”Kyllä minulla on suhde yläkertaan kunnossa, mutta en minä mikään hihhuli ole.” Näin totesi eräs jo edesmennyt potilaani, kun kyselin häneltä tarvetta tavata sairaalapastoria, kun elämän loppu oli käsillä. Mutta mikä sitten on hihhuli?

Ei-uskovan silmissä kaikki uskovat saattavat näyttäytyä hihhuleina. Tällä voidaan tarkoittaa sitä, että arviointikyky tai todellisuudentaju on vinksahtanut, tai että halutaan uskoa asioihin, jotka ovat epäluotettavia esimerkiksi nykyisillä tieteellisillä mittareilla mitattuna. Ajatellaan ehkä, että uskovalla jalat irtoavat maasta ja hänen elämänsä kuluu turhien syntiahdistusten ja vanhanaikaisten oppien kanssa kamppailemiseen. Jyrkimmät saattavat pitää uskovia jopa harhaluuloisina! Hihhuli sanalla on minusta vahva negatiivinen kaiku.

Toisaalta jokaisella ihmisellä on jokin maailmankatsomus. Jokaisella ihmisellä on myös jokin ajatus esimerkiksi siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mistä ihminen on tullut ja mitä elämä on. Raamattu kertoo että kaikilla Jumalan luomilla ihmisillä on tietoisuus siitä, että on olemassa Jumala (Room 1:20). Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että usko yliluonnolliseen ja uskonnollisuus ilmenevät kaikkialla maailmassa riippumatta siitä, tunnetaanko kristinuskon Jumalaa. Ateismikin täyttää monessa mielessä uskonnon kriteerit. Siinä ihminen, ja hänen järkensä on kaiken mitta. Omasta näkökulmastani ajattelen, että pitää olla myös hieman hihhuli, jotta voi uskoa esimerkiksi siihen, ettei Jumalaa ole tai siihen, että ihminen on syntynyt itsestään tyhjästä.

Olivatko Raamatun ajan ihmiset hihhuleita? Millaisella paikalla usko oli heidän elämänsä tärkeysjärjestyksessä? Opetuslapset jättivät koko elämänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Paavali joutui monesti kahleisiin ja ruoskittavaksi Jeesuksen tuntemisen tähden. Stefanus kuoli uskonsa vuoksi ja rukoili armoa kivittäjilleen. Apostolit rukoilivat sairaiden paranemista ja ajoivat ulos riivaajahenkiä, samalla kertoen ylösnousseesta Jeesuksesta. Vanhan testamentin ajan profeettoja kivitettiin, koska he rohkenivat sanoa: ”Näin sanoo Herra.” Nooa rakensi vuosikausia kärsivällisesti arkkia, koska Jumala niin käski. Mooses astui faaraon eteen ja pyysi faaraota vapauttamaan israelilaiset, koska Jumala oli häntä siihen kehottanut.

Toisaalta täytyy samalla todeta Raamatun henkilöiden raadollisuus, kun katsoo tarkemmin heidän elämäänsä. Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti. Tuomas epäili, että Jeesus olisi noussut kuolleista ennenkuin hän kohtasi ylösnousseen Herransa. Kaikki opetuslapset pakenivat kun Jeesus otettiin kiinni. Daavid anasti itselleen toisen vaimon. Nooa joi itsensä humalaan, kun vesi laski ja arkki karahti maan kamaralle. Joona pakeni Jumalan kutsua. Raamatun henkilöt olivat siis tavallisia ihmisiä, joista kasvoi Jumalan koulussa riittävän pieniä ja nöyriä astumaan omaan kutsumukseensa – Jumalan voimasta. Jumala nimittäin Sanansa mukaan käyttää heikkoja, jotka hän voi täyttää voimallaan (1 Kor 1:30).

Jumalan sana kehottaa meitä kasvamaan kohti Kristuksen kuvan kaltaisuutta, ja sen tulisi olla jokaisen kristityn sydämen asenne. ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä” Joh 3:30. Tuota asennetta saa rukoilla ja siinä tulee kilvoitella! Jokaisen matka kohti tuota asennetta on myös kesken – olemmehan monella tapaa vajavaisia. Omaa lihaa ei pääse pakoon. Ilman syntiemme anteeksiantamusta emme pitkälle pötki tässä kilvoituksessamme.

Millainen ihminen sitten on hihhuli? Mitä sinä vastaisit? En tiedä tarvitseeko sitä välttämättä tietääkään, kunhan tuntee sen, kuka ja millainen Jeesus on, koska ”Hänen tulee kasvaa mutta minun vähetä.”