Janakkalan pyhän Laurin kivikirkko on rakennettu 1500-luvun alussa katolisessa Suomessa ja sen rakennutti loppuun Hämeenlinnan käskynhaltija Aake Yrjönpoika Tott. Valitettavasti Aake Tott mestattiin vain muutamaa kuukautta myöhemmin kirkon käyttöönotosta vuonna 1520 kuningas Kristian II:n aloittamissa vainoissa. Tutustuin tähän kirkkoon lastemme kanssa kauniina kesäpäivänä, kun tiekirkot taas aukenivat koronavuoden tauon jälkeen.

Pyhän Laurin kivikirkko on rakennettu 1200-luvulla tehdyn puukirkon tilalle. Sen suojelupyhimyksenä on pyhä Laurentius (Lauri), josta kirjoitin aiemmin täällä. Suomessa pyhälle Laurille ovat omistetut myös Vantaan, Lohjan, Isokyrön, Mynämäen, Perniön ja Hämeenkosken kivikirkot (viimeksi mainittu on raunio). Pyhä Lauri on siis ollut suomalaisille tärkeä taivaallinen esirukoilija ja miksei yhä olisi.

Paljaat seinät

Janakkalan kivikirkon sisustus ei muistuta lainkaan ”kivikirkkoisoveljeään” Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa, sillä seinät ovat paljaan valkoiset. Niistä puuttuu visuaalinen tarinankerronta kirkon historian pyhistä ihmisistä ja tapahtumista, joissa Jumala on väkevästi toiminut. Ehkä uskonpuhdistuksen perintöä seuraten kaikki tämä haluttiin siivota pois, jotta uskon keskiö – evankeliumi – tulisi selkeämmin esille. En tiedä, mutta itse koen, että evankeliumin järisyttävä uutta luova voima loistaa sitä kirkkaammin, mitä enemmän tradition tapahtumien, joissa evankeliumi on saanut vaikuttaa, annetaan puhua.

Katolisuutta voi hahmottaa paremmin, kun huomaa, ettei teologia ei ole niin jännitteistä. Pyhien kunnioittaminen ei vähennä Jumalan kunniaa, Maria ei kilpaile Jeesuksen kanssa, teot eivät ole vastakkain armon kanssa jne. Kyseessä ei ole ”joko tai” vaan ”sekä että”. Teologia ei ole ikään kuin kaksiulotteisella janalla, vaan kolmiulotteisilla tasoilla, jotka ovat lomittain. Jumala on kuin suuri rakentaja, jolla on iso työkalupakki, sillä erotuksella, että työkalut ovat eläviä ihmisiä, joilla on vapaus. Jumala haluaa toimia monenlaisten ihmisten kanssa ja kautta yhteistyössä, mutta Hän säilyy kaiken elämän ja hyvyyden lähteenä. Pyhä Lauri on yksi tällainen Jumalan työväline maailman pyhittämisessä. Hänen kunnioittaminen ei vähennä Jumalan kunniaa – pikemminkin päivastoin. ”Yksi on Jumala, kaikkien isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:6)

Ihmeiden lähde ja pyhä vesi

Janakkalan kivikirkon ympäristö toimi uskonnollisena kokoontumispaikkana jo ennen kristinuskon tuloa Hämeeseen. Tästä merkkinä on lähde, joka oli pakanuuden ajan Taara-jumalalle pyhitetty uhrilähde. Tuo lähde pulppuaa kirkon lähistöllä edelleen, tosin Laurin lähteenä. Enää sen luona ei tehdä taikoja tai harjoiteta uhraamista. Sen sijaan vesi pyhitettiin kastevedeksi, jossa perimätiedon mukaan ensimmäiset alueen hämäläiset kastettiin.

Tämä on yksi esimerkki siitä, ettei kristillinen usko välttämättä poista mustavalkoisesti kaikkea vanhaa alueen uskonnollista ainesta, vaan antaa sille uuden, kristillisen sisällön. Laurin lähde on yhä ihmeiden lähde, eikä kyse ole magiasta. Tästä lähteestä ammennetun pyhitetyn veden kautta lukuisat hämäläiset on pesty kasteessa, joka on uudestisyntymisen pesu, iankaikkisen elämän toivo sekä paheiden loppu ja hyveiden alku. Kasteessa vesi saa sellaisen yliluonnollisen voiman, mikä ylittää kaiken ymmärryksemme. Vedestä, joka jo luonnostaan on kaiken elämän edellytys, tulee yliluonnollinen pesu, joka poistaa syyllisyyden ja lahjoittaa Jumalan lapseuden.

Katolinen tapa on tehdä usein pyhitetyllä vedellä ristinmerkki. Esimerkiksi jokaisen kirkon ovella on astia, jossa on pyhitettyä vettä (vihkivettä). Kirkkoon käydään aina veden ja ristin kautta polvistuneena tabernaakkelissa lepäävää Kristuksen läsnäoloa palvoen. Tämä muistuttaa kasteen lahjasta, kuten myös siihen kuuluvasta velvoitteesta seurata Kristusta. Ristinmerkki on myös kehollinen rukous, jossa anotaan Jumalan armoa, joka puhdistaa syyllisyyden ja antaa voimaa uuteen elämään. Lutherinkin ajatus oli, että kastetta tulisi muistaa päivittäin, eikä sen tulisi olla vain menneisyyden tapahtuma, vaan totta joka päivä.

Kristus, pelasta meidät

Puhuttelevin yksityiskohta kirkossa oli 1400-luvulta peräisin oleva Kristus ristillä -veistos. Veistoksen alkuperästä ei ole paljoa tietoa, mutta se meinasi jo kerran jäädä pölyttymään kirkon ullakolle uuden alttaritaulun tieltä, kunnes se löydettiin uudelleen, entisöitiin ja tuotiin kirkkoon. On vaikuttavaa ajatella, että Kristuksen kuolema tuotti vehnänjyvän tavoin niin runsaan sadon, että se on vaikuttanut aina Hämeen Janakkalaan asti. Miten yhden ihmisen kuolemasta on voinut seurata niin paljon? Tätä voimme jäädä pohtimaan ja katselemaan Kristusta ristillä…