Kuukausi: toukokuu 2018

Elämme aikaa, jossa Raamattu on kohta painettu jokaiselle kielelle. Tämä tuntuu nopeasti ajateltuna hyvältä asialta, ja niin se onkin. Tämä on kuitenkin jotakin uutta kristillisen kirkon historiassa. Esimerkiksi Suomessa virsikirja oli vielä muutama sata vuotta sitten yleisempi joka kodin kirja, eikä Raamattua edes löytynyt kristittyjen tuvista. Lisäksi ennen uskonpuhdistusta Raamattua ei edes ollut käännetty kansankielellä. Vasta uskonpuhdistuksessa Raamattuja alettiin painamaan kansankielelle, jotta jokainen maallikko voisi lukea Raamattua. Tätä vauhditti myös kirjapainon kehitys. Tästä herää kuitenkin kysymys: Miten kristillinen seurakunta on säilyttänyt uskonsa Kristukseen ilman Raamattua? Miten kirkko on 1500 vuotta ennen uskonpuhdistusta säilyttänyt uskonsa, jos Jumalan sanaa ei ole ollut kodeissa saatavilla? Vastaus on mielestäni ihmisen kokoinen evankeliumi.

Kristus asuu Pyhän Henkensä kautta uskovissa. Sana asuu uskovien suussa ja sydämessä. Se on se sovituksen evankeliumin sana, joka voi pelastaa syntisen ihmisen elävään uskoon. Usko syntyy kuulemisesta. Väitän, että on huomattavasti helpompi uskoa evankeliumin saarna, kun joku uskovainen sen todistaa sinulle omakohtaisesti, kuin lukea se Raamatusta tai kuulla se yleisenä julistuksena radiosta tai jopa kirkosta. Jos uskovan ihmisen elämä saa heijastaa armollista rakkauden Jumalaa ja tehdä näin vaikutuksen epäuskoiseen ihmiseen, niin hän voi kristityn elämän kautta oppia tuntemaan Paavalin opettaman salaisuuden: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.” Katsomalla Kristuksen seuraajien elämää, voi löytää itsensä Kristuksen, koska Kristus asuu uskovissa ihmisissä. Tämä ei voi olla näkymättä uskovan elämässä. Kristus tuli maailmaan ihmisenä, ihmisen kokoisena ja muotoisena. Ihmisenä hänet juuri voitiin löytää ja tuntea, eikä vain kirjaimena paperilla. Nykyäänkin Kristus voidaan löytää ihmisen kokoisena ja muotoisena, koska Kristus asuu todellisesti uskon kautta kristityissä. Raamattu opettaa: ”Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16).

Tämä ei kuitenkaan väheksy sitä, että Raamatun lukeminenkin on tärkeää. Päinvastoin. Raamattu sisältää Totuuden sanan ja opettaa tuntemaan sen tien, jota Kristus käski seuraajiensa vaeltaa. Näin Raamattu saa ohjata taivaan tien kulkijoita elämään kilvoituksessa Jumalan rakkauden ja Kristuksen esikuvan mukaan. Siksi Raamattua on tärkeä lukea kotona, ja opettaa sitä myös lapsille. On kuitenkin kristillisen uskon helmi ja taivaan valtakunnan kätketty aarre, että Kristuksen saa löytää toisesta uskovasta, jolle voi tunnustaa omat syntinsä ja saada häneltä synninpäästön ja rohkaisun turvautumaan evankeliumiin. Yksin uskominen pelkän Raamatun sanan äärellä on kovin vaikeaa. Siksi Kristuskaan ei lähettänyt taivaasta Mormonin kirjan tapaista kirjaa alas maailmaan, joka kirkastaisi ihmisille elävän uskon. Sen sijaan hän astui alas taivaasta yhdeksi meistä – ihmiseksi. Ihmisenä hän kykeni kärsimään rangaistuksen syntiemme edestä. Tätä ihmiskunnan syntivelkaa ei kyetty maksamaan millään muulla hinnalla, kuin täydellisen ihmisruumiin kärsimisellä ja kuolemalla. Tämä rangaistus oli ihmiselle liian raskas kantaa. Vain ihmiseksi syntynyt Jumala kykeni siihen.

Samoin nytkin Kristuksen voi löytää ihmisen kokoisena. Evankeliumin sana saa tulla meidän ihmisten osaksi koko täyteydessään juuri uskovien ihmisten kautta. Siis elävän kirkon kautta, koska kirkko muodostuu elävistä kivistä, siis ihmisistä, jotka ovat saaneet vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjan. Kirkon ydin eivät ole ulkonaiset muodot, vaan ne ihmiset, joissa Kristus asuu Pyhän Hengen kautta. ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1. Kor. 3:16). Eläminen osana Jumalan temppeliä uskon kautta sisältää myös vastuun, sillä kyseinen Raamatunkohta jatkuu: ”Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.” (1. Kor. 3:17). Jos kristitty poikkeaa Jumalan tahdon tieltä ja tahraa oman ruumiinsa syntiin, eikä tee parannusta, niin Pyhä Henki pakenee hänestä. ”Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.” (1. Joh. 3:10). Tällöin on kuitenkin aina mahdollista palata parannuksen ja syntien anteeksiuskomisen kautta osaksi elävän Jumalan temppeliä. Tämä on uuden hengellisen elämän alkamista maailmaan eksyneessä kadotuksen lapsessa. Tällöin perkeleen lapsi saa pukeutua Jumalan lahjavanhurskauteen ja elää myös todeksi tuota vanhurskauttaan rakastaen veljeään eli lähimmäistään. Hänestä tulee tällöin taas Jumalan lapsi uskon kautta.

Paavali koki tehtäväkseen valmistaa Herralle kansan, joka ahkeroitsee pyhityksessä ja hyvissä teoissa, jotta Kristus saisi muodon heissä. ”Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,  joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa. Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.” (Kol. 1:24-29).

”Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte.” (Fil. 2:12). Paavali jätti kirjeissään seurakuntansa sen hyvän toivon varaan, että he eivät luopuisi uskostaan ja seuraisi elämässään tämän maailman ruhtinasta. On siunattu ja paras osa seurata elämässään Jeesusta Kristusta ja ahkeroida tässä uskossa lähimmäisten parhaaksi. Tällöin saamme loistaa Kristuksen rakkauden ja totuuden valoa lähimmäisillemme, jotta hekin voisivat löytää aarteen vajavaisessa saviastiassa: Kristuksen – kirkkauden toivon. ”Sillä Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valkeus pimeydestä”, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.” (2. Kor. 4: 6-11). Kristillinen elämä on Kristuksen kirkkauden säteilyn kasvamista Häneen uskovissa ihmisissä, niin sanoissa kuin teoissa, ovathan he uusia luomuksia Kristuksessa. ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.” (Joh. 3:30). Tämä on ristin kantamisen ja itsensä kieltämisen tie. Se on omien lihallisten himojen naulitsemista ristille, jotta Henki saisi hallita uskovissa. ”Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)

On lopuksi paikallaan todeta, että tämä ei tarkoita uskovan ihmisen synnittömyyttä. Opettaahan Raamattu: ” Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.” (1. Joh. 1:10). Tämä tarkoittaa kuitenkin synnin jättämistä ja lankeemusten tunnustamista, ja niistä nousemista. Opettaahan Raamattu: ”Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.” (1. Joh.3:6) Lisäksi Raamattu opettaa: ”Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.” (Sananl. 24:16). Synnin jatkuva tekeminen ja syntielämän jatkuva jatkaminen ovat todistus paatumuksesta. Ne ovat todistus myös epäuskosta ja siitä, että tällaisen ihmisen herra on joku muu kuin Elämän ruhtinas, Jeesus Kristus. Kukaan ei voi nimittäin seurata kahta herraa. ”Joku ehkä sanoo: ”Sinulla on usko, ja minulla on teot”; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi.” (Jaak. 2:18-22). Usko näkyy teoissa ja teot todistavat uskosta. Ne antavat aina yhdenmukaisen todistuksen. Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa. Tällaisesta uskosta ei sädehdi Kristus, kirkkauden toivo, lähimmäisten pelastukseksi ja Jumalan kunniaksi.

”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.” (Apt. 3:19). Näin Pietari saarnasi Salomon pylväskäytävässä, kun Jeesus oli lähettänyt opetuslapset viemään evankeliumia kaikkeen maailmaan. Lisäksi Pietari oli tätä ennen vieläpä syyttänyt kuulijoita Jeesuksen murhaamisesta: ”Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat.” Tämä piti tietysti myös paikkansa, sillä näin juutalaiset todella olivat tehneet. Toisaalta on myös totta, että meistä jokainen naulitsi Jeesuksen ristille synneillään.

Mitä sitten on parannus? Nykypäivän saarnoissa tämä on lähes vaiettu aihe. Silloinkin kun parannuksesta puhutaan, niin saatetaan selittää sanan kreikankielistä merkitystä, mutta itse parannuksen tekemiseen ei kehoteta, kuten Pietari kehotti. Monesti myös parannukseen viitataan siten, että tärkeää on tulla Jeesuksen luokse ja parannettavaksi, mutta Jeesuksen sanat syntiselle naiselle jäävät mainitsematta: ”Mene äläkä enää syntiä tee.” Tietysti tärkeintä on tulla Jeesuksen luokse armahdettavaksi, mutta Jeesus kehottaa kaikkia ottamaan ristin ja seuraamaan Häntä nisunjyvän tietä. Moni vierastaa sitä, että parannuksesta tulee seurata synnin pois panemista ja hyviä tekoja Pyhässä Hengessä. Johannes Kastajakin saarnasi: ”Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy… Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” (Luuk. 3:8-9).

Vanhan testamentin aikana profeetat olivat Jumalan lähettiläitä, ja he saarnasivat parannusta. Joona oli yksi tällainen profeetta, ja hänet lähetettiin Niniveen saarnaamaan parannusta. Niniveen pahuus oli täyttänyt Jumalan vihan maljan ja tulvi jo yli. Jos Ninive ei kääntyisi pahoilta teiltään, niin heitä kohtaisi rangaistus – kaupungin hävitys, kuten Sodoman ja Gomorran kävi. Mitä on sitten tämä kääntyminen pahoilta teiltä? Se on yksinkertaisesti Jumalan avuksi huutamista ja synnin jättämistä. Jos edellistä ei seuraa jälkimmäinen, niin kysymys ei ole todellisesta kääntymyksestä. Kun Paavalilta kysyttiin, saako Jumalan lapsi jatkaa synnissä, jotta armo tulisi suuremmaksi, niin hän vastasi: ”Pois se! Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?” (Room. 6:16). Synti on kuolemaksi ja johtaa kaidalta tieltä kadotukseen. Joonan saarnan vaikutuksesta Ninive kääntyi, pukeutui säkkeihin ja katui. Niniveen kuningas julisti: ”Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.” (Joona 3:8-9).

Olen lukenut viime aikoina Lars Leevi Lestadiuksen saarnapostillaa. Tuota Kaaresuvannon kirkkoherraa pidetään Lapin raitistajana. Hän saarnasi viinapirua vastaan, joka hukuttaa ihmisiä helvettiin. Lapissa syntyi herätystä. Miksi? Koska laki satutti ja evankeliumi synnytti armon kaipuuta. Kristuksen sovitusuhrille oli käyttöä. Kristuksen seuraamisen kapea tie pidettiin saarnoissa kapeana ja ahdas portti ahtaana. Kaikki tiet eivät vieneet taivaaseen. Jeesus opetti: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Lestadiuksen saarnat johtivat Lapissa parannuksen soveliaisiin hedelmiin. Synti, viina ja huorinteko jäivät, tilalle tuli evankeliumin saarnaaminen ja usko Kristukseen.

Missä ovat meidän aikamme Lars Leevit, Joonat, Paavalit ja itse Jeesus? Vai onko niin, että laittomuus lisääntyy ja rakkaus kylmenee. Missä ovat meidän aikamme herätyksen saarnaajat? Jeesus oli rukoilemassa Getsemanessa opetuslastensa kanssa kiirastorstaina ennen astumistaan kärsimystielle. Hän kehotti opetuslapsiaan valvomaan ja rukoilemaan. Opetuslapset nukahtivat. Jeesus herätteli. Opetuslapset nukahtivat jälleen. Yhä Jeesus jaksoi herätellä: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.” Olen kuullut monta saarnaa siitä, että opetuslasten tavoin mekin nukumme herkästi, ikään kuin se ei haittaisi. Onneksi Jeesus jaksaa valvoa, vaikka me kuorsaamme makeasti. Vähemmän olen kuullut saarnoja, joissa Jeesuksen tavoin herätellään uskovia ja kehotetaan heitä jatkuvasti valvomaan. Myös Pietari saarnasi herätystä: ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8) Hengellinen uni painaa, mutta Raamattu kehottaa valvomaan oman sielunsa takia, sillä Ylkä saattaa tulla minä hetkenä hyvänsä, ja Karitsan hääjuhlat alkaa.

Mitä oman sielun tilan valvominen sitten on? Eikö se ole jatkuvaa Kristuksen avuksi huutamista. Jatkuvaa synnin pois panemista. Jatkuvaa kilvoittelua elämän tiellä. Jatkuvaa nousemista, jos ja kun on langennut. Jatkuvaa Jumalan sanan tutkimista, rukousta, syntien anteeksi pyytämistä ja sakramenttien ahkeraa käyttöä. Tätä varten tarvitsemme oikeaa opetusta. Julistusta, jossa on lakia ja evankeliumia. Julistusta, joka viitoittaa oikean tien. Laki ja evankeliumi eivät oikeastaan ole kaksi vastakkaista julistusta, vaan yksi yhteinen julistus. Evankeliumiin kuuluu kiinteästi uusi uskon kuuliaisuus, pyhitys ja hyvät teot. Kutsu seurata Jeesusta on kutsu pyhään elämään. Se on kutsu jättää pimeyden hedelmättömät teot. Kaikkeen tähän tulee voima yksin Pyhältä Hengeltä, joka uskon kautta asuu kristityissä.

Mitä ovat nämä pimeyden hedelmättömät teot? Ilmestyskirjassa kirjoitetaan: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.” (Ilm. 2:20-21). Haureus on Jumalan pyhyyteen luodun ihmisruumiin tahraamista syntiin. Ihminen luotiin Luojansa kuvaksi ja kaltaiseksi. Hänet luotiin elämään Luojansa rakkaudesta ja heijastamaan tuota rakkautta elämänsä kautta läheisilleen. Ennen kaikkea tämä toteutuu avioliitossa, joka on useimpien seurakuntalaisten jalo kutsumus. Avioliitto on merkki Kristuksen ja seurakunnan rakkaudesta. Siinä mies ja nainen tulevat luomisjärjestyksen mukaisesti yhdeksi lihaksi, ja tämän yhden lihan liiton kautta Jumala luo uusia ihmislapsia luomissanansa ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää” mukaisesti. Entä mitä opettaa aikamme Iisebel, joka eksyttää valittuja haureuden syntiin? Eikö tuo Iisebel opeta, että Jumalan luomisjärjestys – jossa avioliitto on miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto – ei enää päde nykyaikana. Eikö Iisebel lisäksi opeta, että Jumalan luomissana on myös vanhentunut ja avioliiton seksuaalisuuden ei tarvitse enää kunnioittaa Jumalan luomissanaa ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää”?

Kaikki eksytys tulee Raamatun varoituksen mukaan valkeuden vaatteeseen naamioituneena. Eksyttäjä on susi lammasten vaatteissa. Hän näyttää ja kuulostaa viisaalta, mutta hänen viisautensa ei ole Kristuksesta lähtöisin. Sen tietää siitä, ettei hän opeta Kristuksen sanan mukaisesti. Paholainen opettaa valheita, hän kylvää rikkaviljaa. Valheet vääntävät kieroon Raamatun sanan, ne hylkäävät suoran ja kapean tien. Raamatun sanan tulisi antaa ojentaa ja nuhdella meitä, jotka niin helposti kuljemme itse vinoon. Tämä silläkin uhalla, että Raamatun sana ja opetus satuttavat ja näyttävät ihmisen mahdottoman tilan pyhän Jumalan edessä. Paholaisen kylvämä epäilys Jumalan sanaa kohtaan kysyy: ”Onko Jumala todella sanonut?” Näin tapahtui ensimmäisen kerran Eedenissä, kun ihminen lankesi syntiin ja luopui Jumalan rakkauden yhteydestä. Ihminen luuli valitsevansa jotakin parempaa, kun hän valitsi tottelemattomuuden Jumalan tahdolle. Hänelle ei enää riittänyt elämä Jumalan siunauksen ja rakkauden yhteydessä. Näin tapahtuu nykyäänkin, kun ihminen luopuu Jumalan asettamasta miehen ja naisen välisestä avioliitosta ja pitää halpana lisääntymisen siunausta käyttäen seksuaalisuuden lahjaa kaikkeen väärään.

Haluan päättää tämän pohdintani parannuksesta apostolien kehotukseen: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.” (Apt.3:19) Tämä on tänä päivänä kehotus meille kaikille. Elämme vielä armon aikaa, koska Herramme tulo on viipynyt. Saamme vielä omistaa nämä sanat itsellemme, ja puhdistaa omantuntomme tunnustamalla ja hylkäämällä syntimme. Herramme on uskollinen ja vanhurskas, ja on luvannut antaa syntimme anteeksi.