Harjoittaessani lääkärin ammattia olen monesti tullut ajatelleeksi, että monenlaisten vaivojen perimmäinen huoli taitaa olla kuolemanpelko. Varsinkin tämä näkyy ikäihmisten kohdalla, kun oma elämä käy vanhuuden vaivojen takia rajallisemmaksi. Silloin tukeudutaan lääkäriin, jolta haetaan usein rohkaisua ja ollaan tyytyväisiä siihen, kun lääkäri toteaa, että terveys vaikuttaa vakaalta ja veriarvot ovat kunnossa. Huolet unohtuvat vähäksi aikaa ja elämä jatkuu. Kuolema ei sittenkään vielä tule. Myös nuoret kärsivät kuolemanpelosta. Syöpää pelätään ja se on usein taustalla olevana huolena, kun tullaan kertomaan vaivoista vastaanotolle. Entä jos minulla onkin vakava kuolemaan johtava sairaus? Entä jos elämäni päättyy? Onkohan tämä patti tai tämä luomi syöpää?

Mielekäs, onnellinen ja turvallinen elämä vaatii taakseen elämän jatkuvuuden kokemuksen. Tätä jatkuvuutta terveys juuri on. Uhkakuvat ja pelot heikentävät elämisen laatua ja sairastumisen pelko voi viedä elämän ilon kokonaan pois. Tilanne on toinen, kun ollaan saattohoidossa ja kuolema on konkreettisemmin läsnä. Tällöin elämän jatkuvuus rikkoutuu ja jokainen päivä vie ajatuksissa lähemmäs kuolemaa. Tilanne järkyttää aina, olipa kyse vanhuksesta tai sairaasta lapsesta, jota saattohoidetaan. Tällaisissa tilanteissa elämä saattaa tuntua epäoikeudenmukaiselta. Kuitenkin se on varmaa – olipa asia sitten enemmän tai vähemmän tiedostettua – että kaikki kuolevat kerran. Lääkärinä minulla ei ole kestävää vastausta kuolemanpelon ongelmaan – ainakaan sellaista, joka tyynnyttää huolestuneimmatkin ihmiset.

Raamatusta sen sijaan löydän kuolemanpelkoon kestävän avun. Kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja turvautuminen Jeesukseen syntien sovittajana tuovat toivon iankaikkisesta elämästä, jota ei lääketiede tunne. Eikä se voikaan tuntea, koska kyse on uskon asiasta ja lääketiede tutkii vain asioita, joita voidaan tämän elämän rajojen sisällä kokeellisesti toistaa ja tutkia. Kuolemasta ei saada tietoa empiirisillä tutkimuksilla. Jeesus opetti: ”Ja älkäät peljätkö niitä, jotka ruumiin tappavat, ja ei voi sielua tappaa; mutta peljätkäät enemmin sitä, joka voi sekä sielun että ruumiin helvetissä hukuttaa” (Matt. 10:28). Sairaudet, syöpä, väkivallan teot ja onnettomuudet voivat viedä ihmiseltä hengen, mutta Jeesuksen mukaan näitä ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Ennemmin tulee pelätä Jumalaa, joka voi tuomita sielun helvettiin. Jos asiat ovat kunnossa Jumalan kanssa, niin kristityllä ei ole mitään todellista syytä pelätä kuolemaa, koska se on vain siirtymistä Kristuksen luokse (Fil. 1:23).

Vaikka kristitylle kuolema onkin Paavalin sanoin voitto (Fil 1:21), niin silti kristityn tulee kunnioittaa elämää, koska Jumala kunnioittaa sitä. Kuolemaa ei tule tieten tahtoen jouduttaa esimerkiksi elämällä vastuuttomasti kuin veitsen terällä. Paholainen kiusasi Jeesustakin heittäytymään rotkoon vedoten siihen, että enkelit kuitenkin varjelisivat häntä (Matt. 4:6). Jeesus ei kuitenkaan lähtenyt näin leikkimään Jumalan varjeluksella, eikä meidänkään siksi tule lähteä. On toisaalta myös totta, että Kristuksen evankeliumin tähden kristityt ovat kautta aikojen kuuliaisuudesta lähetyskäskylle joutuneet asettamaan itsensä hengenvaaraan, jotta evankeliumi voisi mennä eteenpäin. Tällöin ei ole voitu muuta kuin luottaa Jumalan johdatukseen ja siihen, että elämä on aina viimekädessä Jumalan kädessä.

Kristityn ei tarvitse siis pelätä kuolemaa. Elämä on lahjaa Jumalalta ja se on aina Jumalan kädessä. Sairaudet ja kuolema ovat syntiinlankeemuksen seurausta, mutta niidenkin kohdatessa voi opetella kiittämään Jumalaa elämän antajana. Lääkärinä voi tehdä paljon edistääkseen terveyttä ja elämän jatkuvuuden kokemusta, mutta nämä eivät kuitenkaan tuo syvintä rauhaa kuolemanpelon kanssa kamppaileville ihmisille. Tämän rauhan voi tuoda vain haavoitettu Kristus, Jumalan Poika, joka on sinunkin syntisi ristillä sovittanut. Hän on kuollut puolestasi, jotta sinun ei tarvitsisi kuolla iankaikkisesti.