Loppuvuodesta 2020 Juho Sankamolta ilmestyi uusi kirja Taivasolento – kirja ihmisestä (Perussanoma). Kirja kuvaa pohdiskelevalla, elävällä ja myös henkilökohtaisella otteella ihmiselämän syvällisiä kysymyksiä: Mikä on ihminen? Millainen on ihminen? Mistä löytää elämän tarkoitus? Vastauksia etsitään Raamatun, filosofian, järjen, kirkon suurten opettajien ja sosiologian näkökulmista. Kokonaisuus on helppolukuinen ja kirja on kuin traktaatti, jonka voisi ojentaa melkeinpä kenen tahansa lukijan käteen.
Olet arvokas!
On ekumeenisesti upea asia, että luterilainen kustannusyhtiö Perussanoma julkaisee myös katolisen kirjailijan kirjoja. Aiemmin tällainen katolilais-luterilainen yhteistyö olisi voinut herättää allergiaa. Yhteistyö onkin hyvä osoitus siitä, että kristittyjen välillä on paljon enemmän yhteistä kuin eroja. Tämä on erityisen totta, kun puhutaan kristillisestä ihmiskäsityksestä.
Juho kuvaa loistavasti, miten kristillinen ihmisarvo ei ole ihmisen erilaisten ominaisuuksien, kuten vaikkapa hyödyllisyyden varassa, vaan tekijänsä varassa. Käsitys siitä, että Jumala on luonut ihmisen, antaa ihmiselle valtavan suuren arvon. Arvottomasta maan tomusta syntyy arvokas Jumalan kuva. Esimerkiksi materialismissa ihmisen arvo ei ole itsessään tomua kummempaa.
Kainin ja Abelin esimerkin kautta Juho myös muistuttaa, ettei edes kuolema hävitä ihmistä lopullisesti. Kun Kain surmasi Abelin, huusi tämän veri taivaaseen asti, eikä Kain voinut tukkia Jumalan korvia. Ihminen ei voi peruuttaa ihmisen luomista. Ihminen on ikuisuusolento.
Missä olet ihminen?
Kirkkoisä Augustinus kirjoitti, että ihmisen sielu on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa. Tämä johtuu siitä, että ihminen on luotu taivasta varten. Ihminen on taivasolento. Kainin tavoin me ihmiset olemme kuitenkin enemmän tai vähemmän hukassa Jumalalta ja itseltämme. Kuka minä oikeastaan olen? Miksi minut on luotu?
Juha nostaa esille niljakkaan Klonkun, joka on J. R. R. Tolkienin kirjasarjasta Taru sormusten herrasta. Klonkku oli joutunut veljensä murhan ja varkauden takia pahuuden valtaan. Hän oli kadottanut itsensä. Silti kaikki toivo ei ollut mennyttä! Viisas Gandalf muistutti, että Klonkun sielussa oli vielä jäljellä vapaa sopukka: ”Yksi sen sielun sopukoista kuului vielä sille itselleen, ja sieltä pilkisti valo kuin ovenraosta. Oikeastaan siitä oli miellyttävää kuulla taas ystävällinen ääni, joka toi mieleen muistoja tuulesta ja puista ja auringon valaisemista ruohikoista ja muista unohtuneista asioista.”
Juho kirjoittaa, että Jumalan kadottaminen on itsensä kadottamista. Jumalan löytäminen voisi siis lähteä oman itsensä löytämisestä. Aivan kuin Klonkku itse kutsui hukkaan joutunutta Klonkkua tulemaan takaisin kotiin, takaisin itseensä. Aivan kuin tuhlaajapoika meni ensin itseensä ja ajatteli: ”Nyt minä lähden isäni luo.” Juho rohkaisee: ”Ole kerrankin oma itsesi. Kuuntele omaa sydäntäsi! Hän lainaa pastori Richard Wurmbrandia: ”Et ole koskaan oma itsesi, Jumalan kuvaksi luotu säteilevä olento, ellet tule Jeesuksen tykö.”
Jeesus – täydellinen ihminen
Raamatun keskeisenä teemana Juho näkee ihmisen ja Jumalan välisen suhteen. Tämä
suhde on kaikista läheisin ja intensiivisin, kun Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi Neitsyt Marian kohdussa. Jumala tuli ihmisenä etsimään ihmistä. Jeesus lähestyy meitä! Juho kuvaa koskettavasti, kuinka Jumala tulee Jeesuksessa etsimään hukassa olevia ihmisiä. Koko huikean suuressa ja äärettömässä universumissa ihminen on Jumalan silmäterä – Hänen äärettömän kiinnostuksensa ja rakkautensa kohde. ”On uskomatonta ajatella, että sinussa on jotain niin ihmeellistä, että Jumala etsii ja kutsuu sinua”, Juho kirjoittaa.
Kirkkoisä Basileios Suuri liitti ihmisen mittaamattoman arvon juuri Jeesukseen ja hänen ristiinsä: ”Ihminen, huomioi arvokkuutesi, muista hinta, joka sinusta on maksettu.” Juho nostaa tämän esille parhaana ihmisarvopuntarina – vaa´assa painavat Kristuksen teot, eivät sinun omat ansiosi, ja ne osoittavat ihmisen suunnattoman arvon.
Muistamme Raamatusta myös pahasti köyryssä kulkevan naisen, jonka Jeesus paransi ja nainen kykeni oikaisemaan selkänsä. Tässä Juho näkee upeasti viittauksen Jeesuksen missioon: Hän on tullut suoristamaan meitä vääräksi vääntyneitä ihmisiä kaikkeen komeuteensa.
Kohti yhteyttä ja avoimuutta
Otan vielä esille yhden yksityiskohdan. Juho kirjoittaa, ettei avoimuus ole missään niin voimakasta kuin Kristuksen kirkossa. Tämä on minusta hyvin mielenkiintoinen ajatus. Jumalassa ihminen voi löytää paitsi itsensä, myös Jumalan isyyden kautta veljeyden kaikkien ihmisten kanssa. Itseensä käpertymisen sijaan ihminen voi Jeesuksen kautta löytää yhteyden toisiin ihmisiin veljinään ja sisarinaan. Juuri kirkossa tämä on totta valtavalla tavalla. Kirkko on auki kaikille kansoille kaikkina aikoina ja se kokoaa yhdeksi ruumiiksi kaikki pyhät kaikilta aikakausilta. Kirkko on auki taivaaseen saakka! Tällaista avoimuutta ja yhteyttä et löydä muualta.
Kirjan Taivasolento aihe on tietysti hyvin laaja – ihminen. Mielestäni Juho onnistuu silti hyvin käsittelemään aihetta kristinuskon näkökulmasta ottaen samalla esille myös konkretiaa ja muita ihmiselämän osa-alueita ja rajapintoja. Myös erilaisia pommeja käsitellään, kuten väestöpommia, seksuaalivallankumouksen pommia ja eläkepommia. On luonnollista, että aiheen valtavan laajuuden vuoksi kaikkeen ei voida mennä kovin syvälle. Ehkä kirjaan Taivasolento voisi odottaa jopa jatko-osaa.
Pyhän Laurin kivikirkko on rakennettu 1200-luvulla tehdyn puukirkon tilalle. Sen suojelupyhimyksenä on pyhä Laurentius (Lauri), josta kirjoitin aiemmin 
Pälkäneen kivikirkko on rakennettu 1500-luvun alussa vanhan, ilmeisesti rautakaudelta peräisin olevan kalmiston paikalle. Rakentaminen kuitenkin keskeytyi reformaation myötä ja kirkko autioitui lopulta kokonaan 1800-luvulla, kun Pälkäneelle rakennettiin uusi kirkko. Kivikirkon katto romahti joulukuussa 1890.
Lammin kivikirkko on pyhitetty pyhälle Katariina Aleksandrialaisella. Lammilaisittain kirkkoa kutsutaankin ”vanhaksi Kaisaksi”. Katariina, tai lammilaisittain Kaisa, oli kristitty, joka eli 200-luvulla. Hän kärsi marttyyrikuoleman uskonsa tähden. Tarinan mukaan rovion liekit eivät kuitenkaan tarttuneet pyhään Kaisaan. Seuraavaksi yritettiin mestausta teilauspyörällä, mutta teili meni rikki, kun Kaisa kosketti siihen. Kolmas kerta eli pyövelin miekka teki kuitenkin lopun Kaisasta. Kirkossa Kaisaa on kunnioitettu opettajien suojeluspyhimyksenä.
Yksi unelmistani katolilaisena toteutui, kun astuin sisään Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon, samaan kirkkoon, jossa on ollut oikea Jeesuksen ristin reliikki eli pyhäinjäännös. Hattulan kirkko on rakennettu katolisena aikana noin 1300-luvun lopulla ja se on toinen Suomen katolisista pyhiinvaelluskohteista. Hattulaan on virrannut pyhiinvaeltajia keskiajalta asti ja yhä edelleen katolinen kirkko järjestää sinne pyhiinvaelluksia syksyisin.
Hämeenkosken keskiaikainen kivikirkko on vaikuttava näky. Kirkosta on nimittäin jäljellä vain perustuskivet. Tämä kirkko rakennettiin katolisena aikana 1500-luvun alussa, mutta se raunioitui 1600-luvun puolivälissä ilmeisesti maan routimisen vuoksi. Kivikirkko oli Rengon kivikirkon ohella ainoita kahdeksankulmaisia kivikirkkoja Suomessa. Sen lähistöltä on löydetty esineistöä ristiretkiajoilta ja hautoja jopa 1200-luvulta. Tässäkin kirkkomaassa iso-isämme ja -äitimme odottavat siis aikojen loppua ja ruumiiden ylösnousemusta.
Kirkko on pyhitetty pyhälle Laurentiukselle eli suomalaisittain Laurille. Niinkin suomalaisella nimellä kuin Lauri on siis katolinen alkuperä. Pyhä Lauri eli 200-luvulla ja toimi kirkossa diakonina. Vaikuttava muisto pyhästä Laurista liittyy tapaukseen, jossa pyhä Lauri sai määräyksen viedä Rooman seurakunnan rikkaudet keisarille. Keisarin hämmästykseksi pyhä Lauri veikin hänen eteensä joukon köyhiä kertoen, että he ovat kirkon todellinen aarre. Tämän seurauksena pyhä Lauri ruoskittiin ja poltettiin parilalla, mikä teki hänestä marttyyrin. Legendan mukaan pyhä Lauri pyysi liekkien keskeltä pyöveleitään kääntämään hänen kylkeään, jotta toinenkin puoli paistuisi. Pyhän Laurentiuksen muistopäivää vietetään katolisessa kirkossa 10. elokuuta, minkä takia Suomessakin on silloin Laurin nimipäivä.
Suomen keskiajan viimeiseksi katoliseksi piispaksi tituleerattu Martti Skytte on myös syntyisin Hauholta. Itseasiassa hänen viraltaan puuttui paavin vahvistus, eikä hän ollut siksi varsinaisesti viimeinen katolinen piispa, mutta tätä yksityiskohtaa pehmentää ehkä se, että Skytte oli aikonut hyväksyttää virkansa paavin ja siis koko yleismaailmallisen kirkon edessä (mikä on hyvin katolinen, kirkon ykseyttä kunnioittava ajatus!). Tätä ei kuitenkaan syystä taikka toisesta koskaan tapahtunut. Niinpä hänestä tuli Ruotsi-Suomen kuninkaan Kustaa Vaasan ajaman reformaation maltillinen edistäjä Suomessa. Hän mm. lähetti pappiskandidaatteja opiskelemaan Saksan Wittenbergiin Lutherin koulukuntaan.
Katolinen pappi ja Uppsalan yliopiston aate- ja oppihistorian professori Magnus Nymanin kirja Hävinneiden historia esittää katolisen näkökulman reformaatioon Pohjolassa. Historia on yleensä voittajien kirjoittamaa ja niinpä meillekin on Suomessa tutumpi se tarina reformaatiosta, jossa katolisen kirkon keskiaikaiseen säkkipimeyteen syttyy Lutherin löytöjen myötä evankeliumin kirkas valo, eikä tätä valoa saanut enää sammumaan antikristukseksi muuttunut ilkeä paavi ja hänen hirmuvaltansa. Tällainen propagandistinen kieli antaa kuitenkin yksipuolisen näkökulman 1500-luvun tapahtumiin. Kiistoissa on nimittäin aina kaksi osapuolta: yksin on mahdotonta riidellä. Hävinneiden historia avaa kiistan hävinneen osapuolen tuntoja Pohjolassa.
Tuuloksen kivikirkko on varmasti paikkakunnan vanhin ja mielenkiintoisin kulttuuriperintö. Se on rakennettu katolisen kirkon ajalla 1400-1500 -lukujen vaihteessa vanhan Viipuri-Pohjanmaa tien varrelle Suolijärven rantaan. Ympäröivä seutu on kaunista maalaisidylliä peltoineen ja vehreine puustoineen. Olen nyt varsinkin katolisuuteen kääntymisen jälkeen kiinnostunut eri tavalla Suomen katolisesta historiasta. Suomessa onkin yllättävän paljon katolista perintöä, josta ehkä selvimpänä merkkinä ovat kauniit keskiaikaiset kivikirkot.
kiinnostaa perehtyä Suomen katoliseen historiaan. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kyseisen kirjan! Valtavan tietomäärän lisäksi kirja on varsin mukaansatempaavasti kirjoitettu ja se sisältää paljon mielenkiintoisia ”pyhiinvaelluskohteita” Suomessa. Kirjan hengessä ajattelinkin tehdä muutamia blogikirjoituksia Suomen katolisesta historiasta. Tietyllä tavalla Suomen luterilainenkin historia voidaan nähdä osin katolisena historiana, vaikka yhteys Pietarin istuimeen onkin katkennut. Suomen luterilaisen uskonperinnön juuret ovat nimittäin katolisessa kirkossa, vaikka toki luterilaisuudella on lisäksi myös omaleimainen historiansa.
Tuuloksen kivikirkko on Suomen pienimpiä kivikirkkoja. Tutkija Knut Drake onkin ajatellut, että kirkko on ehkä alun perin rakennettu kartanokappeliksi. Kivikirkko sijaitsee Sairialan vanhan kartanoisännän Knut Possen 1400-luvun lopulla katoliselle kirkolle luovuttamilla tonttimailla.
Jouluhartauksen piti luterilainen pappi. Tilaisuus oli harras ja urut soivat kauniisti. Täytyy sanoa, että vaikka olenkin kuulunut elämästäni 13 vuotta LHPK:aan ja käynyt siis kirkossa lähinnä adventtiseurakunnalta vuokratuissa tiloissa, tuo ev.-lut. kirkko jo kirkkotilana mieleeni yhä monia lämpimiä muistoja luterilaisesta lapsuudestani Elimäen ja Valkealan kirkonpenkissä. Nyt katselen tätä kaikkea hieman erilaisesta perspektiivistä diasporassa elävänä katolilaisena.