Tuuloksen kivikirkko on varmasti paikkakunnan vanhin ja mielenkiintoisin kulttuuriperintö. Se on rakennettu katolisen kirkon ajalla 1400-1500 -lukujen vaihteessa vanhan Viipuri-Pohjanmaa tien varrelle Suolijärven rantaan. Ympäröivä seutu on kaunista maalaisidylliä peltoineen ja vehreine puustoineen. Olen nyt varsinkin katolisuuteen kääntymisen jälkeen kiinnostunut eri tavalla Suomen katolisesta historiasta. Suomessa onkin yllättävän paljon katolista perintöä, josta ehkä selvimpänä merkkinä ovat kauniit keskiaikaiset kivikirkot.

#katolisempikuinluulit

Emil Anton on tehnyt kirjallaan Katolisempi kuin luulit suuren palveluksen niille, joita kiinnostaa perehtyä Suomen katoliseen historiaan. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kyseisen kirjan! Valtavan tietomäärän lisäksi kirja on varsin mukaansatempaavasti kirjoitettu ja se sisältää paljon mielenkiintoisia ”pyhiinvaelluskohteita” Suomessa. Kirjan hengessä ajattelinkin tehdä muutamia blogikirjoituksia Suomen katolisesta historiasta. Tietyllä tavalla Suomen luterilainenkin historia voidaan nähdä osin katolisena historiana, vaikka yhteys Pietarin istuimeen onkin katkennut. Suomen luterilaisen uskonperinnön juuret ovat nimittäin katolisessa kirkossa, vaikka toki luterilaisuudella on lisäksi myös omaleimainen historiansa.

Pieni, kotoisa ja sympaattinen

Tuuloksen kivikirkko on Suomen pienimpiä kivikirkkoja. Tutkija Knut Drake onkin ajatellut, että kirkko on ehkä alun perin rakennettu kartanokappeliksi. Kivikirkko sijaitsee Sairialan vanhan kartanoisännän Knut Possen 1400-luvun lopulla katoliselle kirkolle luovuttamilla tonttimailla.

Kirkon vanhin ja mielenkiintoisin esine on 1400-luvulta peräisin oleva puuveistos pyhästä Birgitasta. Tuuloksen kivikirkon taivaalliseksi suojelijaksi (tai esirukoilijaksi) nimetty pyhä Birgitta on 1300-luvulla elänyt pohjoismaalainen pyhimys. Erityisesti nyt korona-aikana pyydänkin Tuuloksen ja koko Suomen puolesta, pyhä Birgitta, rukoile puolestamme!

Reformaation jälkeen

Kävimme viime jouluna Tuuloksen kivikirkossa jouluaaton hartauksessa. Jouluhartauksen piti luterilainen pappi. Tilaisuus oli harras ja urut soivat kauniisti. Täytyy sanoa, että vaikka olenkin kuulunut elämästäni 13 vuotta LHPK:aan ja käynyt siis kirkossa lähinnä adventtiseurakunnalta vuokratuissa tiloissa, tuo ev.-lut. kirkko jo kirkkotilana mieleeni yhä monia lämpimiä muistoja luterilaisesta lapsuudestani Elimäen ja Valkealan kirkonpenkissä. Nyt katselen tätä kaikkea hieman erilaisesta perspektiivistä diasporassa elävänä katolilaisena.

Urut soivat nykyään Tuuloksen kivikirkossa noin kahdesti kuussa. Joskus mietin, entä jos kirkko olisi yhä katolinen? Urut voisivat soida päivittäin! Kirkon kello voisi kajahtaa juhlallisesti joka päivä merkkinä leivän muuttumisesta konsekraatiossa Kristuksen pyhäksi ruumiiksi. Katolinen rippituoli olisi sadan kilometrin sijaan muutaman kilometrin päässä. Messussa voisi käydä useasti viikossa, kenties jopa päivittäin. Mikä aarre! Ja mikä tärkeintä, suomalainen kristikunta olisi yhä yhtä Pietarin istuimen ja koko maailmanlaajan katolisen kirkon kanssa. Tämä olisi huikea ajatus!

Ruusukkoa, näilläkin pelloilla?

Käyn usein iltaisin rukoilemassa katolisen perinteen mukaan ruusukkorukouksen Tuuloksen peltomaisemissa. Joskus mietin, onkohan täällä rukoiltu aiemmin ruusukkoa. Ehkäpä, sillä onhan Tuuloksessakin ollut ennen katolinen kirkko. Mielenkiintoisen yksityiskohdan löysin kuitenkin oman kyläni kyläkirjasta. Karutan kylän metsiä on nimittäin toisen maailmansodan jälkeen ollut raivaamassa kansainvälinen ryhmä eri puolilta maailmaa tulleita raivaajia. Vaikka Suomessa olikin tuolloin aika vähän katolilaisia, ehkä tässä joukossa saattoi olla mukana jokunen katolilainenkin, sillä maailmalla katolinen kirkko on suurin kristillinen kirkko.  On siis ainakin mahdollista, etten ole ensimmäinen katolilainen, joka rukoilee ruusukkoa näillä pelloilla ja pyytää siunausta paaville ja katoliselle kirkolle – myös sen luterilaisille pikkuserkuille.. 😉