Kuukausi: tammikuu 2017

Me rukoilemme usein siunausta ja pyydämme Jumalan tahdon tapahtumista elämässämme. Meillä voi olla hienoja toiveita olla Jumalan suuria miehiä ja naisia, Hänen valtakuntansa käytössä. Saatamme pyytää konkreettista kutsumusta ja sitä, että Jumala antaisi meille armolahjoja. Näiden anomiseen Paavali toki meitä kehoittaakin. Kuitenkin yksi suurimmista lahjoista, jonka voi saada, on oma lapsi, tai jos Jumala suo, niin useampi lapsi. Yksi suurimmista kutsumuksista, mitä voi anoa, on vanhemmuuden kutsumus.

Psalmi 127 opettaa: ” Lapset avat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa.” Kun tähän maailmaan syntyy lapsi, niin se ei ole itsestäänselvyys vaan ihme. Se on Jumalan luomisihme! Vaikka Jumala onkin kerran aikojen alussa luonut maailman ja elämän, niin liian harvoin tulee ajatelleeksi, että Jumala yhä luo uutta ja oikeastaan pitää kaiken elämän koossa, vaikka synti ja kuolema myös asuvat tässä maailmassa (Kol. 1:16-17). Tämä elämä, mikä meistä tuntuu arkiselta, ja joskus itsestäänselvältäkin, on Raamatun mukaan Jumalan luomisihmettä. Sananlaskuissa sanotaan: ”Älä huomispäivästä kersku, sillä et tiedä mitä mikin päivä synnyttää.”

Perheenisän ja -äidin tehtävä on haastava. Siinä tarvitaan joka päivä anteeksiantavaa mieltä ja parannusta. Vanhemmuuden tehtävä on myös koko luomiskertomuksen ja luomistarkoituksen ydintä. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja antoi heille tehtävän ”viljellä ja varjella maata”, sekä ”lisääntyä ja täyttää maan”. Vanhan testamentin ja suurimman osan uuden liitonkin kirkon historian aikana on perhe ja lapset nähty Jumalan siunauksena. Vasta viime vuosisadan aikana on maailmassa ja myös kristittyjen keskuudessa näkökulma hiljalleen muuttunut. Nykyisin yhä useammat haluavat mielummin ehkäistä ja rajoittaa lasten saamista, ja yhä useammin nähdään muut asiat tärkeämpinä kutsumuksina kuin lasten saaminen ja kasvattaminen.

Jos mietimme oman elämämme tarkoitusta ja haluamme löytää siihen mielekkyyttä, niin meidän kannattaisi kääntyä Jumalan sanan puoleen, ja kysellä miksi ja mitä varten Jumala on meille tämän elämän lahjan antanut. ”Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä” (Ps. 127). Onni ei aina löydy helposta elämästä. Lapset tuovat monella tavalla elämään haastetta ja vaativat luopumaan epäitsekkäästi monista omista tarpeista. Yhdyn kuitenkin siihen, että lapset tuovat myös onnen ja merkityksen elämään. Ne, joille Jumala heitä antaa, ovat siunattuja ja tekevät tärkeää kasvatustyötä Luojan työtoverina.

Mihin uskomme juurtuu? Mitkä ovat uskomme perusteet? Ymmärrän, että kristillisiksi laskettavia liikkeitä, järjestöjä ja seurakuntia on lukuisia ja kun kuuluu johonkin kristilliseen seurakuntaan, niin omaksuu sen seurakunnan uskonkäsityksen, opetuksen ja ajattelutavan. Usko juurtuu toisin sanoen sen seurakunnan oppiin, jossa käy Sanan kuulolla saamassa opetusta. Luulen, että näitä juuria, ja siis oppia, olisi hyvä osata koetella ja niiden perusteita punnita. Raamattu kehoittaa: ”Rakkaani, älkää jokaista Henkeä uskoko, vaan koetelkaa Henget, ovatko ne Jumalasta.” Lisäksi Jeesus varoittaa saddukeuksia, jotka olivat aikansa yläluokkaa: ”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia” (Matt 22:29).

Kristinusko on ilmoitettu Raamatussa eli Jumalan Sanassa, joka on Pyhän Hengen inspiroimana syntynyt (2 Tim 3:15-16). Näin ollen kristinusko ei muutu, koska Raamattu ei muutu. Se pysyy samana vaikka kulttuuri, yhteiskunta, papit ja saarnaajat vaihtuvat, koska ilmoitus on jo annettu, eikä uutta ilmoitusta enää tule (Ilm 22:18). Uskonpuhdistuksen perintönä Raamattuja on käännetty lukuisille kielille ja nykyään jokaisen on mahdollista – ja erittäin tärkeää! – tuntea nämä kirjoitukset. Se mitä Raamattu sanoo on totta. Jeesus nimittäin lupasi opetuslapsillensa Pyhän Hengen, kun hän astuisi taivaaseen. Hän kertoi heille, että Pyhä Henki johdattaa heidät kaikkeen totuuteen (Joh 16:13). Voimme siksi varmasti luottaa siihen, että Paavalin kirjeet ja koko Uusi testamentti – kuten Vanhakin testamentti – ovat Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyneet ja siksi totta. Jos me tunnemme nuo kirjoitukset niin me voimme kestää uskomme koettelemuksissa eksymättä. Tällöin me voimme myös oppia erottamaan sen, puhuuko opettaja totuuden sanoja eli juurtuuko opetus Raamattuun.

Tiituksen kirjeen toisessa luvussa opetetaan, että terve opetus johtaa myös terveeseen elämään. Paavali opettaa Tiitusta neuvomaan ja kehoittamaan uskovia terveillä sanoilla vanhurskaaseen ja hyvään elämään Jumalan ja ihmisten edessä. Toisessa Timoteuksen kirjeessä Paavali opettaa, kuinka ihmiset eivät kärsi tervettä oppia, vaan kääntyvät taruihin korvasyyhynsä mukaan (2. Tim 4:3-4). Ihmisellä on kiusaus aina poiketa pois totuudesta. Jeesus opettaa kavahtamaan vääriä profeettoja, jotka ovat susia lammasten vaatteissa. Jeesus opettaa, että heidät tunnistaa heidän hedelmistään (Matt 7:16-17). Tämä näkyy minusta ainakin siinä, millaista elämää opetus saa aikaan kuulijoissa ja julistajassa.

Miksi sitten uskomme juurien tunteminen on tärkeää? Miksi tulisi kääntää jokaisen raamatunselittäjän opetusten kivet ja kannot pyrkien pysymään vilpittömästi totuudessa? Eikö riitä jos opetus tuntuu hyvältä ja todelta? Daavid kirjoittaa psalmissa 119: ”Sinun Sanasi on kokonansa totuus.” Siis kokonansa. Jeesus rukoili myös Isää näillä sanoilla: ”Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus.” Raamatulla Jumalan Sanana on ylin auktoriteetti, mitä meillä uskovilla on. Raamatunselittäjän auktoriteetti ei mene Raamatun yli, jos hän opettaa jotakin, mitä Raamattu ei opeta. Mikäli emme tunne ja pysy Sananmukaisessa opissa, niin emme pysy Kristuksessa, joka on totuus. 2. Joh 1:9: ”Jokainen joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä, että Poika.” Olisi hirvittävä tilanne olla ja elää vailla Jumalaa! Pysykäämme siis siinä, mitä Raamattu opettaa ja pyrkikäämme sitä tutkimaan!