Keskustelimme Topin kanssa ja päädymme jatkamaan debattia vielä siten, että molemmilla on yhteensä 5 vastauspuheenvuoroa, jonka jälkeen loppupuheenvuorot. Miikan 4. vastauspuheenvuoro julkaistaan viimeistään ensi viikolla. Alla Topin 3. vastauspuheenvuoro.

Kiitos viestistäsi. Koitan nyt vuorostani vastata:

Miikka: ”Minua kiinnostaisi tietää, miten tämä ´sanan kautta johtaminen´ mielestäsi menee käytännössä? Katolinen usko korostaa sitä, että Pyhä Henki johtaa kokokirkkoa, joka ei ole vain näkymätön, vaan näkyvä instituutio, jolla on kalleimpana aarteenaan Jumalan sana ja lisäksi esimerkiksi myös piispallinen hierarkia, sakramentit jne.”

Ei luterilaisen käsityksen mukaan kirkko ole vain näkymätön. Una sancta toki on myös näkymätön, sillä vain Jumala näkee sydämiin. Mutta Kristuksen kirkko on myös näkyvä. Se tunnistetaan tuntomerkeistään, joita ovat Jumalan sana, kaste, rippi, ehtoollinen, virka, rukous ja pyhä risti. Se on tuntomerkkien kirkko. Sinä puhut ”koko” kirkosta ja ”instituutiosta” ilmeisesti pitkälti samaistamalla sen Rooman kirkkoon. Minä puhun Kristuksen kirkosta, joka 1) koostuu Hyvän Paimenen äänen (=Jumalan sana ja oikea evankeliumi) kuulevista lampaista, ja 2) on löydettävissä sieltä, missä nuo seitsemän kirkon tuntomerkkiä ilmenevät.

Miikka: ”Kun Jeesus perusti kirkon, hän asetti sille apostolit, ja heidän johtajaksi Pietarin (tästä olemme kai samaa mieltä?). Toki sitten apostolien saarnan kautta kirkkoon liitettiin kasteessa uusia jäseniä, jotka uskoivat.”

Kai Pietaria voidaan tavallaan pitää 12 apostolien ryhmässä ”ensimmäisenä vertaistensa joukossa”, mutta löydämme apostolien joukosta myös Johanneksen, joka oli se opetuslapsi ”jota Jeesus rakasti” ja Paavalin, jolta on kaikkein eniten apostoleista inspiroitua tekstiä Jumalan sanassa. Jotenkin vierasta näiden kolmen asettamista hierarkiaan. Ja sitä mieltä olen vahvasti, että kaikilla 14 apostolilla (12 + Mattias + Paavali) oli sama apostolin virka. Enkä löydä Jumalan sanasta oppia, että apostoleita olisi ollut yhtään enempää kuin nuo 14 miestä. Tähän liittyy vielä symboliikkakin: 12 Israelin sukukuntaa (12 apostolia) + pakanakansat (Paavali) + lisäksi yksi ”kadotuksen lapsi” (Juudas Iskariot).

Miikka: ”Apostolit taas asettivat kirkkoon seuraajiaan: Paavali vihki apostoliseen virkaan Timoteuksen (2. Tim. 1:6), ensimmäiset apostolit Mattiaan (Apt. 1:24-25).”

Mielestäni sekoitat tässä apostolin viran ja apostolisen saarnaviran, jos ihan oikeasti rinnastat Mattiaan ja Timoteuksen. Et kai sinä Timoteusta apostolina pidä?

Miikka: ”Tämä kirkko on toki näkyvä instituutio, koska sillä on hyvin konkreettinen sosiaalinen rakenne ja jatkumo historiassa. Se ei mielestäni ole vain näkymätön idea, vaan kyllä voidaan sanoa, että Jeesus perusti kirkostaan ihan oikean ja näkyvän sosiaalinen instituution.”

Kuten kirjoitin, Kristuksen kirkko ei ole vain näkymätön vaan myös näkyvä. En silti samaista sitä minkään kirkkokunnan instituutioon. Teidän roomalais-katolisten on helppo arvostella protestantteja ja pitää heidän kirkkojaan jonain vähempiarvoisempina kuin kirkkona. Mutta jos kerran samaistat Kristuksen kirkon Rooman kirkkoon, niin mitä sinun mieltäsi ovat ortodoksiset kirkot? Entäpä koptikirkko, joka kristologisesta ontumisestaan huolimatta on vanha kuin mikä, ja jolla on jopa oma paavinsa?

Miikka: ”Kirkon institutionaalisen luonteen vuoksi kirkko ei ole sellainen, joka välähdyksen omaisesti toteutuisi siellä täällä kirkon historiassa ja olisi perimmäiseltä olemukseltaan näkymätön, vaan kirkolla on jatkumo. Tuonelan portit eivät ole voittaneet sitä, siis kirkkoa joka on näkyvä instituutio.”

Luterilainen usko painottaa instituutioiden sijaan kirkon tuntomerkkejä. Ne nousevat suoraan Jumalan sanasta. Esim. minun kirkossani ovat läsnä kaikki kirkon seitsemän tuntomerkkiä. Onhan se lisäksi instituutiokin (on jopa piispallinen järjestys, vaikka saarnavirka onkin yksi, eli papilla on kaikki samat saarnavirkaan kuuluvat oikeudet kuin piispalla; piispaa vaan pidetään ensimmäisenä vertaistensa joukossa ja toki hän on asemansa puolesta pappien esimies eli nimensä mukaisesti ”päältä katsoja”), mutten minä instituutiosta käsin lähde vaan tuntomerkeistä.

Miikka: ”Topilta tahtoisin kysyä, miten Kristuksen lupaus ”sitä eivät tuonelan portit voita” tarkoittaa luterilaisesta näkökulmasta? Jos se tarkoittaa sitä, että katolisen kirkon sisällä olisi ollut kaikkina aikoina luterilaisella tavalla uskova yhteisö/sisäpiiri (jonka Pyhä Henki olisi johtanut oikeaan uskoon koko kirkon sijaan), niin eikö tämä ole historiallinen väite? Miten tämä suhteutuu sen kanssa, että luterilaisuudessa ajateltiin oikean evankeliumin menneen perustavalla tavalla metsään (ns. rappioteoria) jo melko varhain?”

Tämä selittyy ns. ”autuaalla epäjohdonmukaisuudella” eli sillä, että ihminen sydämessään (etenkin hädän hetkellä ja sielun pimeässä yössä) voi uskoa oikeaan vanhurskauttamiseen, vaikka hän olisikin julkisessa opetuksessaan ollut harhassa. Ja tietysti on paljon tavallisia seurakuntalaisia, jotka sydämissään uskovat, vaikka eivät ole paljon äänessä. Pienikin määrä oikeaa evankeliumia voi synnyttää elävän uskon. Mutta jos sydämessään ihminen uskoo Kristuksen lahjavanhurskauden sijaan johonkin muuhun pelastuksen perustaan, niin hän ei pelastu. Eikä kukaan toisenlaiseen evankeliumiin sydämessään uskova kuulu Kristuksen kirkkoon, vaikka instituutio sijaitsisi Vatikaanissa, Saalemissa tai Koinonia-keskuksessa.

Miikka: ”En itsekään ole tietoinen että kirkon historiassa ennen 1500-lukua olisi opetettu luterilaisittain vanhurskauttamisesta. Jos nyt oikea kirkko toteutuisi vain siellä, missä opetetaan luterilaista vanhurskauttamisoppia, niin eikö se tarkoittaisi, että tuonelan portit voittivat kirkon jopa 1500 vuodeksi, kunnes Luther ymmärsi vanhurskauttamisen oikein?”

Ei se sitä automaattisesti tarkoita juurikin tuon autuaan epäjohdonmukaisuuden mahdollisuuden vuoksi. Minä uskon, että Pyhä Henki käyttää sanaansa kirkastaakseen Kristuksen sovitustyön ansion ja syntien anteeksiantamuksen Kristuksen kuuliaisuuden tähden. Näin hän on tehnyt myös ns. pimeinä vuosisatoina. Voi olla, että oikein uskovien lauma on ollut piskuinen, mutta aina se on ollut olemassa. Toki se on ollut harhaoppisten instituutioiden (olipa sitten kyse Rooman kirkon väärästä pelastusopista tai vaikkapa Suomen ev. lut. kirkon liberaaliteologiasta) keskelle sekoittuneena. Eikä toki pidä väheksyä harhaoppistenkaan instituutioiden aidon Jumalan sanan esillä pitämistä eikä oikeita sakramentteja. Kyllä eri kirkkokunnissa on vuosisatoja kastettu ihan oikealla kasteella. Myös Raamattu on ollut esillä. Tottahan toki oikea usko on syntynyt ja ollut mahdollinen myös pysymään voimassa.

Miikka: ”Vai mihin perustuu luterilainen tulkinta, että tämä virka olisi lakannut, kun apostoleista aika jätti? Missä Raamattu siis erottelee apostolisen viran ja saarnaviran toisistaan? Entä kuka saarnaviran olisi asettanut, jos kyse olisi eri asiasta kuin apostolinen virka?”

Käytämme näköjään termejä eri tavalla. Minä käsitän apostolin viran olleen 14 apostolin virka. Apostolinen saarnavirka puolestaan on se kirkon paimenen ja kaitsijan virka, joka on luterilaisen opin mukaan nykyisin (kun kerran apostolin virka on lakannut) kirkon korkein virka. Kristus on molemmat asettanut.

Miikka: ”Kun nyt protestanttisia kirkkokuntia on aika paljon (jopa tuhansia), ja hyvin monet pyrkivät rukouksessa vilpittömästi tulkitsemaan Raamattua oikein, niin miksi tulkinnat eroavat toisistaan ja syntyy uusia kirkkokuntia, jotka kokevat ymmärtäneet juuri sen oikean tulkinnan, kun muut eivät?”

Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Erilaiset oikeasta opista poikkeavat tulkinnat johtuvat perkeleestä (diabolos = erilleen heittäjä). Mutta Jumalan sanan oppi on yksi ja jakamaton totuus. Tästä on pakko pitää kiinni. Muuten menee lopulta kaikki. Mutta kun sinä puhut jopa tuhansista protestanttisista kirkkokunnista, niin kyllä teiltäkin aika montaa eri sääntökuntaa ym. ryhmittymää omine korostuksineen löytyy. Vastaat varmaan tähän, että kaikki ne tunnustavat paavin istuimen. Kyllä varmaan, mutta opillisia eroja silti varmasti löytyy. Ehkä yhteisötasolla vähemmän kuin protestantismissa, muta yksilöiden kohdalla paljon molemmissa. Ja lisäksi Rooman kirkosta löytyy sama liberaalisuuden spektri sateenkaaren eri väreissä, joka löytyy protestantismistakin. Eikä paavi oli tuota sateenkaarten kirjoa hallintaansa käytännössä saanut. Tulee mieleen biisin sanat ”antaa kaikkien kukkien kukkia vaan…” – ja tämä koskee sekä paavin kirkkoa että protestanttisia kirkkoja. Ainoa keino välttää tämä on palata takaisin Raamattuun ja sen ilmoittamaan selkeään ja muuttumattomaan oppiin.

Miikka: ”Sanot, että Pyhä Henki avaa sanaa. Näin itsekin uskon. Ymmärrän, ettei tämä liity kuitenkaan pelkästään henkilökohtaiseen raamatuntulkintaan, sillä Pyhä Henki annettiin koko kirkolle yhteisesti.”

Mutta se liittyy ennen kaikkea henkilökohtaiseen raamatunlukemiseen ja sanan kuulemiseen, sillä Pyhä Henki kirkastaa armonsa sanastaan yksilölle, joka tulee henkilökohtaisen uskonsa kautta vanhurskaaksi. Nämä oikein uskovat eli pelastuneet muodostavat sitten Kristuksen kirkon. Ei tämä tietenkään tyhjäksi tee sitä suurta haastetta, että kirkkokunnan olisi myös tunnustettava uskoa oikein. Eikä se tee tyhjäksi sitä, että oikea kirkko löydetään tuntomerkeistään. Hereettisistä kirkoista puolestaan tulee erota, olipa kyse isommasta tai pienemmästä instituutiosta. Apostoli sanoo selkeästi: ”Harhaoppista ihmistä karta”. Kirkolliseen yhteyteen vaaditaan yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenteista. Eikä evankeliumi tässä tarkoita ”minievankelumia”, että ”Jeesus rakastaa sinua”, vaan oikeaa vanhurskauttamisoppia, johon kiinnittyvät ja nivoutuvat lukuisat muut opinkohdat muodostaen juurikin sen opin ruumiin.

Miikka: ”Siksi on tärkeää kokoontua koko kirkon kattavaan ekumeeniseen kirkolliskokoukseen muutaman hengen kokoontumisen sijaan. Nähdäkseni meillä ei ole takeita siitä, että kun muutama kristitty kokoontuu yhteen lukemaan Raamattua, löytyisi oikea autenttinen tulkinta, varsinkin jos tuo tulkinta eroaa paljon aikaisemmasta koko kirkon uskontulkinnasta (regula fidei).”

En minä halua väheksyä oikein Jumalan sanaa tulkitsevia kirkolliskokouksia, jotka julkilausuvat Raamatun totuuden. Päinvastoin, arvostan niitä suuresti. Mutta jos sinä luet esim. Trenton konsiilin ekumeeniseksi oikeaoppiseksi kirkolliskokoukseksi, niin kyllä sen vanhurskauttamisoppi on oleellisesti nyrjähtänyt apostolisesta vanhurskauttamisopista. Tätä ei ole vaikea osoittaa dokumenteista todeksi. Voin seuraavassa kirjoituksessani käydä läpi Tridentinumin vanhurskauttamisdekreettejä tarkemmin.

Miikka: ”Vanhurskauttamisoppiin liittyen kysyisin, eikö Pyhä Henki ole avannut sanaa ennen 1500-lukua, kun vanhurskauttamista ymmärrettiin eri tavalla kuin Luther sen ymmärsi?”

Vastasin jo: Sydänten uskon tasolla hän varmasti sanastaan oikean vanhurskauttamisopin avasi. Konsiilit ovat sitten jo ihan oma lukunsa. Ja mitä suurempi konsiiliin osallistujien määrä, sen heterogeenisempi on pappisaines. Sitä suurempi ihan inhimillisen realiteetin riski on myös harhaoppien ilmaantumiselle.

Miikka: ”Entä Raamatun selkeys. Voin allekirjoittaa sen tiettyyn pisteeseen asti, sillä kun tarkastelee kaikkia kristinuskon suuntauksia, niin onhan niissä hyvin paljon yhteistä. Mutta entä ne ylitsepääsemättömät erot, jotka jakavat kristittyjä? Jos Raamattu on niin selvä, että hullukin sen ymmärtää, kuten kirjoitat, niin miksi sitä ei sitten ymmärretä samalla tavalla kaikkialla? Miksi on eri näkemyksiä esimerkiksi kasteesta? Minusta empiria todistaa, että Raamattu ei ole niin selkeä, vaikka toki ajattelen, että se sisältää vain yhden totuuden. En siis kannata relativismia.”

Harhaopit ovat isästä perkeleestä. Lisäksi harhaoppeihin sisältyy usein inhimillistä vajavuutta. Ei olla vahvoja Raamatun sanassa (huono teologinen perehtyneisyys), ei tunnusteta sen jumalallisuutta (liberaaliteologia), eikä osata erottaa toisistaan oikein lakia ja evankeliumia (Rooman kirkko ja monet muut yhteisöt, joissa on suuri sekavuus tällä alueella). Lisäksi välillä nostetaan järki Jumalan sanan yläpuolelle (vrt. esim. kalvinistinen ehtoollisoppi).

Miikka: ”Nähdäkseni ortodoksisen ja katolisen kirkon ero ei ole kovin suuri ja katolisella puolella ekumeeninen yhdistymisen pyrkimys vaikuttaa suuremmalta. Itse en näe teologista syytä, miksi kirkkojen pitäisi olla erillään.”

Molemmat opetatte synergismiä ja prosessiluonteista pelastusta, joka ei täällä maan päällä koskaan tule valmiiksi. Ei vajavainen syntinen voi astua vanhurskaan Jumalan eteen muuta kuin täydellisen syntien anteeksiantamuksen varassa. Yksin sen varassa. Ja sen on Kristus kuuliaisuutensa ansiolla hankkinut valmiiksi.

Miikka: ”Marian perisynnittömyys perustuu kristologiaan ja erityisesti siihen, että Neitsyt Maria on Jumalanäiti.”

Mutta eikö johdonmukaisuuden nimissä myös Marian äidin olisi pitänyt olla perisynnistä vapaa? Mitä vastaat tähän? Jos Kristuksen synnittömän ihmisluonnon ottaminen syntisestä Mariasta on teille järjellinen mahdottomuus, niin eikö sitä pitäisi olla myös Marian synnittömän ihmisluonnon ottaminen syntisestä äidistään? Raamattu puolestaan ei missään opeta Marian synnittömyyttä. Perisynnittömyyshän tarkoittaisi myös tekosynnittömyyttä. Vain Jumala on synnitön.

Miikka: ”Paavin erehtymättömyys perustuu Pyhän Hengen erehtymättömyyteen ja siihen, että Pyhä Henki johtaa kirkkoa, jonka johtajaksi asetettiin Pietarin virka.”

Millä raamatunkohdalla sinä perustelet sen, että Pyhä Henki olisi juuri paavia luvannut johtaa erehtymättömästi? Se kohta, että Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen, ei riitä, sillä siinä puhutaan muistakin kuin vain Pietarista.

Miikka: ”Paavi Kristuksen sijaisena perustuu Jeesuksen antamaan auktoriteettiin ja erityisesti siihen vanhatestamentilliseen esikuvaan, jossa Daavidin valtakunnalla oli myös sijainen (hovin päällikkö), jos kuningas ei ollut paikalla, ja tämän merkiksi hänelle annettiin Daavidin valtakunnan avain (Jes. 20:20-22), jolla ”hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa.” Tämä taas viittaa juuri auktoriteettiin, eikä ensisijassa niinkään synninpäästöön tai lain ja evankeliumin erottamiseen luterilaisessa mielessä. Jeesus Kristus, Daavidin poika, on todella voideltu messiaaksi eli kuninkaaksi ja on luontevaa, että hän astuessaan taivaaseen, viittaa ”taivasten valtakunnan avaimilla” juuri vanhaan testamenttiin, jossa hovin päällikkö Eljakimille annettiin Daavidin huoneen avain merkiksi auktoriteetista Daavidin valtakunnassa.”

Tämä on aika rohkeaa eksegeesiä, vaikka analogiaa valtakunnan avaimen osalta Uuteen testamenttiin näyttää kyllä olevan. Mutta, että vain Pietari olisi Kristuksen sijainen, se tuntuu vieraalta jo ihan ajatellen pelkästään apostolien aikaa. Puhumattakaan, että yksi seurakunta (Rooma) omisi omalle piispalleen tämän oikeuden. Teette niin rohkeita johtopäätöksiä, että mielestäni teillä on suuri vaara mennä niin sanotusti yli sanan.

Mitä taas itse varsinaiseen kysymykseen tulee, niin Raamattu opettaa selvästi: ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus” (1. Tim. 2:5). Tämä pätee yhtä. Mitään Kristuksen sijaista ei tarvita, vaikka hänet otettiinkin taivaisiin. Hänhän on itse Pyhän Henkensä kautta sanassaan ja sakramenteissaan läsnä täällä maan päällä. Hän on luvannut olla oikein uskovan kirkkonsa (en tarkoita nyt mitään kirkkokuntaa) kanssa joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20).

Miikka: ”Kiirastuli taas on johdonmukainen katolisen vanhurskauttamisopin seuraus ja sille voidaan nähdä myös raamatullinen alkuperä (1. Kor. 3:11-15). Kyseisessä raamatunkohdassa ne pelastuvat ´tulen läpi´, jotka ovat rakentaneet elämänsä Kristus-perustalle, mutta joiden elämä on tehty oljista.”

Ei tämä Paavalin kohta kiirastulta opeta. Puhutaan ihmisistä, jotka rakensivat Kristus-kalliolle. Heillä oli siis Jumalan vanhurskauttava armo. Mutta jonkun pyhitys oli kehittyneempää kuin toisen. Oljet (vaillinainen pyhitys) tarkoittaa, että ihmisen elämässä on paljon sellaista, mikä ei ole Jumalan mielen mukaista vaan syntistä ja vajaata. Kristuksen armon tähden ihminen kuitenkin pelastuu ikään kuin tulen läpi, sillä hän on saanut syntinsä anteeksi. Tähän tematiikkaan liittyy 1. Pietarin kirjeen kohta: ”Että teidän uskonne kestävyys koetuksissa havaittaisiin paljon kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.” (1. Piet. 1:7). Jokainen uskova kristitty ”rakentaa” Kristus-kalliolle. Heikko rakentaminen ei kestä, vaan saattaa rakentajansa rakentajana saamaan vahingon (eli siis kokemaan itsensä huonoksi rakentajaksi). Mutta koska perustus (Kristuksen armo) pitää, hän pelastuu kuitenkin ikään kuin tulen läpi, vaikkei hänen huono pyhityselämänsä Herran kriteerejä kestäkään.

Tässäkin kohtaa voidaan kysyä: Näin vähälläkö raamattu-aineksella te erikoisen harhaoppinne rakennatte? Tämä on vähän samaa kuin tulkita paavi erehtymättömäksi jonkun VT:n Eljakamia käsittelevien muutamien jakeisen perusteella.

Mitä taas tuohon Korinttolaiskirjeen perikooppiin tulee, niin 1. Kor. 3:11 ratkaisee koko paavius-kysymyksen: ”Muuta perustusta ei voi kukaan laittaa, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus”. Ei tässä puhuta Pietarista mitään paaveista puhumattakaan. Tämä on yksi kirkon sedes doctirinea. Tämä sulkee pois kaikki syntisen ihmiset (olipa kyseessä paavi, pappi tai suntio) siitä, että syntinen ihminen voisi olla uskon ja Kristuksen kirkon perusta.

Miikka: ”Jos emme paljoa mitään, pelastumme tulen läpi Kristus-perustan tähden. Tuli taas viittaa puhdistumiseen. Tuli polttaa epäpyhän ja puhdistaa tästä.”

Ei tässä mitään tulen puhdistavuudesta puhuta vaan siitä, että Kristuksen anteeksiantamuksen vuoksi pelastutaan ”ikään kuin tulen läpi” eli vältetään helvetti omasta vajavuudesta huolimatta. Jumalan sana opettaa selkeästi, ettei Jeesukseen uskovia tuomia rangaistukseen: ”… joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24), ”Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita, mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole  uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh. 3:18), ja ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä…” (Joh. 3:36). Nämä kohdat eivät sovi yhteen kiirastuliopin kanssa.

Miikka: ”Aneet liittyvät synnin ajalliseen rangaistukseen ja ne määritellään näin: ”Syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla.” Synnistä seuraa Raamatussa sekä syyllisyys että rangaistus.”

Kyllä KKK näyttää ulottavan tämän iankaikkisuuden puolelle yhdistäessään ajalliseen rangaistukseen (joihin sinä puolestaan yhdistät aneet) kiirastulen: ”Toisaalta jokainen synti, lieväkin, sisältää epäterveen luotuihin kiinnittymisen, joka tarvitsee puhdistuksen joko täällä maan päällä tai kuoleman jälkeen olotilassa, joka kutsutaan puhdistuspaikaksi (purgatorium, ’kiirastuli’). Tämä puhdistuminen vapauttaa sitä, mitä kutsutaan synnin ajalliseksi rangaistukseksi.” (KKK 1472).

Mitä ajallisista rangaistuksista vapautumista ihminen enää ajan rajan tuolla puolen tarvitsisi (tehän sijoitatte kiirastulenne nimenomaan iankaikkisuuden puolelle)? Ja sitten vielä tärkeämpi kysymys: Mihin te sysäätte Kristuksen, joka on toimittanut puhdistuksen kaikista synneistä? Te ohitatte hänet ja teette tyhjäksi hänen sovitustyönsä ansion.

Miikka: ”Synnistä seurasi ajallinen rangaistus. Kun katolisuudessa puhutaan synnin hyvittämisestä, ei se liity synnin ikuiseen rangaistukseen, sillä yksin Jeesus Kristus voi vapauttaa synnin ikuisesta rangaistuksesta eli tuomiosta kadotukseen. Sen sijaan hyvittäminen liittyy synnin ajallisiin rangaistuksiin.”

Onko Kristuksen täydellinen armo lian heikko vapauttamaan myös synnin ajallisista seurauksista, etenkin, jos niihin yhdistetään ajatus Jumalan rangaistuksesta? ”Rakkaus peittää syntien paljouden” (1. Piet. 4:8). ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh. 4:10).  ”Missä synti on suureksi tullut, siellä armon on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20). Miksi teille ei riitä Jeesus Kristus ristiinnaulittuna?

Miikka: ”Laupeuden teko on siis yksi tapa hyvittää tehtyjä rikkomuksia. Esimerkiksi almujen antaminen on yksi tällainen laupeuden teko. Se voi olla esimerkiksi rahan antamista köyhien tai kirkon hyväksi. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että almuja antamalla ansaittaisiin pisteitä taivaaseen tai Jumalan anteeksiantoa. Sen sijaan kyse on siitä, että hyvitetään syyllisyyden puolesta jo anteeksisaatuja rikkomuksia.”

Laupeutta on kyllä hyvä tehdä. On myös aivan luterilaista pyrkiä hyvittämään lähimmäiselleen aiheuttamansa kärsimys ja vahinko. Niillä ei kuitenkaan hyvitetä mitään Jumalan edessä (sillä Kristus sai aikaan täydellisen hyvityksen satisfactio vicariallaan), vaan laupeuden teot kuuluvat ihmisten välisen lähimmäisen rakkauden piiriin. Toki Kristuksen tähden hyvät teot ovat Jumalalle mieluisia, mutta ne ovat sitä vain Kristuksen kautta.

Miikka: ”Ane käsitetään kuitenkin laajemmin, sillä kirkossa myös kiirastulessa olevan sielun syntien ajallisia rangaistuksia voidaan hyvittää (sitten Miikka otat lainauksen 2. Makk. 12:38-46, jonka jätän tästä nyt tilan säästämiseksi pois)… Juudas ei voinut toki tietää, miten Jumala tuomitsisi nämä taistelussa kaatuneet ihmiset. Hänellä oli silti luja luottamus Jumalaan. Hän tunsi nämä israelilaiset veljinä ja sisarinaan, jotka olivat jostakin syystä, ehkä heikkoudestaan, langenneet ennen kuolemaansa epäjumalanpalvelukseen. Tästä huolimatta hän luotti, että he olivat olleet Jumalan valittua kansaa, ja Israelin Jumalan ystäviä, ja että Jumala voisi vielä armahtaa heitä kuoleman jälkeen, jotta kuolleet pääsisivät vapaaksi synnin rangaistuksesta. Tätä hän halusi edesauttaa toimittamalla syntiuhrin rukouksessa kuolleiden puolesta. Voidaan sanoa, että Juudas luotti, että israelilaiset olivat ”armon tilassa”, vaikkakaan eivät täysin puhtaita ja synnittömiä kuollessaan. Siksi hän uhrasi heidän puolestaan syntiuhrin. Juuri tämä idea on aneessa.”

Juuri edellä kirjoitit: ”Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että almuja antamalla ansaittaisiin pisteitä taivaaseen tai Jumalan anteeksiantoa. Sen sijaan kyse on siitä, että hyvitetään syyllisyyden puolesta jo anteeksisaatuja rikkomuksia”. Ja nyt tuossa yllä sekoitat asioita pahemman kerran. Yhtäältä sanot, että israelilaiset olivat ”armon tilassa”, mutta silti opetat, että ”eivät täysin puhtaita ja synnittömiä kuollessaan. Siksi hän (Juudas) uhrasi heidän puolestaan syntiuhrin”. Huomaatko ristiriidan? Yhtäältä kiellät pisteiden keruun taivaaseen, toisaalta opetat Kristuksen uhrin ohella muita uhreja.

Tuo esittämäsi on aivan sekavaa pelastusoppia. Selitän tässä raamatullisen ja kristillisen kannan: Kuollessaan ihminen joko on armon tilassa (jolloin hän itsessään syntisenä on kuitenkin täysin puhdas Kristuksen vanhurskauden tähden, eikä tarvitse mitään muuta sovitusuhria enää pelastuakseen), tai sitten hän ei ole armon tilassa (jolloin mikään ihmisen tekemä uhri ei voi häntä enää auttaa). On hyvin sekavaa teologiaa opettaa, että turmeltunut ihminen ylipäätään voisi olla ”täysin puhdas ja synnitön” omien tekojensa puolesta ajan rajan ylittäessään. Ihminen ei kykene edes lähelle sitä. En halua loukata sinua, mutta sanon suoraan, että esittämäsi pelastusoppi on aivan hirveä. Sekoitat pelastukseen ihmisen teot, olivatpa ne sitten ihmisen itsensä tai jonkun toisen syntisen hänen puolestaan tekemiä.

Se on Kristuksen uhrin pilkkaamista. Jumalan sana sanoo selvästi hänestä: ”meni… oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään saaden aikaan iankaikkisen lunastuksen” (Hebr. 9:12), ”on Kristuksen veri… puhdistava meidän omattuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa” (Hebr. 9:14), ”sen tähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikaisista rikkomuksista, ne jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.” (Hebr. 9:15), ”hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä” (Hebr. 9:26), ”me olemme pyhitetyt (tarkoittaa tässä pelastumista) Jeesuksen Kristuksen uhrilla kerta kaikkiaan” (Hebr. 10:10), ”hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään” (Hebr. 10:14), ”’heidän syntejään ja laittomuuksiaan minä en enää muista’. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita” (Hebr. 10:17-18), ”meillä on Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään” (Hebr. 10:19).

Opettamasi paavilainen pelastusoppi on räikeässä ristiriidassa yllä mainittujen Jumalan sanan kohtien opettaman opin kanssa. Mitä taas Makkabilaiskirjoihin tulee, niin en jaksa tässä niihin mennä. Ne ovat apokryfikirjoja, jotka eivät kuulu Raamatun varsinaiseen kaanoniin. Alkuperäinen hebreankielinen VT ei niitä siihen sisällytä.

Miikka: ”Tai jos sanotaan, että Jumala on oikeudenmukainen, on voitava termi oikeudenmukainen ymmärtää, kuten se loogisesti merkitsee oikeustajumme mukaan, muutoin termin käyttö olisi mieletöntä. Voimme esimerkiksi kysyä olisiko sellainen isä oikeudenmukainen, joka ei antaisi kaikille lapsilleen yhtä paljon ruokaa tai mahdollisuutta harrastuksiin. Samoin voimme kysyä, miten termi oikeudenmukainen sopii sellaisen jumalakäsitykseen, jossa Jumala ei antaisi kaikille yhtäläistä mahdollisuutta elää yhteydessä Häneen ja pelastua, vaan vain osalle ihmisistä?”

Jumala salattuihin aivoituksiin me emme pääse. Tähän on tyydyttävä. Eikä tämä maailma meidän mielestämme oikeudenmukaiselta vaikuta. Jumala on kaiken ruuan luonut, mutta silti jotkut kärsivät nälkää. Ja joku sairastuu, kun taas toinen ei. Kärsimyksen ongelmaa me emme pysty järjellämme selittämään. Joko ihminen uskoo Raamatun ilmoitukseen tai sitten hän alkaa järkeilemään itse.

Voidaan myös laajentaa kysymystä: Onko Jumalan ylipäätään oikeudenmukainen, kun kerran kaikki luomansa eivät pelastu? Oliko Jumala oikeudenmukainen, kun suurin osa Israelin kansasta jäi pääsemättä luvattuun maahan? Jos oikeudenmukaisuus ajatellaan tietystä vinkkelistä puhtaaksi viljellen, niin se johtaa antinomismiin ja universalismiin. Jos te opetatte ”Logoksen siementen” olevan ripoteltuina pakanauskontoihinkin, ja opetatte kenen vaan kastamattoman ja Kristuksesta mitään tietämättömän pelastuvan, kunhan hän ”vaan on etsinyt totuutta ja pyrkinyt totuutta kohti”, niin olette menneet tulkinnoissanne aika pitkälle siitä, mitä Raamatun ilmoitussana sanoo. ”Joka uskoon ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16).

Miikka: ”Myönnät, että luterilainen vanhurskauttamisoppi ei ole rationaalisesti looginen, mutta näet monergismille ja luterilaiselle predestinaatio-opille kuitenkin niin vahvat eksegeettiset perusteet muutamista Raamatun kohdista, että tuosta opista on pidettävä kiinni. Itse ajattelen, että jos jokin oppi on epälooginen eli loogisesti ristiriitainen, ei se voi olla Jumalasta lähtöisin oleva opetus.”

No, onko teidän oppinne synergiasta looginen Jumalan sanan opettaman syntiturmeluksen totaalisuuden kanssa? Entäpä noiden mainitsemiesi ”muutamien” raamatunkohtien kanssa, jotka selkeästi opettavat armonvalintaa?  Te voitte koittaa selitellä näitä oman mielenne mukaan kannaltanne parhain päin, mutta niin tekevät omilla tahoillaan myös liberaaliteologit. Esim. homoseksuaalisuuden puolustajat voivat selitellä tiettyjä selviä raamatunkohtia mielensä mukaan. Mustan saa selitetty valkoiseksi ja päinvastoin. Väkinäiset selitykset eivät kuitenkaan vakuuta, sillä mustan ja valkoisen sekoittamisesta tulee ruman harmaata, epäselvää mössöä, jossa Jumalan sana sanoo yhtä ja selitys toista.

Miikka: ”Ajattelen, ettei luterilainen tapa ole Raamatun äärellä ainoa mahdollinen tapa ymmärtää noita kohtia. Esiymmärrys ja taustaoletukset vaikuttavat aika paljon tulkinnallisiin johtopäätöksiin.”

Yksi keskeinen raamatunselitysperiaate on ottaa kirjoitettu sana sellaisenaan ja pyrkiä ymmärtämään sen kirjaimellinen merkitys. Tähän liittyy, että oppia käsittelevillä raamatunkohdilla on yksi merkitys, ei monia eri merkityksiä eikä varsinkaan ääretöntä mahdollisten merkitysten kirjoa. Kun vaikkapa Jeesus sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”, niin se tarkoittaa juuri sitä, mitä siinä on kirjoitettu. Samaa pätee armonvalintaa käsitteleviin raamatunkohtiin. Toki Raamattua on selitettävä Raamatulla eli yksittäisiä kohtia muiden kohtien valossa ja kokonaisuuden taustaa vasten.

Miikka: ”Hän (paavi) toteaa jonkin opetuksen olevan totuudenmukainen kristinuskon opetus. Tässä hän toimii koko kirkon uskon äänenä tiiviissä yhteydessä koko kirkon kanssa, eikä irrallisena suvereniteettina tai yhden henkilön ’kirkkona’.”

Mutta kun selvästi voimme esim. Roomalaiskirjeestä lukea, että Jumalan sanan pelastusoppi on erilainen kuin paavien toteamukset, niin kyllä minä mieluummin seuraan Herran apostolin inspiroitua opetusta (joka on Jumalan sanaa) kuin jotakin paavin ääntä (joka ei ole inspiroitua Jumalan sanaa).

Miikka: ”Erehtymätön Pyhän Hengen johdatuksen takia. Oppi ei kuitenkaan avaudu kuin monoliitti, vaan pikemminkin kuin puu, joka kasvaa ja kehittyy, mutta säilyy olemukseltaan silti samana ja muuttumattomana. Männystä ei kasva koivua ajan kuluessa. Silti täysikasvuinen mänty on hieman erilainen kuin männyn taimi. Katolinen opin kehitys on nähdäkseni johdonmukaista ja loogista rakentaen apostolisen uskon perustalle.”

Käsittääkseni meillä ei ole mitään Jumalan sanasta nousevaa vakuutusta, että paavit ja konsiilit automaattisesti olisivat Jumalan johdattamia ja erehtymättömiä. Te vaan uskotte niin. Sen sijaan meillä kaikilla on Jumalan sanan kirkkaat kohdat, jotka opettavat Raamatun itsessään olevan Jumalan sana ja totuus. Ja mitä kristilliseen oppiin tulee, niin se on kerta kaikkiaan annettu. Se ei kehity. Mies on mies ja nainen on nainen. Ensimmäiset ihmiset olivat Aadam ja Eeva. Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä hän lepäsi. Eläimet hän loi ”lajiensa mukaan”. Kristus sovitti maailman synnin ja jätti lukematta meille meidän rikkomuksemme jne. Nämä ovat esimerkkejä asioista, joissa oppi ei kehity. Emme lähde mukaan esim. sateenkaari-ideologian monisukupuolisuuteen / sukupuolettomuuteen emmekä Darwinin kehitysoppeihin. Emme myöskään lähde irti apostolisesta pelastusopista, vaikka sata paavia olisivat opettaneet toisin.

Miikka: ”Kysyn: Mikä on tämän uskon peruste? Koska uskot luterilaisessa muodossa olevan Raamatun, ja vain sen, olevan ainoa tässä maailmassa oleva inspiroitu Jumalan sana, niin mihin tämä uskosi perustuu?… Ehdotatko siis, että kaanonkysymys ratkeaa luotettavasti, kun tarkataan yksilön sisäistä subjektiivista kokemusta?”

Pyhä Henki on vuosituhansien ajan todistanut itse sanansa luotettavuudesta yksittäisille ihmisille, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen Jumalan sanan kautta. ”Uskon tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17). Joku uskoo Raamattuun, toinen paaviin, kolmas erämaaisien mystisiin kokemuksiin, neljäs hurmoskokouksessa kokemaansa sisäiseen sanaan, viides Koraaniin ja kuudes Bhagavadgitaan… Johonkin raja on vedettävä. Pyhä Henki sen vetää (2. Tim. 3:16, Ef. 2:20, Joh. 6:63). Ei tämä tietenkään ole lopulta järjen vaan uskon asia. Joko uskot tai et usko. Jos uskot, uskot johonkin uskon kohteeseen tai sitten johonkin toiseen. Viimeisellä tuomiolla sen perustus kestää, joka on Kristus-perustukselle ja Jumalan sanan kalliolle rakentanut.

Miikka: ”Kyse on siis tästä raamatunkohdasta: ”Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”” (Joh. 20:22-23). Ymmärrän siten, että tässä annetaan apostoleille valta antaa syntejä anteeksi. Tietysti voidaan tulkita, että kyse on (synnin)päästöavaimesta (tosin Raamattu ei tee tällaista määritelmää ja erottelua, vaan se on syntynyt myöhemmin), joka olisi sama avain kuin Pietarille annettiin. Silti Raamatussa vain Pietarille annettiin ”taivasten valtakunnan avaimet”, niin että käytetään eksplisiittisesti käsitettä avain. Jos minä annan sinulle oman taloni avaimet, kun lähden lomamatkalle, niin sinulla on sen myötä valta kodissani hoitaa kotini asioita, kunnes palaan lomalta. Sinä olet avaintenhaltijana kotini sijainen, joka avaa tai sulkee etuoven ja määrää, mitä kotiini tulee sisään tai sieltä lähtee ulos. Tällaisen auktoriteetin Jeesus nähdäkseni antoi Pietarille Jumalan huoneessa, joka on kirkko. Tulkitsen siis edellä lainattua Joh. 20 raamatunkohtaa niin, että siinä puhutaan erityisesti ripistä. Vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi, siksi juutalaiset paheksuivat Jeesusta, joka antoi syntejä anteeksi. Tällä hän osoitti toimivansa Jumalan auktoriteetilla. Tämän auktoriteetin hän antoi taas apostoliselle viralle.”

Eikö Kristuksen kirkkoon tulla sisälle nimenomaan syntien anteeksiantamuksen kautta? Avainten valta on valta julistaa synnit anteeksi. Tämä anteeksianto on läsnä sekä Jumalan sanassa että sakramenteissa. Tuo sinun tulkintasi, että vain Pietarille olisi annettu avaimet ”lomamatkan ajaksi” (mikä ei tietenkään Kristuksen kohdalla pidä paikkaansa, sillä hän ei ole taivaassa lomalla, vaan sanansa kautta läsnä täällä), on omaa järjen päätelmääsi. Mutta jos sitä vähän kelaa eteenpäin, niin jos minä lähden lomalle, niin voin kyllä antaa avaimeni useammallekin ystävälleni. Huomaatko, te ajattele paaviuden oppianne sisään kuin käärmettä pyssyyn kehittelemällä sekä erikoisia ja pitkälle itse tulkinnallanne luomianne eksegeesejä että oman järkenne päätelmiä.

Miikka: ”Jeesus puhui arameaa ja siksi kyseisessä kohdassa Pietarin (kreikaksi Petros, josta johdetaan nimi Pietari suomen kieleen, tarkoittaa kalliota) ja kallion yhteys on selkeämpi sen ajan puhekielessä. Jeesus sanoi: Sinä olet Keefas (arameaksi tarkoittaa kalliota) ja tälle keefaalle minä rakennan kirkkoni. Suomeksi kyseinen jae voitaisiin siis myös kääntää: Sinä olet Kallio ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. On huomattava, että Jeesus oli itse antanut Simonille uuden nimen Keefas eli Kallio: ”Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: ”Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas”, joka käännettynä on Pietari.” (Joh. 1:42) Tämä nimenmuutos ei toki liittynyt pelkästään Simonin tunnustukseen, vaan siihen tehtävään, jonka hän sai kirkossa. Jeesus teki hänestä kallion ja antoi Simonille nimen, joka viittaa hänen kutsumukseensa kirkon kalliona.”

Kyllä Raamatussa nimiä annetaan. Tulihan Sauluksestakin Paulus. Mutta teet taas pitkälle menevää tulkintaa. Raamatun selvä sana sanoo, että kirkko on ”apostolien ja profeettojen perustukselle perustettu kulmakivenä itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:20) ja että ”muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus” (1. Kor. 3:11). Tuon samaisen luvun 1. Kor. 3 alussa Herran apostoli Paavali nimenomaan ohjaa katsomaan poispäin ihmisistä (esim. Paavali ja Apollos) Jumalan armoon. ”Niin ei siis istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä… Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus (eli siis Kristuksen kirkko). Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen…” (1. Kor. 3:7-10). Paavali siis laittoi perustuksen Jumalan sanalla, eikä tuo perustus ollut kukaan ihminen vaan Kristus Jeesus. Paavali käyttää sanaa perustus. Mutta hän ei sano, että hän laittoi Pietarin perustukseksi. Hän ei puhu koko Pietarista yhtään mitään.

Miikka: ”Jos irrotamme kyseisessä Matt. 16:18 raamatunkohdassa Pietarin tunnustuksen kokonaan irti Pietarin persoonasta, niin mikä merkitys sille on ymmärrettävä, että Jeesus antoi Simonille uuden nimen Simon Pietari eli Simon Kallio? Miksi Simonille annettiin uusi nimi?”

Varmaan sillä haluttiin korostaa Pietarin merkitystä merkittävänä apostolina. Miksi Joosuan nimi oli Joosua, joka viittaa Jeesukseen? Ei hän kuitenkaan ollut Jeesus eikä hänen sijaisensa. Kyse oli Jumalan sanan käyttämästä symboliikasta. Joosua oli Jeesuksen typos eli esikuva. Nimillä on oma tärkeä merkityksensä, muttei kristillinen oppi nimien tulkintaan voi perustua vaan selviin raamatunkohtiin, jotka puhuvat juuri siitä asiasta, josta kulloinkin kyse on.

Miikka: ”Mielestäni voidaan argumentoida, että katolisen kirkon vanhurskauttamisoppi sopii paremmin kirkon yleiseen uskoon ennen 1500-luvun reformaatiota ja reformaattoreiden monergistista tulkintaa, joka erosi aiemmasta uskosta. Eli kyllä näitä opettajia ja paaveja löytyy.”

Kysymys pelastuksesta ratkaistaan Jumalan sanalla eikä jollain epämääräisellä ”kirkon yleisellä uskolla”. Niin myös kysymys monergismista vs. synergismistä ratkaistaan vain Raamatulla. Tätä on tietysti vaikea tunnustaa, jos ei tunnusta sola Scriptura –periaatetta.

Miikka: ”Esimerkiksi jo 200-luvulta on löydetty varhaiskristittyjen rukous Jumalanäidille: ’Sinun turviisi pakenemme pyhä Jumalansynnyttäjä. Älä hylkää rukouksiamme, vaan varjele meidät kaikista vaaroista, kunnioitettu ja siunattu Neitsyt Maria.’”

Miksi paeta Marian helmoihin, kun voi turvautua suoraan Kristukseen? Te nostatte tavallisen ihmisen (Marian) Jumalan sijaan. Tämä on epäjumalanpalvelusta. Rukoukset tulee osoittaa yksin Jumalalle, ei kenellekään muulle.

Miikka: ”On huomattava, ettei sijaisuus nosta paavia Kristuksen vertaiseksi. Opettajan sijainenkin on koulussa vain sijainen, joka tosin hoitaa opettajan tehtävää, kun hän ei ole paikalla.”

Mutta kun Herra Jeesus on paikalla. Ei tarvita sijaisia. Jotkut kalvinistit ajattelevat Jumalan olevan kaukana taivaassaan. Mutta reaalipreesensiin uskovat kristityt eivät tarvitse mitään sijaisia, sillä Kristus itse on sanassaan ja sakramenteissaan todellisesti läsnä.

Miikka: ”Ilm. 22:8-9 kyse on palvomisesta: ”Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.” Kumartuminen (προσκυνεω, proskuneo) käännetään esimerkiksi King Jamesin versiossa -> worship (palvoa)… pyytäminen pyhiltä ja Neitsyt Marialta, ei ole palvomista ja heidän Jumalana kunniottamistaan. Voin pyytää joltakulta apua, eikä tämä merkitse, että pitäisin häntä välttämättä kaikkivaltiaana Jumalana, vaan pikemminkin Jumalan työtoverina. Tässä ei ole loogista ristiriitaa.”

Väitätkö sinä kirkkain silmin, ettei Rooman kirkossa palvota Mariaa? Mutta edelleenkin kysyn: Miksi pyytää Marialta apua, kun voi pyytää sitä suoraan Kristukselta?

Miikka: ”Otetaan vertaus esimerkiksi haaksirikkoutuneesta laivasta ja koko laivan miehistö joutuu veden varaan. Sitten paikalle tulee pelastusveneellä ensihoitaja, jolla olisi tilaa pelastusveneessä kaikille ja mahdollisuus nostaa pelastusrenkaan avulla kaikki veden varassa olevat miehistön jäsenet turvaan. Kuitenkin tämä henkilö heittää pelastusrenkaan vain osalle jättäen loput hukkumaan. Toimiiko hän silloin oikeudenmukaisesti ja rakastavasti?”

Entäpä, jos kaikki haaksirikkoutuneen laivan matkustajat ovat nelirajaahalvauksen saaneita? Syntiturmeluksen syvyys merkitsee vielä neliraajahalvaustakin pahempaa kyvyttömyyttä tehdä ratkaisua Jumalan puoleen. Mutta koska syntikäsityksesi on vajaa, sinä uskot Jumalan ja ihmisen yhteistyöhön. Mutta voitko sinä hädän hetkellä turvautua mihinkään omassa itsessäsi tapahtuvaan? Minä en voi. En edes omaan uskooni. Kyllä luterilaisuus käsittää uskon ”tarttumistoiminnoksi” eli tyhjäksi kädeksi joka ottaa armon vastaan. Tässä mielessä pelastusrengas sopii armon vertauskuvaksi. Mutta lääkärinä tiedät, että ihmisiä pelastellaan merestä tajuttomina ja hypotermiasta kohmettuneina helikopterilla siten, että ylhäältä vaan laskeudutaan ja korjataan talteen. Näin Jumalakin varsinaisesti pelastaa.

Miikka: ”Kaikilla on mahdollisuus pelastautua, eivätkä he voi millään tavalla sanoa, että tämä pelastus olisi heidän ansiotaan, jos tarttuvat pelastusrenkaaseen. Kunnia pelastumisesta kuuluu yksin vertauksen ensihoitajalle. Silti osa miehistöstä saattaa torjua pelastusrenkaan ja pyrkiä esimerkiksi itse uimaan rantaan ja hukkua tällä matkalla. Tällöin hukkumisen syy on heissä itsessään, jos he torjuivat ensihoitajan tarjoaman pelastumisen pelastusrenkaan kautta.”

Tässä kohtaa sinä puhut kuin luterilainen kristitty. Mutta toisaalla sinä sitten toisaalla sotket kuviosi lisäämällä pelastukseen sitä sun tätä ihmisestä riippuvaa. Yksinkertaisen uskon sijaan tuloksena on himmeli, joka on a) sekava, ja b) todella turmeltuneelle mahdoton.

Miikka: ”Voimme ottaa esille tässä yhteydessä ne, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia ja heillä ei ole ollut mahdollista oppia tuntemaan kristinuskon Jumalaa ja Vapahtajaa Jeesusta Kristusta. Tarkoittaako tämä, ettei heillä ole ollut mitään mahdollisuutta pelastua? Katolisen uskon mukaan ei tarkoita, jos nämä ovat etsineet vilpittömästi totuutta ja pyrkineet elämään sen mukaan. Totuuden ymmärtämisen aste tai kasteen puuttuminen ei ole välttämättä ratkaisevaa pelastumisen kannalta: ”Joka vanhurskauteen ja laupeuteen pyrkii, se löytää elämän, vanhurskauden ja kunnian.” (San. 21:21)”

Jumalan sanan mukaan kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin Jeesuksen kautta (Joh. 14:6). Minä en ole Jumala, mutta olen sidottu hänen sanaansa. Mieluummin seuraan sitä kuin omia järjen päätelmiäni, jotka Jumalan sana kehottaa hajottamaan maahan (2. Kor. 10:5). Kristuksen lahjavanhurskauteen ja hänen laupeuteensa pyrkivä (ts. uskolla sen omistava), löytää elämän ja autuuden.

Tietysti, jos puhutaan elämän vanhurskaudesta (joka sekin on totta, joskin vajaata) eli inhimillisestä oikeudenmukaisuudesta ja laupeuden harjoittamisesta, niin vanhurskauteen ja laupeuteen pyrkivä voi varmaan löytää sisällöllisen, oikeudenmukaisen ja kunniallisen elämän. Mutta on kaksi aivan eri asiaa tarkastella tuota mainitsemaasi Sananlaskujen jaetta pelastuksen taivaallisesta tai inhimillisen elämän maallisesta näkökulmasta.

Miikka: ”Pakanoilla ei ollut Mooseksen lakia, eikä kymmentä käskyä, mutta heidätkin on luotu Jumalan kuvaksi ja tarkoitettu Jumalan yhteyteen. Heillä on omatunto, luonnollinen kaipaus Luojansa yhteyteen ja yleinen ilmoitus luomakunnassa, joka todistaa Luojan tekoja. Heillä on näiden lahjojen kautta mahdollisuus olla avoimia Jumalalle ja ojentautua sen mukaan. Silti kaikki pelastuminen tapahtuu yksin Kristuksen kautta, vaikka tiedollinen yhteys Häneen olisi kovin vajavaista.”

Pakanat eivät Jumalan sanan mukaan pelastu. Yleinen ilmoitus ei riitä pelastamaan. Eivätkä riitä omat teot eivätkä kaipaukset ”johonkin suurempaan”. Pelastava usko on tietoa, suostumusta ja luottamusta (notitia, assensus et fiducia) Kristukseen. ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” (Apt. 4:12).

Tämän vuoksi lähetystyötä tehdään. Ei voi olla tiedollistakaan yhteyttä Herraan Jeesukseen, jos ei ole päässyt erityisen ilmoituksen kanssa kosketuksiin. Jumalan sana sanoo selvästi: ”Sillä ’jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu’. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niin kuin kirjoitettu on: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!’ Mutta eivät kaikki ole kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” Usko tulee siis kuulemista, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:13-17).

Miikka: ”Kuten sanoin niin kannatan itse käytäntöä jakaa kahdessa muodossa, mutten näe siinä teologista ongelmaa, että jaetaan vain yhdessä muodossa eli pelkässä leivän tai viinin muodossa.”

Kyllä kokonainen Kristus on myös pelkässä siunatussa leivässä. Mutta teologinen ongelma on, jos ei seurata Kristuksen omaa asetusta, vaan aletaan sooloilemaan jostain kumman syystä. Sinä et ehkä näe tässä teologista ongelmaa, koska olet uskollinen Rooman kirkon jäsen, joka ei kyseenlaista vallitsevaa käytäntöä? Jumalan sana ei kuitenkaan missään opeta ehtoollisen viettoa vain yhdessä muodossa. Päinvastoin, Herra itse käskee: ”Ottakaa ja juokaa tästä kaikki”. Siunatun viinin evääminen maallikoilta on vastoin Herran käskyä.

Miikka: ”Tämä ihmisen liha, siis koko ihminen, on katolisen uskon mukaan perisynnin alainen, ja perisynti tarkoittaa sekä 1) syyllisyyttä, että 2) heikkoutta langeta syntiin. Sanoisin, että empiirisesti periturmelus ei ole ihan niin totaalista kuin luterilaisuudessa korostetaan, sillä esimerkiksi tunnen monia hyviä ihmisiä, jotka elävät sangen kunnollista elämää ja rakastavat lapsiaan ja tekevät hyvää lähimmäisilleen, vaikka heillä ei olisi ulkonaista kristillistä vakaumusta.”

Ei luterilainen opetus perisynnin totaalisesta turmeluksesta tarkoita, etteivätkö epäuskoiset voisi tehdä inhimillistä hyvää varsinkin läheisilleen. Perisynnin totaalisuus koskee ihmisen hengellisiä kykyjä.

Miikka: ”Mielestäni olisi väärin väittää heidän olevan maksimaalisen pahoja ihmisiä ja se olisi sangen ristiriidassa kokemusmaailmamme kanssa. Maksimaalisen turmeltuneelta ihmiseltä kuulostaisi pikemminkin sarjamurhaaja tai pedofiili, jolla ei ole lainkaan katumusta tai empatiaa.”

Inhimillisesti ajateltuna se meneekin noin. Eikä luterilainen oppi periturmeluksesta suinkaan tarkoita, että kaikki olisivat psykopaatteja. Vaikuttaa siltä, että olet ymmärtänyt luterilaisen perisyntiopin väärin.

Miikka: ”Raamatussa toki sanotaan, ettei kukaan etsi Jumalaa ja kaikki ihmiset ovat käyneet kelvottomiksi (ks. Topin viittaamat raamatunkohdat). Mielestäni on perusteltua kuitenkin ymmärtää, että näissä käytetään jonkin asteista hyperbolaa eli liioittelua.”

Tuo on sinun tulkintasi, sillä et tunnusta periturmeluksen koko syvyyttä. Mutta jos luet em. raamatunkohdat, niin kuin ne kirjoitettu on, niin sitten joko uskot niiden sanat tai alat tulkitsemaan niitä siten, etteivät ne tarkoitakaan sitä, mitä ne faktuaalisesti sanovat, vaan että ne ovat liioitelmaa. Minä uskon, että ”niin kuin se kirjoitettu on, niin se myös paikkansa pitää”.

Miikka: ”Esimerkiksi Job: ”Herra kysyi: ”Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa.”” (Job. 1:8) Tässä Jumala itse toteaa, että Job oli vilpitön ja nuhteeton ja karttoi pahaa. Tämä ei oikein sovi Paavalin kuvaukseen, jossa ”kaikki ovat tyynni kelvottomaksi käyneet” (Room. 3:12), ellei sitten ole kyse jossain määrin hyperbolasta.”

Mielestäni sopii oikein hyvin yhteen. Job oli jo Herran palvelija eli hänen armostaan osallinen. Hän oli saanut Kristuksen tähden syntinsä anteeksi. Hän oli sekä vanhurskas että myös hurskas. Raamattu puhuu tässä Jobin kohdalla uskovasta ihmisestä, mutta toki hänessäkin oli vanha turmeltunut luontonsa, johon pätee Room. 3:12. Teidän ongelmanne näyttää olevan, että teidän on vaikea sisäistää, että uskova ihminen on simul iustus et peccator. Ja tämä tarkoittaa molempien totaalisuutta. Luonnostaan ihminen on hengellisesti totaatisen turmeltunut, mutta Kristukssa hän on kokonaan vanhurskas. Hurskaus ja nuhteettomuus jne. ovat sitten vanhurskauttamisen seurausta, mutta eivät kuulu siihen.

Miikka: ”Mielestäni edellä sanotulla on tärkeä merkitys erityisesti kristityn hengellisen itsetunnon kanssa. En missään nimessä kiistä, etteikö kristityn elämässä tulisi myös niitä hetkiä, kun kokee Paavalin tavoin: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei.” (Room. 7:18) Kyllä minulla on ainakin näitä hetkiä, kun kaikki tuntuu menevän pieleen vaikka kuinka yrittää. Näissä tilanteissa olen kuitenkin kokenut usein erityistä armon apua ja voimaa, joka antaa voimaa rakkauteen. Se taas tuo todellisen ilon epätoivon sijaan.”

Itsetunto liittyy psykologiaan ja psykiatriaan enkä nyt mene näille alueille, vaikka ne tärkeitä ovatkin. Sitä vaan mietin, että mahdatkohan olla sisäistänyt ja ymmärtänyt täysin sitä, mitä Paavali Room. 7. luvun lopussa sanoo? Hän puhuu itsestään kristittynä, jolla on kokonaan turmeltunut vanha ihminen ja sen rinnalla Jumalan vaikuttama uusi ihminen. Nämä molemmat ovat kuvassa yhtä aikaa. Ja ne ovat totaalisia. Jos näiden kahden eroa, samanaikaisuutta ja totaalisuutta ei ymmärretä, joudutaan aikamoiseen sekasotkuun.

Miikka: ”Palaan katoliseen ihmiskäsitykseen. Kun Raamatussa sanotaan, että kaste pesee puhtaaksi (Tiit. 3:5), ymmärretään tämä niin, että kaste todella pesee juuri lihasta eli koko ihmisestä pois kaiken synnin syyllisyyden, niin ettei synti enää voi syyttää. Nähdäkseni katolinen kastekäsitys on tässä mielessä voimakkaampi/ kokonaisvaltaisempi, mikäli luterilaisuudessa ajatellaan, ettei kaste pese puhtaaksi lihan syyllisyyttä.”

Olet näköjään ymmärtänyt väärin luterilaisen kastekäsityksen. Luterilaisen opin mukaan kaste pesee puhtaaksi aivan kaikesta syyllisyydestä.

Miikka: ”Kleptomania on eräänlainen sairaus tai pakko-oireinen häiriö, joka ilmenee varasteluna. Katolisuudessa synti ymmärretään niin, että se on Jumalaa ja lähimmäistä vastaan rikkomista, joka tehdään tietoisena teon vääryydestä ja vapaaehtoisesti (eli tahto suostuu siihen vapaasti ilman voimakasta ulkonaista vaikuttavaa tekijää). Vahinko ei esimerkiksi ole syntiä. Jos taas ihminen tekee väärin sairauden takia ilman ymmärrystä teon vääryydestä, on hän syyntakeeton. Ihminen ei siis tee väärin täysin tietoisesti ja vapaaehtoisesti, koskapa väärän toiminnan aiheuttaa sairaus. Hänen tekonsa ei ole siis täysin vapaa. Jos teko ei ole ollenkaan vapaa, vaan se on esimerkiksi täysinsairaudesta johtuvaa, ei siitä seuraa syyllisyyttä lainkaan. Tätä voidaan soveltaa myös esimerkiksi totaalisesti dementoituneen ihmisen tekoihin.”

Ei ihmisen (maallisen oikeuden mukainen) juridinen syyntakeeettomuus tarkoita, ettei kyseessä olisi synti. Jo seuraukset sen kertovat. Jos joku dementikko tai psykoottinen tappaa, niin elämä tuhoutuu. Tämä on 5. käskyä vastaan. Jokainen käskyn rikkominen on synti.

Miikka: ”Nyt jos Jumala on täydellisen oikeudenmukainen tuomari, niin mitä ajattelisit maallisessa tuomioistuimesta sellaisesta tuomarista, joka langettaa vakavimman tuomion kaikille syytetyille (myös esimerkiksi lapsille) jopa pikkurikoksista. Entä jos mieleltään sairas, joka esimerkiksi varastaa, koska ei ymmärrä tämän olevan väärin, tuomitaan kuolemaan, toimiiko tuomari oikeudenmukaisesti? Minusta ei. Aiemmin puhuin siitä, että Raamatun käsitteet tulisi ymmärtää johdonmukaisesti niin, että niiden merkitys on sama kuin meidän kokemusmaailmassamme. Jos taas Raamatun käsitteet erkaantuvat meidän kokemusmaailmastamme, tulee niistä mielivaltaisia.”

Minä ole Jumala enkä vastaa viimeistä tuomiosta. Jätän asiat hänen kaikkivaltiutensa haltuun. Mutta pyhään sanaansa minä uskon ja sitä haluan seurata.

Miikka: ”Paavali nähdäkseni perustelee, ettei Jumalan kansa saanut Pyhää Henkeä noudattamalla Mooseksen lakia, vaan se annettiin lupauksen sanan ja sen uskomisen perusteella. Nähdäkseni tämä jae ei muuta sitä tulkintaa, jonka esitin edellisessä viestissäni Galatalaiskirjeessä. Oleellista on, mitä termillä ´lain teot´ymmärretään.”

Mooseksen lain varsinainen ydin on dekalogi eli 10 käskyä (ydin ei siis ole ns. seremonialaki). Näistä lain teoista eli 10 käskyn alaan kuuluvista asioista Galatalaiskirje varsinaisesti puhuu. Eli siis varsinaisesti koko Jumalan laista. Millään lain teolla ei voi syntinen ihminen vanhurskautua.

Miikka: ”Sen sijaan katolinen tulkinta on, ettei kyse ole ´yksin uskosta´ ilman rakkautta. Ei voida siis ajatella, että vanhurskauttamiseen riittää, kunhan vain pidän totena kristinuskon sanomaa, ilman että pyrin myös seuraamaan sen opetusta ja rakastamaan toisia ihmisiä. Tätä Jaakobin opettaa ’Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet — pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?’ (Jaak. 2:19-20)”

Jaakob puhuu uskovista ihmisistä, jotka jo ovat vanhurskautettuja yksin armosta. Heidän kohdallaan toki on niin, että elävä usko tuottaa aina myös hyvää hedelmää. Ei elävä usko ole kuollutta totena pitämistä. Mutta rakkautta ei saa sekoittaa uskoon. Armo on ennen uskoa, usko on ennen rakkautta. Armo (syntien täydellinen anteeksiantamus) -> usko (pelastuksen omistamisen väline) -> rakkaus (eli uusi kuuliaisuus). Tämä järjestys on pakko pitää selkeänä. Usko ei pelasta rakkautena vaan rakkauden kautta (Gal. 5:6).

Miikka: ”Rakkaus ja rakastaminen on oleellinen osa vanhurskauttamista, eikä ´yksin usko´hyödytä, kuten Jaakob jatkaa: ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä yksin uskosta.” (Jaak. 2:24) Juuri näihin rakkauden tekoihin kristityt ovat suorastaan velvoitettuja Jumalan armon avulla ja tukemina.”

Jaakobin kirjeen kohtaa olen selittänyt jo aiemmin. Sinun (ja teidän kirkkonne) ongelmasi on, että sekoitat vanhurskauttamisen ja pyhityksen keskenään. Kysynkin: Mikä määrä rakkautta mielestäsi kohdallasi riittää taivaaseen asti?

Miikka: ”Katolisuus ei edusta myöskään sellaista, että ihmisen pitäisi yrittää teoillaan kelvata Jumalalle.”

No, selitä minulle lyhyesti ja aivan kiteytetysti yhdellä virkkeellä, miten ja millä perusteella sinä pelastut? Tämän todellakin haluaisin mielelläni kuulla.

Miikka: ”Jeesus esimerkiksi opettaa: ”Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” (Matt. 10:38) Emme kai me voi sanoa, että olemme jo 100 % soveliaita Jeesukselle, kunhan vain uskomme Jeesukseen, mutta tähän ei liity millään tavalla se, että meidän tarvitsisi myös seurata Jeesuksen antamaa opetusta ja yrittää elää hänen opetustensa mukaan.”

Kyllä, juuri sitä se tarkoittaa että yksin armosta ja uskon kautta ollaan 100% kelvollisia Jeesukselle. Mutta hänen seuraamisensa sitten kuuluukin pyhityksen alaan. Siihen toki kuuluu myös ristin kantaminen, joka on yksi elävän uskon merkeistä. Armoa seuraavat pyhitys, uusi kuuliaisuus ja Kristuksen seuraaminen.

Miikka: ”Entä opetus tekojen mukaan tuomitsemisesta: ”Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” (Matt. 16:27)”

Kadotukseen joutuvat tuomitaan helvettiin pahojen tekojensa mukaan. Pelastuvat pääsevät taivaaseen yksin armosta (tätä opettavat monet raamatunkohdat), mutta heidän kohdallaan hyvät teot (jotka ovat vaillinaisia) ovat merkki oikeasta uskosta ja armon osallisuudesta. Eivät he silti hedelmiensä (hyvät teot) ansiosta pelastu, vaan puun (Kristus), johon he ovat oksastettu (Room. 11:23-24).

Mainitsemaasi kohtaan liittyy seuraava: ”Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?’ Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ’Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’.”.

Eivät armosta pelastuneet edes tunnistaneet hyviä tekojaan. Ne kuitenkin olivat seuranneet Jumalan armoa ja oikeaa uskoa. Ne olivat merkkejä, eivät pelastuksen syitä. Jumalan valtakunta oli ollut heille valmistettuna jo maailman perustamisesta asti (vertaa tähän oppia armonvalinnasta, joka on tapahtunut ennen maailman perustamista Kristuksessa).

Jumalan sana opettaa selkeästi: ”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois, ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan (=syntien anteeksiantamuksen sana) tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa (=Kristuksen lahjavanhurskaudessa), niin minä pysyn teissä (=pyhitys). Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää, sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh. 15:1-5)

Miikka: ”Eikö Jeesus opeta täysin eksplisiittisesti että meidän tuomitaan tekojemme mukaan. On huomattava, ettei Jeesus viittaa näillä teoilla Mooseksen lakiin kaikkine säädöksineen, mikä kuului juutalaisuuteen. Sen sijaan hän viittaa koko lain ytimeen, rakkauteen. Raamattu opettaa, että meidät tuomitaan näiden rakkauden tekojen perusteella.”

”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan ilman lain tekoja” (Room. 3:28). Ihmiset kyllä tuomitaan tekojen mukaan, muttei kukaan pelastu tekojensa perusteella eikä vähimmässäkään määrin niiden tähden tai myötävaikutuksella. Ei edes siinä tapauksessa, että nuo hyvät teot olisivat Jumalan vaikutusta (mitä puolestaan ne eivät voi olla muuta kuin jo vanhurskautetuissa ihmisissä). Teot ovat oikean uskon ilmentymiä ja hedelmiä. Sinä sekoitat vanhurskauttamisen ja pyhityksen sekä lain ja evankeliumin keskenään. Tässä on se ongelmasi ydin.

Miikka: ”Nähdäkseni voidaan siis todeta, että pelastumiseen kuuluvat myös rakkauden teot, joita tehdään Jumalan armon avun varassa ja tuella.”

Ystävän neuvo: Älä mene viimeiselle tuomiolle esittämään rakkauden tekojasi, vaan esitä vain yksi teko: Kristuksen täydellinen sovitustyön ansio.

Miikka: ”Missä Raamatussa sanotaan, että Jumala vihaa syntistä ihmistä, eikä vain syntiä? Eikö pikemminkin sanota, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä: ” Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:10) Jumala rakastaa ihmistä niin paljon, että hän on valmis kärsimään ja kuolemaan ristillä syntisten edestä. Jumala siis rakastaa ihmistä uhrautuvasti, itseään säästämättä, täydellisellä tavalla.”

Monessa kohdin kuten esim.: ”…joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36), ”… kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan ilmestymisen päiväksi” (Room. 2:5), ”… pelastumme hänen kauttansa vihasta” (Room. 5:9), ”Entä jos Jumala, vaikka tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellään kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön” (Room. 9:22), ”olemme luonnostamme vihan lapsia” (Ef. 2:3) jne.

Moni julistaa nykyään epäselvästi: ”Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä”. Tämä on tietysti totta, mutta se on vain osatotuus. Pyhä Jumala vanhurskaudessaan ei nimittäin vihaa vain syntiä vaan myös syntistä. Synti on kokonaisvaltaista. Totta kai Kristuksessa Jumala rakastaa ihmisiä. Ja ennättävässä rakkaudessaan hän lähetti Poikansa maailmaan (Joh. 3:16). Tässä Jumalan vihan ja rakkauden todellisuudessa huomaamme lain ja evankeliumin eron: ”lain Jumala” vihaa vanhurskaudessaan (oikeamielisyydessään) synnin tekijöitä, kun taas ”evankeliumin Jumala” rakastaa Pojassaan koko maailmaa. Eikä kyseessä siis ole kaksi Jumalaa, vaan kyse on ihmisen tilasta yhden pyhän Jumalan edessä.

Luonnostamme olemme Jumalan vihan alla turmeluksemme tähden. Kristuksessa olemme Jumalan vanhurskauden eli hänen armollisen rakkautensa alla. Laki on saarnattava kaikessa ankaruudessaan: ”Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin” (Hebr. 10:31) ja ”Jumalamme on kuluttavainen tuli” (Hebr. 12:29). Mutta jos käsityksemme Jumalan pyhyydestä, ihmisen turmeluksesta ja Kristuksen armosta ovat puutteelliset, kaikki uhkaa vääristyä. Puolittainen laki ja puolittainen evankeliumi johtavat täyteen omavanhurskauteen, joka ei pyhän Jumalan edessä voi mitenkään kestää.

Miikka: ”Tarkoitatko siis että Jumala sekä vihaa että rakastaa syntistä ihmistä samaan aikaan? Miten nämä ovat sovitettavissa samanaikaisesti yhteen?”

Vastaus on Kristus, joka kantoi Jumalan vihan sijassamme. Kun hänen täydellinen lahjavanhurskautensa luetaan meille uskon kautta, pääsemme Jumalan vanhurskaan vihan alta hänen armonsa alle. Kyllä, Jumala vihaa kaikkea syntiä ja kaikkia syntisiä, sillä Jumalan vanhurskaus ei voi sietää mitään syntiä, eikä yksikään synnintekijä voi kestää hänen edessään. Mutta suuressa rakkaudessaan hän lähetti Poikansa ottamaan pois maailman synnin (Joh. 1:29). Kristuksen sovitustyönssä tapahtui Jumalan vihan lepyttäminen (1. Joh. 2:2), joka ei kuitenkaan varsinaisesti tarkoittanut muutosta Jumalassa (hänhän on muuttumaton), vaan muutosta ihmisten asemassa Jumalan edessä. Tämä liittyy ihan klassiseen sovitusoppiin, joka pitäisi olla teidänkin kirkkonne historiasta löydettävissä. Se, että teillä vanhurskauttamisoppi on vääristynyt, on ikävää, kun kerran jo Anselm Canterburylainen aikoinaan klassista sovitusoppia koitti määrittää.

Miikka: ”Mielestäni paras tapa tulkita Jumalan vihaa, on niin, että Jumala vihaa juuri syntiä. Synti on kuin sairaus, josta me kärsimme. Jumalan viha tätä syntisairautta kohtaan nousee ennen kaikkea rakkaudesta, koska tuo sairaus satuttaa meitä, ja estää meitä olemasta onnellisia. Jos lapseni on sairas, haluaisin, että hän tulisi terveeksi, koska rakastan tätä. Tällöin voidaan sanoa, että vihaan sairautta juuri siksi, että rakastan lastani: en haluaisi hänen kärsivän. Samoin Jumala rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä, koska se haavoittaa, orjuuttaa ja satuttaa meitä tehden meistä onnettomia.”

Ei tuo sinun vertauksesi huono inhimillisesti ole. Jumalaa koskevat asiat on vaan luettava hänen sanastaan. Mutta armosta pelastuminen ei kyllä sovi yhteen pikkuhiljaisen parantumisen kanssa. Vanhurskauttaminen ei ole parantumisprosessi vaan hetkessä tapahtuva armon ihme.

Miikka: ”Synnin voidaan ajatella olevan vakava kuolemaan johtava sairaus, josta Jumala haluaa meidät parantaa. Pyhitys taas on parantumisprosessi tästä sairaudesta. Jumala avaa mätäpaiseet ja puhdistaa ne, sitoo haavat ja lääkitsee niitä. Armo on tämä lääke. Kun ihminen on sitten tullut täysin terveeksi, on hän sanan varsinaisessa mielessä pelastunut tuolta kuolemaan johtavalta sairaudelta. Hän saa tämän jälkeen terveen paperit. Pelastumiseen kuuluu siksi pyhitys, jossa synnin sairauteen liittyvät paheet muuttuvat hyveiksi armon avulla. Paheet ja pahat teot taas orjuuttavat meitä, emmekä voi olla todella onnellisia ja vapaita, ellemme ensin pääse kokonaan eroon tuosta orjuuttavasta sairaudesta.”

Kun kerran itse yllä puhut nimenomaan pelastumisesta yhdistäen siihen pyhityksen, niin kysyn: Meinasitko ennen viimeistä tuomiota saada itsellesi terveen paperit? Jos et saa, joudut (vaikka oman oppisi mukaan uskotkin kai joutuvasi  kiirastuleen) Jumalan sanan opin mukaan kadotukseen, ellet tee opillista parannusta vanhurskauttamisoppisi suhteen tai sitten kuitenkin ns. autuaassa epäjohdonmukaisuudessa kuitenkin turvaa sydämessäsi yksin Kristuksen armoon eli syntien anteeksiantamukseen.

Miikka: ”Jos ihminen on ymmärryksensä silmiltä sokea ja Jumala avaa hänen silmänsä niin, että hän voi nähdä Jeesuksen olevan se luvattu messias, josta profeetat ennustivat, ja uskoa tähän, niin toki tämä on Jumalan teko. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö ihminen voisi torjua tämän luvatun Messiaan ja hänen sanomansa ja jatkaa elämäänsä ikään kuin olisi yhä sokea.”

Kyllä ihminen epäuskossaan Jumalan armo ja avun torjuu. Mutta kun sokea saa näkönsä, se on kokonaan Vapahtajan hyvä teko. Tämä distinktio ei avaudu järjelle, vaikka kuinka koittaisimme jyskyttää. Joko uskomme Jumalan sanan ilmoituksen tai sitten alamme päättelemään ja kehittelemään itse omia oppejamme.

Miikka: ”Katolisen uskon mukaan kuolema päättää ihmisen elämän eli ajallisen vaelluksen ja tämän jälkeen sielun kannalta on olennaista, onko hän ottanut eläessään Jumalan armon vastaan vai torjunut sen. Eli onko hän eronnut tästä ajasta Jumalan ystävänä vai vihollisena”

Teidän ongelmanne vaan on se, että te 1) ymmärrätte armon väärin (eli joksikin muuksi kuin täydelliseksi syntien anteeksiantamukseksi Kristuksen kuuliaisuuden teon tähden), ja 2) te sekoitatte lain ja evankeliumin keskenään (ja tähän liittyy se, että te ajattelette ihmisen voivan olla Jumalan ystävä ilman Kristuksen lahjavanhurskauden täyttä suojaa). Ei kukaan voi olla Jumalan ystävä, jos ei synnit ole anteeksi annettu, synti ei ole peitetty, ja jos Jumala ei jätä syntiä lukematta (Room. 4:7). Älkää nihiloiko Jumalan pyhyyttä älkääkä pienentäkö Kristuksen sovitustyön ansion merkitystä.

Miikka: ”Taivaaseen pääsevät ne, jotka ovat 1) eronneet tästä ajasta Jumalan ystävinä eli ”armon tilassa” ja 2) jotka ovat täydellisen puhdistuneita eli joissa pyhittävä armo on vienyt pyhityksen päätökseen. Mikäli pyhitys on kesken ja ihmisessä on vielä pahoja taipumuksia kuoleman hetkellä tai hyvitettäviä synnin ajallisia rangaistuksia, menee sielu kiirastuleen, jossa se saa olla kyllä ”varma ikuisesta pelastumisestaan”, kunhan on ensin käynyt läpi puhdistuksen (purgatorium).”

Ongelmanne on, että vaikutatte ajattelevan ylipäätään jollekin voivan olla mahdollista olla ”täydellisen puhdistunut”. Kuka ihmeen ihminen sellainen voi olla? Ei kukaan. Tuo ajattelu ei ole edes pia desideria, sillä toiveista puuttuu hurskaus. Tuo on periturmeluksen realiteetin valossa ajateltuna hengellisesti harhainen illuusio. Ja toinen ongelmanne on epäraamatullinen (ja ilmeisen vähiin raamattuargumentteihin ja niidenkin väärintulkintaan) perustuva epäkristillinen oppi kiirastulesta. En taaskaan halua loukata, mutta apostolin sanoja soveltaen joudun kysymään: Kuka on lumonnut teidät, oi te älyttömät roomalaiset, joiden silmien eteen Jeesus Kristus on kuvattuna ristiinnaulittuna? Korostan, että toivon sydämestäni, ettet sinä eivätkä muut teikäläiset ota tätä ylhäältä päin tulevan loukkauksena, vaan syvänä huolena ja suruna, kun tuo teidän oppinne tuntuu aivan mahdottomalta. Te olette monet älyn lahjojenne puolesta keskivertoa älykkäämpi. Mutta tuo teidän pelastusoppinne tuntuu hengellisesti – Herran apostolia lainatakseni – älyttömältä. Se ajaa joko ylpeyteen ja väärään varmuuteen tai sitten vaihtoehtoisesti umpikujaan ja epätoivoon. Minä en sen avulla pelastuisi.

Miikka: ”Jumalan rakastaminen on oleellista pelastumisen kannalta, sillä: ”Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa” (1. Joh. 3:14–15). Emme siis voi olla Jumalan ystäviä tässä ajassa ja tulevassa, jos teemme vakavaa syntiä vapaasti ja tahallaan Jumalaa ja lähimmäistämme vastaan. Tällainen synti on Raamatun mukaan kuolemaksi. (Hepr. 10:26)”

Ei luterilaisuus opeta lihan vapautta. Eikä se opeta, että elävä usko pysyisi voimassa ns. kuolemansynnin kanssa. Jompikumpi lopulta voittaa, joskin taistelua saatetaan varmaan käydä tiettyyn rajaan asti.

Miikka: ”Kiirastulen ajallisella kestolla ei ole sinänsä merkitystä, sillä ajattelen, että kiirastuli on positiivinen paikka, kuten sairaala sairaalle. Toki jokainen sairas potilas haluaisi varmasti olla niin lyhyen aikaa sairaalassa kuin mahdollista (parantumisen eteen tarvittavat toimenpiteet ja lääkkeet aiheuttavat esimerkiksi usein kärsimystä), mutta tärkeintä on päämäärä eli parantuminen. Olennaista on, että potilas voi luottaa lääkäriin ja siihen, että tämä osaa parantaa hänet.”

Nyt tuo menee mielestäni jotenkin inhimillisestikin ajateltuna ihan älyttömäksi. Kuvittele nyt vaikkapa yliopistosairaalan palavammaosastolla makaavaa lähes koko kroppansa vaikea-asteisesti polttanutta ihmistä. Ei se mikään positiivinen kokemus ole, kun sietämätön kipu iskee läpi opiaattienkin jatkuvasti joka puolelta. Teidän kiirastulessanne tuli ilmeisesti polttaa koko ajan ilman mitään kipulääkkeitä? Olen Harjavallasta kuparisulaton vierestä kotoisin. Kun oli lapsi, niin näin, miten sulaa kuparia kaadettiin isosta padasta hehkuvana. Kuparia oli sananmukaisesti puhdistettu kuonasta. En voi mitenkään kuvitella positiiviseksi paikaksi joutua ihmisenä puhdistettavaksi Outokummun pataan.

Miikka: ”Tarkoitatko, että pyhitys tulee valmiiksi vasta taivaassa? Siis että taivaassa olisi aluksi syntiä ja paheita, kunnes ihminen on muuttunut täysin Kristuksen kaltaiseksi ja paheet ovat muuttuneet hyveiksi ja täydelliseksi kyvyksi rakastaa. Katolisessa uskossa tämän muutoksen on tapahduttava ennen taivasta, koska taivaassa ei ole oleva mitään epäpyhää.”

Ei taivaassa ole mitään syntiä eikä paheita. Pyhitys säilyy aina epätäydellisenä täällä ajassa. Mutta vanha turmeltunut luonto jää ajan rajan tälle puolelle. Uusi ihminen (jolla siis ei ole syntiä eikä turmelusta) siirtyy iankaikkisuuteen. Luterilaisuus ei opeta lainkaan pelastumista pyhityksen vuoksi, vaan vanhurskauttamisen, joka on syntien anteeksiantamus. Pyhitys on sitten seurausta, mutta sillä ei ole mitään suoranaista tekemistä ihmisen pelastumisen kanssa.

Miikka: ”Vastaan: yksin Jumalan armoon, joka vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen ja voiman uuteen elämään eli pyhityksen. Ei se, että vanhurskauttamiseen ja pelastumiseen ymmärretään kuuluvaksi rakkauden teot, johda automaattisesti siihen, että alkaisi luottaa omaan itseensä tai olisi vaarassa tulla ylpeäksi. Kokemukseni mukaan juuri päinvastoin, sillä sitä tärkeämmäksi Jumalan armo ja sen anominen muuttuu.”

Ongelma vaan näin luterilaisen vinkkelistä on, että taidat käsittää Jumalan armon ja pelastumisen syyn joksikin muuksikin kuin Kristuksen sovitustyön ansion tähden tapahtuvaksi syntien anteeksiantamukseksi. Fokuksesi ei siis ole vain ristiinnaulitussa Kristuksessa, vaan sinä vaikutat katsovat myös omaan itseesi ja siinä tapahtuviin prosesseihin.

Miikka: ”Tässä vastakkainasettelu uskon ja tekojen suhteen liittyy nähdäkseni ympärileikkaukseen ja Mooseksen lakiin. Mooseksen laki ei vanhurskauta, sen sijaan uskon kautta tullaan Jumalan lapseksi ja kuulutaan Jumalan kanssaan, tähän ei tarvita ympärileikkausta, koskapa ’Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.’”

Menee jo toistamiseksi, mutta Mooseksen lain varsinainen ydin on 10 käskyä. Ja ”niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room. 3:28). Tässä suljetaan vanhurskauttamisesta pois kaikki teot, aivan kaikki. Tätä Jumalan sanan kohtaa ei ole helppo karkuun päästä. Toki selitellä voi, mutta kannattaa kuitenkin mieluummin yksinkertaisesti vaan uskoa tuo Herran apostolin sana.

Miikka: ”Silti usko ei tee lakia mitättömäksi, vaan vahvistaa sen.”

Tunnustuksellinen luterilaisuus ei ole antinomistista. Liberaali luterilaisuus sitä vastoin hyvin pitkälti vaikuttaa sitä olevan. Mutta kuten kirjoitin, se on niin surullista, etten jaksaisi siitä paljon puhua. Joomiehet ja –naiset saarnailevat kansan enemmistön korvasyyhyyn mitä sattuu, höpöhöpöä ja tyhjiä kuoria vailla ydintä ja vailla Jumalan Pyhää Henkeä.

Miikka: ”On olennaista, miten tämän Raamatun äärellä ymmärretään ´usko´. Abraham uskoi lupauksen sanaan ja toimi sen mukaan. Hän oli uskollinen/ kuuliainen Jumalalle, eikä pitänyt vain totena Jumalan sanoja. Heprealaiskirjeen määritelmän mukaan: ”usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1) Ja Jaakobin mukaan usko ilman tekoja on turhaa. Uskoon liittyy siis Jumalaan ja hänen ilmoitukseensa uskominen/ sen totena pitäminen ja ojentautuminen tämän uskon mukaan. Jos näiden välillä halutaan tehdä jyrkkä erottelu tyyliin: ensin tulee usko yksin, sitten rakkauden teot, en näe sitä välttämättä ongelmaksi katolisesta näkökulmasta. Ongelma on sen sijaan se, jos sanotaan, etteivät rakkauden teot kuulu vanhurskauttamiseen lainkaan tai, että yksin usko riittää ilma rakkautta.”

Pelastava usko ei ole koskaan ilman vähäisintäkään uskon hedelmää eli rakkautta. Mutta usko ja rakkaus on tarkoin erotettava toisistaan. Muttei niitä pidä myöskään irrottaa toisistaan. Usko on valmiin armon eli pelastuksen evankeliumin vastaanottamista. Se on kuin tyhjä käsi, joka ottaa lahjan vastaan. Tai se on kuin nälkäisen ja janoisen ihmisen harjoittamaa syömistä ja juomista. Kyse ei ole teosta vaan nauttimisesta. Mutta on hyvin tärkeää opettaa, ettemme pelastu uskon tähden vaan sen kautta. Emme tule kylläiseksi pelkän ”tyhjän (ilman) syömisen” tähden vaan ruuan tähden. Ruoka ei kuitenkaan pääse elimistöön ilman syömistä. Armo ei perustu uskoon vaan usko armoon.

Miikka: ”’Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain’, sillä muutoin Paavali olisi ristiriitaisesti argumentoimassa jotakin sellaista vastaan, jonka hän seuraavassa vahvistaa. Paavali myös kirjoittaa Roomalaiskirjeen lopussa: ”Sentähden on rakkaus lain täyttämys” ja kehottaa seurakuntaa rakkauden tekoihin.”

Niin, evankeliumi ei tee tyhjäksi lakia (tämä olisi antinomismia). Ei Kristus tullut lakia kumoamaan vaan sen täyttämään (Matt. 5:17). Mutta laki ei ole pelastustie missään merkityksessä eikä missään määrin. Kristus täytti lain puolestamme: ”Mutta aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4:4-5). Ja kohta hän jatkaa: ”Niinpä sinä et siis enää ole orja vaan lapsi, mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.” (Gal. 4:7).

Ihminen pelastuu siten, että hänelle uskon kautta luetaan tämä Kristuksen suorittama lain täyttämys. Korviaan myöten velkavankeudessa oleva saa päävoiton omalle tililleen. Sillä hetkellä hänen statuksensa muuttuu köyhästä rikkaaksi, muttei omassa itsessään tapahtuvan prosessin kautta, vaan tilisiirron kautta.