiselta kristityltä, ei se varmasti muutu pahaksi, jos rukousta pyytää poisnukkuneelta kristityltä, joka Raamatun mukaan ei ole kuollut, vaan elää Kristuksessa. Ensiksi mainittu esirukouspyyntö perustuu toki siihen, että toinen varmasti kuulee esirukouspyynnön, mutta jälkimmäinen perustuu toivoon siitä, että Maria (tai kuka tahansa pyhä) kuulee meidän esirukouspyyntömme, ja voi rukoilla puolestamme Jumalaa, kuten Ilmestyskirja kuvaa: ”Ja suitsukkeiden savu nousi pyhien rukousten kanssa enkelin kädestä Jumalan eteen.” (Ilm. 8:4).

On myös hyvä muistaa, että Marian rooli on olla (vain) kirkon esirukoilija, eikä hän ole Jumala. Katolisuudessa pyhiä kunnioitetaan ja Jumalaa palvotaan. Jumala on kaiken hyvyyden lähde ja Hän on yksin Kaikkivaltias. Maria on luotu olento – tosin erityinen, sillä Jumala on ottanut hänet puolisokseen – mutta hänen rukouksensa ovat vaikuttavia vain siinä määrin kuin Jumala sallii. Esirukoilijan ja kaikkivaltiuden välillä on valtava ero. Tämä pätee tietysti kaikkiin esirukoilijoihin. Toisaalta, kuten Paavali on opettanut, Kristuksen ruumiissa on erilaisia jäseniä, erilaisia tehtäviä ja erilaisia armolahjoja. Yhdelle ei ole annettu kaikkia lahjoja ehkä siksi, että hän tarvitsisi muita. Kaanaan häissä Marialla oli tärkeä rooli siinä, kun hän sai Jeesuksen tekemään ensimmäisen tunnustekonsa. Ehkä samalla tavalla voisi olla vielä tänäänkin, sillä Maria ei ole kuollut, vaan elää Kristuksen luona.

Maria – Jumalan puoliso

Maailmanhistorian yksi radikaalimmista asioista on varmaan se, että Jumala on ottanut Marian puolisokseen. Jumala on yhtynyt Mariaan, kun Pyhä Henki verhosi Marian ja hän tuli raskaaksi. Jeesus on Jumalan ja Marian yhteinen lapsi, ja Joosef on Jeesuksen kasvatti-isä. Tässä riittää kyllä sulateltavaa.

Luterilaisuudessa olen harvoin kuullut opetusta siitä, että Maria on Jumalan puoliso. Ehkä Mariaa on pidetty vain pakollisena pahana – ikään kuin vuokrakohtuna – jonka kautta Jeesus sai inhimillisen luontonsa. Tällainen käsitys kertoisi kuitenkin enemmän siitä, millainen Jumala on kuin siitä, millainen Maria on. Jos Jumala on täydellinen rakkaus ja täydellisen oikeamielinen taivaan Isä, niin ei sopisi kuvaan, että Hänen suhteensa ainoan Poikansa äitiin olisi yhtä kylmä ja etäinen kuin kohdunvuokraajan suhde voi olla siihen pariskuntaan, joka vuokraa toisen kohtua saadakseen lasta.

Sen sijaan minusta paremman ja oikeamman kuvan Jumalasta antaa katolinen ymmärrys (lyhyt tiivistelmä tässä, tässä ja tässä), jossa Maria on puhdistettu Kristuksen ansioiden avulla kaikesta synnin tahrasta jo sikiämisensä hetkellä ja kuollessaan nostettu ruumiineen sieluineen taivaaseen. Ajattelen, että juuri näin täydellisen hyvä, rakastava ja oikeamielinen Jumala toimisi puolisoaan kohtaan. Jos jo ihminen osaa antaa puolisolleen kaikkea hyvää, kuinka paljon enemmän ja paremmin kaikkivaltias Jumala.

Lisäksi se, että Maria on Jumalan ikuinen puoliso ja samalla Jumalanäiti, se puhdistettu neitsyt, Israelin kansan henkilöitymä, tytär Siion, uusi Eeva, joka luvattiin syntyväksi jo protoevankeliumin yhteydessä (1. Moos. 3:15), tuo mieleen myös toisen morsiamen, nimittäin seurakunnan. Seurakuntakin on Kristuksen morsian, aivan kuten Mariakin on, sillä Kristus on todella Jumala. Näin Maria on kirkon eli Kristuksen morsiamen esikuva tai henkilöitymä. Mariassa yhdistyvät tietyllä tavalla vanha ja uusi Israel. Hän on sekä uskollinen tytär Siion että Kristuksen morsian. Ero Marian ja seurakunnan välillä on kuitenkin nähdäkseni se, että Maria on jo nyt Jumalan puoliso, seurakunta ei vielä.

Maria on jo nyt Jumalan puoliso, koska hän on liittynyt yhteen Jumalan kanssa. Jeesus on tästä todiste. Hääyö oli silloin, kun Pyhä Henki verhosi Marian! Marian täytyy tämän vuoksi olla täysin pyhä, puhdas ja synnitön! Me Kristuksen seurakunta-morsiamena olemme vasta odottamassa Ylkää ja hääyötä. Häät ovat vasta tulossa! Me olemme vielä matkalla häihin! Meidän pyhittymisemme on vielä kesken, ja tätä Paavali kuvaa sanoessaan: ”Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.” (2. Kor. 11:2). Tässäkin yhtymäkohta Marian ja seurakunta-morsiamen välillä on ilmeinen. Molempia kutsutaan neitsyiksi. Maria tosin on jo neitsyt, koskematon ja puhdas, kun taas seurakunta on portto, josta Jumala puhdistaa itselleen neitsyen, viedäkseen tämän hääjuhliinsa ja hääyöhön, aivan kuten Hän on jo vienyt Marian. Paavali opettaa:

”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” (Ef. 5:25-27)

Maria – kaikkien kristittyjen äiti

Maria oli selvästi Jeesuksen äiti ja samalla Jumalanäiti, mutta miten Maria on myös meidän äitimme. Yksinkertainen vastaus on, että kasteessa meidät on adoptoitu Jumalan taivaalliseen perheeseen. Jumala on isämme ja Jeesus on veljemme. Olemme kasteessa uudestisyntyneet Jumalan lapsiksi. Tämä on Jumalan puhdasta armoa. Yhtä puhdasta armoa on se, että Maria, enkeli Gabrielin sanoin ”armoitettu”, on otettu Jumalan puolisoksi, Jeesuksen äidiksi ja siis taivaallisen perheen, johon meidät on kasteessa adoptoitu, äidiksi.

Myös Luther opetti: ”Maria on Jeesuksen äiti ja kaikkien meidän äitimme… Jos hän [Kristus] on meidän, meidän tulisi olla hänen asemassaan; missä hän on, meidän tulisi olla, ja kaiken, mitä hänellä on, tulisi olla myös meidän, ja hänen äitinsä on myös meidän äitimme.” (lähde). Eikä tämä ole erikoista, jos ymmärrämme, että Maria on uusi Eeva.

Jeesus kutsui Mariaa usein vaimoksi, eikä äidiksi (Joh. 2:4, Joh. 19:26). Tästä voidaan tulkita, että Jeesus uutena Aadamina piti äitiään uutena Eevana, aivan kuten Aadam kerran tunnisti Eevan paratiisissa vaimokseen. Jos Eeva oli ”kaikkien elävien äiti” (1. Moos. 3:20), niin Maria on kaikkien ”uudestisyntyneiden äiti.” Näin voimme sanoa, että olemme kaikki ihmisinä Eevan lapsia, mutta uudestisyntyneinä Marian lapsia. Tottakai olemme ihmisinä myös Aadamin lapsia, kuten olemme uudestisyntyneinä Jumalan lapsia. Kummassakin syntymässämme on sekä isä että äiti. Ei ole nimittäin olemassa äiditöntä tai isätöntä perhettä.

Myös minun äitini

Kun olen rukoillut ruusukkoa, olen kokenut yhteyttä taivaalliseen perheeseen, jossa on Isä Jumala ja äiti Maria. Kaikki on lähtöisin Jumalasta ja siitä, että minut on kasteessa liitetty Kristukseen. Näin ollen olen tajunnut, että olen Kristuksessa, joka syntyi Mariasta (siispä minäkin synnyin kasteessa Mariasta!), kuoli ristillä (siispä minäkin kuolin kasteessa ristillä!) ja nousi ylös kuolleista (siispä minkäkin nousin kasteessa kuolleista!). Tähän Jeesuksen uhriin liitettynä voin saada syntini anteeksi ja pelastua. Mutta on tärkeää, että Kristuksella on äiti, Maria. Ilman äitiä ei olisi Kristusta, ilman Kristusta ei olisi uhria ja ilman uhria ei olisi toivoa ikuisesta elämästä Jumalan luona. Marian rooli pelastushistoriassa on kriittinen, sillä voidaan kysyä: entä jos hän olisi kieltäytynyt synnyttämästä Jeesusta? Onneksi hänen sekä kaikkien maailman ihmisten kannalta hän vastasi: ”Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle sanasi mukaan.”

”Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: ”Vaimo, katso, poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Katso, äitisi!” Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa.” (Joh. 19:26-27)

Myös me voimme ajatella, että olemme ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakastaa.” Näin ollen myös me saamme ottaa Marian hengelliseksi äidiksemme ja muistaa, että hän rukoilee lastensa puolesta lakkaamatta Isää Jumalaa.

Lopuksi vielä kysymys: miksi Maria on katolilaisille taivaan kuningatar? Vastauksen taidamme löytää Jeesukselta, sillä eikö Jeesus ole kuningasten kuningas Daavidin suvusta (mm. 1. Tim. 6:15). Tällöin Jeesuksen äiti on kuningatar, sillä jo Daavidin valtakunnassa kuninkaan äiti oli kuningatar (1. Kun 2:19). Maria on ihmisenä jo nyt siinä asemassa (Ilm. 12:1), johon meidät kaikki Jeesuksen armon tähden tullaan kerran nostamaan, kun Ylkä tulee noutamaan omansa taivaalliseen hääjuhlaan ja saamme olla täysin pyhiä ja puhtaita kaikesta synnistä.