Luin kesälomalla klassikkokirjan Rome Sweet Home, jonka kirjoittajat ovat Scott ja Kimberly Hahn. Kirja on kahden entisen protestantin matkakertomus katoliseen kirkkoon 80-luvun lopulla. Kirja oli minulle yksi niistä kirjoista, jota en voinut laskea käsistäni, ja luin sen melkein yhdeltä istumalta loppuun. Ja vaikka kirja on englanninkielinen, oli se sangen helppolukuinen heikommallakin englannin taidolla. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kristityille, varsinkin niille protestanteille, jotka eivät etsi vain parasta tunnustuskuntaa, vaan jotakin enemmän – Jumalan perhettä!

Kirjoittajat

Scott ja Kimberly Hahn olivat evankelikaaleja, jotka olivat innostuneita teologiasta ja ulospäin suuntautuvasta evankelioinnista. He opiskelivat teologiaa Gordon-Conwellin teologisessa seminaarissa. Valmistuttuaan Scotista tuli pastori presbyteerikirkkoon. Hän vastusti alkuun innokkaasti katolista kirkkoa ja katolisia oppeja. Hän esimerkiksi uskoi, että paavi on antikristus ja katolisia tulisi evankelioida, jotta he voisivat tulla uskoon. Kimberly suhtautui neutraalimmin katoliseen kirkkoon, mutta hänen taustansa presbyteerikodin tyttärenä oli vahva side protestanttisuuteen. Katolinen kirkko oli viimeinen kristillisistä kirkoista, joihin hän ja hänen perheensä olisivat hänen halunneet kuuluvan.

Ehkäisy ja liittoteologia

Avioiduttuaan Scotin kanssa vuonna 1979 Kimberly törmäsi teologian opinnoissaan sattumalta raskaudenehkäisyn etiikkaan. Hän alkoi tutkia opettiko Raamattu mitään tästä kysymyksestä. Scott piti tätä alkuun vain katolilaisten ongelmana ja tutkimusta ajanhukkana. Kun Kimberly tutki aihetta, hänelle kuitenkin selvisi, että koko kristikunta – kaikki sen eri tunnustuskunnat – olivat vastustaneet ehkäisyä 1930 luvulle saakka. Hän tutustui myös kirjaan Birth Control and the Marriage Covenant (suom. Ehkäisy ja aviollinen liitto), jonka on kirjoittanut John Kippley. Kun Kimberly mainitsi kirjasta Scotille, vasta silloin Scott kiinnostui: Mitä yhteyttä seksuaalisuudella ja avioliitolla olisi liittoteologian näkökulmasta?

Scott oli ollut jo aiemmin erityisen kiinnostunut liittoteologiasta. Siispä hän tarttui Kippleyn kirjaan, vaikka tämä olikin katolilainen, ja luki kirjan. Kippley argumentoi kirjassaan, että avioliitto on liitto, eikä sopimus. Raamatussa liitto koskettaa kokonaisia persoonia, sopimus asioita ja esineitä. Avioliitossa on kysymys oman persoonan jakamisesta kokonaan toiselle, ei vain asioiden ja palvelusten jakamisesta.

Kippley argumentoi lisäksi, että jokaisessa liitossa on jokin teko, jossa liitto kommunikoidaan näkyväksi ja uudistetaan. Uudessa testamentissa eli uudessa liitossa Kristuksen ja seurakunnan välinen liitto uudistetaan eukaristiassa, jossa Jumala antaa itsensä elämän leiväksi, jotta tämän uhrin kautta kristitty voisi antaa itsensä ja elämänsä uhrina Jumalalle. Avioliitossa liitto uudistetaan taas aviollisessa yhdynnässä, joka kommunikoi todeksi aviolupauksen jakaa itsensä kokonaisena lahjana toisen kanssa. Seksillä ja ehtoollisella on siis typologinen yhteys! Molemmat synnyttävät uutta elämää! Tällöin ehkäisyn, kuten esimerkiksi kondomin käyttö vertautuu siihen, että ehtoollisen jälkeen sylkisi siunatun öylätin lattialle.

Uusi liitto ja Jumalan perhe

Scott oli vaikuttunut Kippleyn argumentoinnista ja katolisen kirkon opetuksesta ehkäisyyn liittyen, mutta ajatteli alkuun: kyllä sokea koirakin löytää joskus luun. Teologisella oivalluksella oli kuitenkin vaikutus käytännön elämään, ehkäisystä luovuttiin ja lapsia syntyi kuusi.

Scotin pohdinta liittoteologian parissa jatkui. Hän alkoi katsoa koko Raamattua ja Jumalan pelastussuunnitelmaa liiton näkökulmasta. Protestanttisuudessa Lutherin ja Calvinin perintöä seuraten vanhurskauttamista katsotaan pitkälti sopimuksen ja oikeudellisen vaihtokaupan – ei siis liiton – näkökulmasta, jossa taivaallisessa oikeussalissa synti otetaan pois ja lahjavanhurskaus annetaan tilalle. Scott kuitenkin oivalsi, että liitossa on kysymys paljon enemmästä ja tällöin evankeliumikin on paljon enemmän kuin mitä protestanttisuudessa korostetaan. VT:ssä jumalallinen liitto tarkoitti, että Jumala oli israelilaisten Isä ja Israelin kansa Hänen perheensä. UT:ssa jumalallinen liitto tarkoittaa, että Jeesus jakaa itsensä meidän kanssamme, jotta meistä tulisi Hänessä Jumalan lapsia. Armo ei ole vain Jumalan suosiota, vaan lahja, joka tekee meidät Jumalan pojiksi ja tyttäriksi. Painopiste siirtyy taivaallisesta oikeusistuimesta taivaalliseen perheeseen – taivaallisesta tuomarista taivaalliseen Isään.

Lopputulemana Scott hylkäsi protestanttisen Sola fiden. Hän tajusi, että Sola fide on ristiriidassa Raamatun kanssa, jossa sanotaan: ”Ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” (Jaak. 2:24). Ainoa kohta, joka Raamatussa opetti ”yksin uskoa” puhui protestanttien sisältöprinsiippiä vastaan. Scott tulkitsi, että reformaattoreiden lempikappaleet, Roomalais- ja Galatalaiskirjeet, opettavat, että vanhurskauttaminen ei ole vain oikeudellinen status, vaan pääsy Jumalan lapseksi yksin armosta – siis liitto! Ja jumalallisen liiton kautta, Jumalan lapseus on paljon suurempi asia kuin pelkkä ”autuas vaihtokauppa” tai edes biologinen lapseus.

Lisäksi Paavali – jota Scott oli pitänyt ensimmäisenä Lutherina – kirjoittaa: ”Vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.” (1. Kor. 13:2) Protestanttisuus erottaa toisistaan vanhurskauttavan uskon ja rakkauden, mutta Paavali opettaa Jaakobin kanssa sopusoinnussa, että usko ilman rakkautta on hyödytön. Scott alkoi uskoa, ettei Paavali, opettanutkaan pelastumista Sola fide, yksin uskosta, siis ilman tekoja ja rakkautta, sillä vanhurskauttamisen ympäristö on perhe, ei niinkään oikeusistuin: teot, rakkaus, vuorovaikutus, vastuu, velvollisuudet ja aikuistumisen prosessi kuuluvat Isän ja lapsen väliseen suhteeseen, mutta oikeusistuimessa korostuu pelkkä ansaitsematon ja monergistinen suosio. Näin ollen suurin syy, joka jakoi kirkon 1500-luvulla, alkoi osoittautua Scotin mielessä historian suurimmaksi erehdykseksi.

Yksi Isä, yksi perhe, yksi kirkko

Entä miksi sanotaan isää, jolla on monta perhettä? – Roistoksi, Scott vastaa. Protestanttisuudessa kirkko-oppia katsotaan usein kriteerien näkökulmasta: kun tämä ja tuo kriteeri täyttyvät, kyseessä on elävä kristitty ja elävä kirkko (ks. esim tämä artikkeli). Kriteerien näkökulman puute on kuitenkin siinä, ettei se ole perheen näkökulma. Ja uudessa liitossa oli Scotin havainnon mukaan keskeistä juuri Jumalan perheeseen kuuluminen Jeesukseen liittymisen kautta. Scott ymmärsi, että katolisuudessa kirkkoa katsotaan juuri perheen näkökulmasta. Perhe ei ole näkymätön ja hengellinen, koska Paavali puhui Kristuksen kirkosta ruumiina. Ruumis on näkyvä ja konkreettinen. Jumalan perheellä on lisäksi jatkumo (suksessio), kuten maallisellakin perheellä on sukulaisuussuhde, eikä perhe toteudu siellä täällä kriteerien mukaan, vaan Jumalalla on vain yksi perhe, jonka Jeesus perusti. Perheen näkökulmasta jakautuneisuus on lisäksi sietämätön asia, sillä lasten riitely ei tuo kunniaa perheen Isälle.

Protestanttina Scott oli tottunut ajattelemaan, että Raamattu on totuuden pylväs ja perustus, mutta hämmästyksekseen hän löysikin Raamatusta toisen vastauksen: totuuden perustus on ekklesia, siis seurakunta, kirkko! (1. Tim. 3:15). Siis Jeesuksen perustama kirkko-instituutio, jolla on Raamattu, sakramentit ja apostolinen virka. Mutta missä tuo kirkko on? Minkä varaan Jeesus rakensi kirkkonsa? ”Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” (Matt. 16:18). Viime kädessä vain katolinen kirkko seisoo Pietarin, siis sen kallion varassa, jolle Kristus rakensi kirkkonsa, joka ei ole näkymätön, vaan näkyvä instituutio – Jumalan perhe, uusi Israel. Muut ovat lähteneet tästä perheestä.

Protestanttisuus rakentaa perustuksensa Sola scripturan (yksin Raamattu) varaan, ei Jumalan perheen, siis katolisen kirkko-instituution varaan, jolla on pyhän Raamatun lisäksi Pietarin virka, historiallinen traditio ja Pyhän Hengen johdatus. Kun Scott oli kerran luennoimassa (vielä protestanttina), eräs oppilas kysyi häneltä: mihin Sola scriptura perustuu Raamatussa? Scotin ensireaktio oli: olipa tyhmä kysymys. Tähän oppilas totesi: anna siis tyhmä vastaus. Vastauksen antaminen ei ollut kuitenkaan helppoa, sillä Raamattu ei missään kohdin opeta, että sen tulisi olla kirkon ainoa auktoriteetti. Raamattu ei edes rajaa, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun, vaan kirkko, Jumalan perhe, on kanonisoinut Raamatun. Näin ollen Scott havaitsi, että Sola scriptura on ristiriidassa itsensä kanssa.

Sola Scripturan sijaan Jeesus asetti kirkolle, siis Jumalan perheelle, auktoriteetiksi  apostolisen opetusviran Pietarin virkaan yhteydessä. Lisäksi Jeesus lupasi tälle kirkolle Totuuden Hengen, joka johdattaisi kirkon kaikkeen totuuteen.

Kääntymys

Tämän Jeesuksen perheen, jolla on isä Jumala, äiti Maria ja kaikkien pyhien yhteys, Scott löysi täyteydessään katolisesta kirkosta vuonna 1986 ja Kimberly 4 vuotta myöhemmin. Molemmat kokivat lopulta Jeesuksen kutsuvan heitä tulemaan kotiin, perheeseensä. Kirjasta voisi nostaa esille paljon muutakin mielenkiintoista, mutta ehkäpä vaikuttavin asia molempien kääntymyksessä oli se, että he löysivät Jeesuksen ruumiillisen läsnäolon katolisesta kirkosta. Jeesus ei ole nimittäin katolisessa kirkossa läsnä vain hengellisesti, vaan ruumiillisesti! Jeesuksen ruumis lepää katolisen kirkon tabernaakkelissa! Ja eukaristiassa Jeesus tulee ruumiillisesti asumaan sydämeemme, tehden meistä eläviä tabernaakkeleitaan. Tästä Johanneksen evankeliumin kuudes luku opettaa.