Aivan aluksi, kiitos paljon tästä keskustelusta. Se on avartanut käsitystäni roomalais-katolisesta pelastusopista. Olen myös tyytyväinen siihen maltillisuuteen, johon olet kyennyt. Toivottavasti myös minä olen kyennyt samaan edes jossain määrin.

En ala enää vastaamaan sitaatteihisi, vaan tiivistän yleisemmällä tasolla. Luterilaisuuden ja roomalais-katolisuuden erot vanhurskauttamisopin suhteen juontuvat jo 1500-luvulle. Trenton konsiilin päätökset tuomitsevat selkeästi luterilaisen vanhurskauttamiskäsityksen. Trenton vanhurskauttamista koskevat kaanonit on ilmaistu 33 lyhyehkössä kohdassa, jotka tuoreessa suomen kielisessä laitoksessa käsittävät sivut 64-69. Tämä on varsin pieni määrä sivuja suhteutettuna siihen, että luterilaiset Tunnuskirjat käsittelevät tätä opinkohtaa paljon laajemmin ja runsassivuisemmin: Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa sivut 91-147, Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmässä sivut 434-436, ja Yksimielisyyden ohjeen täydellisessä selityksessä sivut 489-500. Tekstiä näissä on noin 70 ison sivun verran. Tämä kertoo, että luterilaiset pitävät vanhurskauttamisoppia pääopinkohtana. Tunnustuskirjojen kirjoittamisen jälkeen luterilainen ortodoksia käsitteli vanhurskauttamista tuhansien sivujen verran.

Trento tuomitsee vanhurskauttamisoppikaanoneissaan luterilaisen vanhurskauttamisopin laajasti. Se opettaa: vapaata tahtoa (kaanon nro 5), ennen vanhurskauttamista tapahtuneiden tekojen synnittömyyden mahdollisuutta (nro 7), ihmisen ja Jumalan yhteistyötä (nro 9), että Kristuksen ansiolla ansaitun vanhurskauden kautta ihmiset eivät täsmällisessä mielessä ole vanhurskaita (nro 10), että vanhurskaaksi ei tulla pelkästään Kristuksen vanhurskauden hyväksi lukemisen tai syntien anteeksiantamuksen kautta ilman vuodatettua armoa ja rakkautta (nro 11), että usko ei ole pelkkää luottamusta Jumalan laupeuteen ja että vanhurskauttaminen ei tapahdu pelkästään tämän luottamuksen kautta (nro 12), että synneistä päästäminen ja vanhurskauttaminen ei tapahdu pelkästään uskon kautta (nro 14), että evankeliumi ei ole vain iankaikkisen elämän lupaus ilman käskyjen noudattamisen muodostamaa ehtoa (nro 20), että hyvät teot ovat vanhurskauttamisen lisääntymisen syitä (nro 24), että kasteen jälkeen langennut ei voi nousta pelkän uskon kautta ilman parannuksen sakramenttia (nro 29), että Jumalan armolle ja Jeesuksen ansiolle rakentuvien hyvien tekojen kautta ihminen todellisesti ansaitsee osalleen tulleen armon lisääntymistä, iankaikkisen elämän saavuttamista (nro 32), ja ettei Trentossa esitetty vanhurskauttamisoppi vähennä Jumalan kunniaa eikä Jeesuksen Kristuksen ansiota (nro 33). Jokaisen vanhurskauttamiskaanonin lopussa on kiroustuomio ”olkoon kirottu” (anathema sit) niitä koskien, jotka opettavat eri tavalla. Tässä uudessa suomennoksessa ilmaus tosin on lievennetty muotoon ”olkoon erotettu”.

KKK käsittelee vanhurskauttamista sivuilla 489-491. Tässä luterilaisen Tunnustuksen kanssa suurin piirtein saman paksuisessa kirjassa otsikon ”vanhurskauttaminen” alla oleva teksti käsittää vain reilu kaksi sivua tekstiä. Tosin sitten heti niiden perään otsikon ”armo” alla on noin kaksi ja puoli sivua tekstiä tämän päälle. KKK opettaa luterilaisen vanhurskauttamisopin vastaisesti, että ”Vanhurskauttaminen ei ole pelkkä syntien anteeksiantaminen; siihen kuuluu myös pyhittyminen ja ihmisen sisäinen uudistuminen.” (kohta 1989), ”Vanhurskauttaminen annetaan meille kasteessa, uskon sakramentissa. Siinä tulemme Jumalan vanhurskauden kaltaisiksi, Jumalan joka tekee meidät sisäisesti vanhurskaiksi laupeutensa voimalla.” (1992), ja ”Vanhurskauttamisessa syntyy yhteistyö Jumalan armon ja ihmisen vapauden välille. Yhteistyö ilmenee siinä, että ihminen suostuu uskossa Jumalan sanaan… ja toimii rakastaen yhteistyössä Pyhän Hengen liikkeellepanevan voiman kanssa. Henki kulkee suostumuksemme edellä ja pitää sitä yllä.” (1993).

Luterilainen vanhurskauttamisoppi opettaa toisin. Se on tiivistetty FC:n tiivistelmässä:

””3. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus

Status controversiae – Keskeinen kiistakysymys

Kirkoissamme tunnustetaan yksimielisesti Jumalan sanan perusteella ja Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että me kurjat syntiset tulemme Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastumme ainoastaan uskomalla Kristukseen. Vanhurskautenamme on siis yksin Kristus. Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, koska jumalallinen ja inhimillinen luonto ovat hänessä persoonallisesti yhdistyneet, (Jer. 23:6, 1 Kor. 1:30, 2 Kor. 5:21)Kun tältä pohjalta on kysytty, kumman luontonsa puolesta Kristus on meidän vanhurskautemme, on joihinkin kirkkoihin päässyt leviämään kaksi keskenään ristiriitaista harhaa.

Toiset ovat olleet sitä mieltä, että Kristus on vanhurskautemme ainoastaan jumaluutensa puolesta, kun hän uskon kautta asuu meissä. Tähän meissä uskon kautta asuvaan jumaluuteen verrattuna kaikkien ihmisten synti on kuin pisara mereen verrattuna. Toiset taas ovat ajatelleet, että Kristus on ainoastaan ihmisluontonsa puolesta meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä.

Affirmativa

Kristillisen kirkon puhdas, kumpaakin edellä mainittua harhaa vastustava oppi

1. Kumpaakin mainittua harhaa vastustaen me uskomme, opetamme ja tunnustamme yksimielisesti, että Kristus on meidän vanhurskautemme molempine luontoineen, ei siis ainoastaan jumalallisen tai inhimillisen luonnon puolesta. Hän on kokonainen Kristus, joka on vanhurskautemme yksin sen kuuliaisuuden tähden, jota hän Jumalana ja ihmisenä on osoittanut Isälleen aina kuolemaan asti. Näin hän on ansainnut meille syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän, niin kuin on kirjoitettu: ”Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden ihmisen kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi” (Room. 5:19).

2. Näin ollen me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että meidän Jumalalle kelpaava vanhurskautemme tarkoittaa sitä, että Jumala sulasta armosta antaa meille synnin anteeksi vaatimatta meiltä mitään edeltävää, samanaikaista tai myöhempää suoritusta, ansiota tai arvollisuutta. Jumala lahjoittaa meille ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, joka on yhtä kuin hänen kuuliaisuutensa. Sen vanhurskauden perusteella Jumala ottaa meidät armollisen suosionsa piiriin ja pitää meitä vanhurskaina.

3. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että usko on ainoa keino ja väline, jolla tartumme Kristukseen ja Kristuksessa siihen ”vanhurskauteen, joka kelpaa Jumalalle”. Kristuksen tähden se ”usko luetaan vanhurskaudeksi” meille (Room. 4:5).

4. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämä usko ei ole pelkkää Kristuksen historian tuntemista vaan se on Jumalan lahja, jolla me evankeliumin sanasta opimme oikein tuntemaan Kristuksen lunastajanamme ja luottamaan häneen, opimme uskomaan, että meillä armosta, yksin hänen kuuliaisuutensa tähden on syntien anteeksiantamus, niin että Isä Jumala pitää meitä hurskaina ja vanhurskaina ja me tulemme ikuisesti autuaiksi.

5. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Raamatun kielenkäytön mukaan sana ”vanhurskauttaminen” merkitsee tässä yhteydessä samaa kuin absoluutio, synneistä vapaaksi julistaminen. Sananl. 17:15: ”Se joka vanhurskauttaa jumalattoman ja tuomitsee vanhurskaan, on Herralle kauhistus.” Room. 8:33 ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” Jos sen asemesta käytetään sanoja regeneratio ’uudesti syntyminen’ ja vivificatio ’eläväksi tekeminen’, kuten Puolustuksessa tehdään, annettakoon niillekin sama merkitys; muutoinhan vm. käsitteet pidetään erillään uskon kautta tapahtuvasta vanhurskauttamisesta ja niillä tarkoitetaan ihmisen uudistumista. 

6. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä seuraavan: Vaikka oikein uskovilla ja todella uudestisyntyneillä vielä on paljon heikkoutta ja vajavuutta aina hautaan asti, heidän ei silti pidä epäillä heidän omakseen uskon kautta luettua vanhurskautta eikä sielujensa pelastumista, vaan heidän on oltava varmoja siitä, että Jumala on heille armollinen Kristuksen tähden, lupauksen ja pyhän evankeliumin sanan perusteella.

7. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Jos on määrä säilyttää puhdas oppi Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta, on tarkasti säilytettävä ne sanat, joilla pyhä apostoli Paavali sulkee meidän omat tekomme kokonaan ulkopuolelle ja erottaa ne Kristuksen ansiosta. Näin kunnia annetaan yksin Kristukselle. Sellaisia sanontoja, particulae exclusivae, ovat: armosta, ilman ansiota, ilman lakia, ilman tekoja, ei tekojen perusteella. Kaikki nämä sanonnat korostavat sitä, että me tulemme vanhurskaiksi ja autuaiksi ”yksin uskosta”, yksinomaan uskomalla Kristukseen.

8. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Edeltävä katumus ja sittemmin tehtävät hyvät teot eivät tosin kuulu Jumalalle kelpaavaa uskonvanhurskautta käsittelevään opinkohtaan, mutta silti ei pidä kuvitella, että on olemassa sellaista uskoa, joka esiintyy ja säilyy rinnallaan paha aikomus tehdä syntiä ja toimia vastoin omaatuntoa. Päinvastoin, samalla kun ihminen on vanhurskautettu uskon kautta, hänellä on todellinen, elävä, ”rakkauden kautta vaikuttava usko” (Gal. 5:6). Vanhurskauttavaa uskoa seuraavat siis aina hyvät teot, niiden varmasti huomataan liittyvän siihen, yhtä varmasti kuin tämä usko on todellinen ja elävä. Usko ei milloinkaan ole yksin, vaan sen seurassa ovat alati rakkaus ja toivo.””

Oikean opin vastaisia käsityksiä FC käsittelee seuraavasti:

””Antithesis eli Negativa

Päinvastaisen opin hylkääminen

Näin ollen me hylkäämme ja torjumme kaikki nyt lueteltavat harhat:

1. Kristus on vanhurskautemme yksinomaan jumalallisen luontonsa puolesta.

2. Kristus on vanhurskautemme yksinomaan inhimillisen luontonsa puolesta.

3. Profeetat ja apostolit eivät uskonvanhurskaudesta puhuessaan käytä sanoja ”vanhurskauttaa” ja ”tulla vanhurskautetuksi” merkityksessä ”julistaa vapaaksi synnistä” ja ”tulla vapaaksi julistetuksi” eli ”saada synnit anteeksi”, vaan he tarkoittavat sellaista tosiasiallista vanhurskaaksi tekemistä, jossa Pyhä Henki vuodattaa ihmiseen rakkauden ja hyveitä ja nämä saavat aikaan tekoja.

4. Usko ei katsele yksin Kristuksen kuuliaisuutta vaan tarkkailee lisäksi sitä, kuinka Kristuksen jumalallinen luonto asuu ja vaikuttaa meissä ja kuinka tämä asuminen peittää meidän syntimme.

5. Usko on sellaista luottamusta Kristuksen kuuliaisuuteen, joka voi olla ja säilyä ihmisessä, vaikka tämä ei tee tosi parannusta ja vaikka ei mitään rakkautta ilmenekään uskon seurauksena, vaan ihminen pysyy synneissään vastoin omaatuntoaan.

6. Uskovissa ei asu Jumala itse vaan ainoastaan Jumalan lahjat.

7. Usko pelastaa sen tähden, että se panee meissä alulle uudistumisen, joka saa aikaan rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

8. Uskolla on tosin vanhurskauttamisessa suurin merkitys, mutta Jumalalle kelpaavaan vanhurskauteemme kuuluvat myös uudistus ja rakkaus. Ne eivät kylläkään ole vanhurskautemme tärkeimpänä perusteena, mutta ilman uudistusta ja rakkautta ei vanhurskautemme ole Jumalan silmissä ehyt eikä täydellinen.

9. Uskovat tulevat Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastuvat sekä heidän hyväkseen luetun Kristuksen vanhurskauden että heissä alkaneen uuden kuuliaisuuden perusteella tai myös osaksi Kristuksen vanhurskauden hyväksi lukemisen, osaksi taas alulle pannun uuden kuuliaisuuden perusteella.

10. Luvattu armo tulee omaksemme osaksi siten, että sydämessä uskomme lupauksen, osaksi siten, että tunnustamme Kristusta suullamme ja harjoitamme muita hyveitä.

11. Usko ei vanhurskauta ilman hyviä tekoja. Hyviä tekoja vaaditaan ehdottomasti vanhurskauttamisen edellytyksenä; ihmistä ei siis voida vanhurskauttaa, ellei hänellä ole hyviä tekoja.””

Olet mielestäni opettanut pitkälti uskollisesti Rooman kirkon opetukselle, jonka voidaan huomata olevan pitkälti sama nyt, kuin mitä se oli 1500-luvulla. Mielestäni olet rehellisempi opetuksessasi, kuin mitä Joint Declaration kirjoittajat ja monet tuon dokumentin falskiuden nielleet ovat olleet. On hyvä tunnustaa selkeästi: Luterilaisen ja roomalais-katolisen vanhurskauttamisopin välillä on useita perustavanlaatuisia eroja. Nämä erot eivät häivyty sillä, että kieltäydytään huomioimasta kummankin kirkkokunnan yksittäisille teologisille termeille antamia erilaisia ja toisistaan poikkeavia sisältöjä. On hyvä rehellisesti tunnustaa: Meillä ei ole yksimielisyyttä vanhurskauttamisesta. Rakastakaamme ja kunnioittakaamme silti toinen toisiamme.

Missä sitten Raamattuun uskovilla luterilaisilla ja Raamattuun uskovilla roomalais-katolisilla on mahdollista löytää yhteistä tässä pahassa, post-modernissa ja sekularistisessa maailmanajassamme? Mielestäni esimerkiksi sen tunnustamisessa, että ylipäätään on olemassa elävä Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Kristuksessa ja sanassaan Raamatussa. Ja että Jumalan sana määrittää moraalin ja etiikan. Ja, ettei totuus määrity enemmistön äänestyspäätöksillä. Jeesus Kristus oli ja on täynnä armoa ja totuutta. Kun maailmassa on paljon väkivaltaa, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta, voidaan tuoda tämän keskelle Jumalan sanan ilmoitus Kristuksesta, joka on totuus, ja joka Henkensä kautta haluaa johdattaa armonsa kautta ”kaikkeen totuuteen”. Jumalan sanan valoa pimeä ja fulminantin väkivaltainen maailmamme tarvitsee. Armoa ja totuutta. Totuuskomissiota jo täällä maan päällä ennen viimeisen tuomion Totuuskomissiota. Sovintoa, joka tuli esiin jouluyönä: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk. 2:14). Sekä luterilaiset että roomalais-katoliset voivat toimia totuuden sanan esillä pitäjinä opettamalla, mikä on Jumalan tahto.

Otan edelleen esiin ns. autuaan epäjohdonmukaisuuden. Uskon, että 2000 vuoden aikana kirkon historiassa on ollut halki vuosisatojen heitä, jotka sydämessään ovat turvautuneet Kristukseen syntiensä anteeksiantajana. Ja ehkäpä heitä on ollut enemmän, kuin mitä me heti osaamme kuvitellakaan. Ja heitä on eri kirkkokunnissa nykyäänkin. Sydänten Tuntija näkee sydämiin. Missä on puhdasta evankeliumia vähänkin julistetun sanan tai pyhien sakramenttien muodossa, siellä pelastava usko voi syntyä ja pysyä Pyhän Hengen vaikutuksesta yllä.

Vielä kerran, kiitos sinulle ystävä hyvä pitkästä ja antoisasta keskustelustamme. Herra Jeesus persoonallisena Jumala Viisautena meitä itse kutakin johtakoon armonsa ja sanansa tuntemiseen. Hän johtakoon meitä ”kaikkeen totuuteen”. Meidän osamme on kiittää. Ristin Herra kanssasi!