Ihmisen autuuden kannalta ratkaiseva kysymys on: kuka voi antaa synnit anteeksi? Jos synnit eivät ole anteeksi, niin ei voi päästä taivaaseen. Taivaaseen ei näet oteta mitään epäpuhdasta tai epäpyhää. Sekään ei vielä riitä, jos tietää että Jeesus voi antaa synnit anteeksi, jos ei tiedä missä Jeesus on konkreettisesti antamassa syntejä anteeksi. Pitääkö ihmisen matkustaa 2000 vuotta ajassa taaksepäin saadakseen syntinsä Jeesukselta anteeksi? Vai mitä Raamattu ja kirkko opettaa? Kuka voi siis antaa synnit anteeksi?

On aluksi tärkeää muistaa, että Jeesus antoi syntejä anteeksi eläessään maan päällä. Tämä synnytti kohinaa Jeesuksen aikana. Fariseukset ja kirjanoppineet vastustivat Jeesusta, sanoen ettei kukaan muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi. Tätä varten ylipappi uhrasi Suurena sovintopäivänä eli seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä syntiuhrin Herralle, koko kansan syntien edestä (3. Moos. 16). Tällöin kansa paastosi. Jeesuksen toiminta jakaa syntien anteeksiantamusta oli siis juutalaisuudesta poikkeavaa ja herätti kysymyksiä: millä oikeudella Jeesus näin toimi? Jeesus sanoi, että Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä. Jumalana Hänellä oli myös valta antaa syntejä anteeksi julistamalla synninpäästöjä. Tätä Hän ei kuitenkaan tehnyt ilmaiseksi, sillä Hän itse kärsi kaikkien syntien rangaistuksen Golgatalla. Voisi ajatella, ettei Hän varmasti jakanut synninpäästöjä kevyin sydämin, sillä Getsemanessakin Hän hikoili verta sen tuskan takia, joka häntä odotti Jerusalemissa.

Kun Jeesus astui taivaaseen, niin hän antoi vallan antaa syntejä anteeksi yhdelletoista apostolilleen sanoen: ” Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt” (Joh. 20:23). Näin Jeesuksen aloittama toiminta jatkui Hänen taivaaseenastumisensa jälkeen apostolien työn kautta. Kirkko onkin liittänyt avainten vallan ja syntien anteeksiantamisen vallan apostolisen viran tehtäviin. Tämä tehtävä on kulkenut kättenpäällepanemisen kautta paimenvirkaan kuuluvana tehtävänä sukupolvelta toiselle. Joskus avaimet on otettu apostoliselta viralta yleisen pappeuden eli seurakuntalaisten hoitoon, mutta tälle käytännölle ei ole ymmärtääkseni kovin vahvoja kirkkohistoriallisia perusteluja ja Jeesuskin antoi synninpäästön avaimet vain apostoleilleen, ei kaikille seuraajilleen.

Kun haluat siis saada varmasti syntisi anteeksi ja löytää Jeesuksen anteeksiantamuksen synneistäsi nykyaikana, niin minun neuvoni on, että etsiydyt paimenen luokse, joka edustaa oikeaa ja alkuperäistä apostolista virkaa ajassamme. Kun pyydät ja saat häneltä synninpäästön, niin se on itsensä Kristuksen synninpäästö.  Jeesus nimittäin opetti apostoleilleen: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa” (Matt. 18:18).

Lopuksi siteeraan Tunnustuskirjojen Augsburgin tunnustusta, joka nivoo ripin ja parannuksen mielestäni hyvin yhteen: ” Ripistä seurakuntamme opettavat, että yksityinen synninpäästö tulee säilyttää seurakunnissa, vaikka kaikkien syntien luetteleminen ripissä ei ole välttämätöntä. Se on näet psalmin mukaan mahdotontakin: ”Erhetykset (Ps. 19:13) kuka ymmärtää? Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.”