Loppuvuodesta 2020 Juho Sankamolta ilmestyi uusi kirja Taivasolento – kirja ihmisestä (Perussanoma). Kirja kuvaa pohdiskelevalla, elävällä ja myös henkilökohtaisella otteella ihmiselämän syvällisiä kysymyksiä: Mikä on ihminen? Millainen on ihminen? Mistä löytää elämän tarkoitus? Vastauksia etsitään Raamatun, filosofian, järjen, kirkon suurten opettajien ja sosiologian näkökulmista. Kokonaisuus on helppolukuinen ja kirja on kuin traktaatti, jonka voisi ojentaa melkeinpä kenen tahansa lukijan käteen.

Olet arvokas!

On ekumeenisesti upea asia, että luterilainen kustannusyhtiö Perussanoma julkaisee myös katolisen kirjailijan kirjoja. Aiemmin tällainen katolilais-luterilainen yhteistyö olisi voinut herättää allergiaa. Yhteistyö onkin hyvä osoitus siitä, että kristittyjen välillä on paljon enemmän yhteistä kuin eroja. Tämä on erityisen totta, kun puhutaan kristillisestä ihmiskäsityksestä.

Juho kuvaa loistavasti, miten kristillinen ihmisarvo ei ole ihmisen erilaisten ominaisuuksien, kuten vaikkapa hyödyllisyyden varassa, vaan tekijänsä varassa. Käsitys siitä, että Jumala on luonut ihmisen, antaa ihmiselle valtavan suuren arvon. Arvottomasta maan tomusta syntyy arvokas Jumalan kuva. Esimerkiksi materialismissa ihmisen arvo ei ole itsessään tomua kummempaa.

Kainin ja Abelin esimerkin kautta Juho myös muistuttaa, ettei edes kuolema hävitä ihmistä lopullisesti. Kun Kain surmasi Abelin, huusi tämän veri taivaaseen asti, eikä Kain voinut tukkia Jumalan korvia. Ihminen ei voi peruuttaa ihmisen luomista. Ihminen on ikuisuusolento.

Missä olet ihminen?

Kirkkoisä Augustinus kirjoitti, että ihmisen sielu on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa. Tämä johtuu siitä, että ihminen on luotu taivasta varten. Ihminen on taivasolento. Kainin tavoin me ihmiset olemme kuitenkin enemmän tai vähemmän hukassa Jumalalta ja itseltämme. Kuka minä oikeastaan olen? Miksi minut on luotu?

Juha nostaa esille niljakkaan Klonkun, joka on J. R. R. Tolkienin kirjasarjasta Taru sormusten herrasta. Klonkku oli joutunut veljensä murhan ja varkauden takia pahuuden valtaan. Hän oli kadottanut itsensä. Silti kaikki toivo ei ollut mennyttä! Viisas Gandalf muistutti, että Klonkun sielussa oli vielä jäljellä vapaa sopukka: ”Yksi sen sielun sopukoista kuului vielä sille itselleen, ja sieltä pilkisti valo kuin ovenraosta. Oikeastaan siitä oli miellyttävää kuulla taas ystävällinen ääni, joka toi mieleen muistoja tuulesta ja puista ja auringon valaisemista ruohikoista ja muista unohtuneista asioista.”

Juho kirjoittaa, että Jumalan kadottaminen on itsensä kadottamista. Jumalan löytäminen voisi siis lähteä oman itsensä löytämisestä. Aivan kuin Klonkku itse kutsui hukkaan joutunutta Klonkkua tulemaan takaisin kotiin, takaisin itseensä. Aivan kuin tuhlaajapoika meni ensin itseensä ja ajatteli: ”Nyt minä lähden isäni luo.” Juho rohkaisee: ”Ole kerrankin oma itsesi. Kuuntele omaa sydäntäsi! Hän lainaa pastori Richard Wurmbrandia: ”Et ole koskaan oma itsesi, Jumalan kuvaksi luotu säteilevä olento, ellet tule Jeesuksen tykö.”

Jeesus – täydellinen ihminen

Raamatun keskeisenä teemana Juho näkee ihmisen ja Jumalan välisen suhteen. Tämä suhde on kaikista läheisin ja intensiivisin, kun Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi Neitsyt Marian kohdussa. Jumala tuli ihmisenä etsimään ihmistä. Jeesus lähestyy meitä! Juho kuvaa koskettavasti, kuinka Jumala tulee Jeesuksessa etsimään hukassa olevia ihmisiä. Koko huikean suuressa ja äärettömässä universumissa ihminen on Jumalan silmäterä – Hänen äärettömän kiinnostuksensa ja rakkautensa kohde. ”On uskomatonta ajatella, että sinussa on jotain niin ihmeellistä, että Jumala etsii ja kutsuu sinua”, Juho kirjoittaa.

Kirkkoisä Basileios Suuri liitti ihmisen mittaamattoman arvon juuri Jeesukseen ja hänen ristiinsä: ”Ihminen, huomioi arvokkuutesi, muista hinta, joka sinusta on maksettu.” Juho nostaa tämän esille parhaana ihmisarvopuntarina – vaa´assa painavat Kristuksen teot, eivät sinun omat ansiosi, ja ne osoittavat ihmisen suunnattoman arvon.

Muistamme Raamatusta myös pahasti köyryssä kulkevan naisen, jonka Jeesus paransi ja nainen kykeni oikaisemaan selkänsä. Tässä Juho näkee upeasti viittauksen Jeesuksen missioon: Hän on tullut suoristamaan meitä vääräksi vääntyneitä ihmisiä kaikkeen komeuteensa.

Kohti yhteyttä ja avoimuutta

Otan vielä esille yhden yksityiskohdan. Juho kirjoittaa, ettei avoimuus ole missään niin voimakasta kuin Kristuksen kirkossa. Tämä on minusta hyvin mielenkiintoinen ajatus. Jumalassa ihminen voi löytää paitsi itsensä, myös Jumalan isyyden kautta veljeyden kaikkien ihmisten kanssa. Itseensä käpertymisen sijaan ihminen voi Jeesuksen kautta löytää yhteyden toisiin ihmisiin veljinään ja sisarinaan. Juuri kirkossa tämä on totta valtavalla tavalla. Kirkko on auki kaikille kansoille kaikkina aikoina ja se kokoaa yhdeksi ruumiiksi kaikki pyhät kaikilta aikakausilta. Kirkko on auki taivaaseen saakka! Tällaista avoimuutta ja yhteyttä et löydä muualta.

Kirjan Taivasolento aihe on tietysti hyvin laaja – ihminen. Mielestäni Juho onnistuu silti hyvin käsittelemään aihetta kristinuskon näkökulmasta ottaen samalla esille myös konkretiaa ja muita ihmiselämän osa-alueita ja rajapintoja. Myös erilaisia pommeja käsitellään, kuten väestöpommia, seksuaalivallankumouksen pommia ja eläkepommia. On luonnollista, että aiheen valtavan laajuuden vuoksi kaikkeen ei voida mennä kovin syvälle. Ehkä kirjaan Taivasolento voisi odottaa jopa jatko-osaa.