Kirkolla on aina missio. Jeesus lähetti opetuslapset kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumia ja kastamaan. Kirkon missio onkin viedä evankeliumia eteenpäin kaikkialle maailmaan. Tätä tehtävää varten kirkolla on paimenet ja seurakuntalaiset. Lähetyskäsky on annettu koko kirkolle, mutta paimenet ja seurakuntalaiset toteuttavat sitä eri tavoin. Varsinainen lähetyskäsky sisältää käskyn kastaa ja opettaa, ja käsky kohdistettiin apostoleille, seurakunnan kaitsijoille. Näitä apostolisia tehtäviä varten kirkolla on paimenen virka, joka on näitä käskyjä toteuttanut. Näin kirkko on lähetyskäskyn läpi historiansa tulkinnut ja siksi sakramenttien (kaste ja ehtoollinen) toimitus on ollut alusta asti paimenien tehtävä. Toisaalta lähetyskäsky kuuluu myös seurakuntalaisille, jotka pyhänä papistona on kutsuttu kuuluttamaan Herransa töitä maailmassa (1. Piet. 2:9). Heitä ei ole kutsuttu kastamaan tai kaitsemaan seurakuntia, kuten apostolit ja heitä seuraavat paimenet on kutsuttu, vaan todistamaan Herrastaan sanoilla ja teoilla (Matt. 5:16). Tässä kirjoituksessa pohdin, miten kirkko toteuttaa lähetystehtäväänsä maailmassa.

Kysyn aluksi: mikä on evankeliumi? Miten evankeliumi voi mennä eteenpäin? Luterilaisena ajattelen, että evankeliumi on Raamatun mukaan ilosanoma Jeesuksesta vanhan testamentin profetioiden täyttymyksenä, messiaana, joka kuoli syntiemme puolesta ja nousi ylös haudasta voittaen perkeleen ja kuoleman vallan. Evankeliumi ei ole kuitenkaan pelkkä sanoma tai historiallinen tieto Jeesuksesta, vaan se on aina myös julistus ja kutsu, joka ulottuu historiasta nykyhetkeen. Evankeliumi kutsuu uskomaan Kristukseen ja kuulumaan uskon kautta Jumalan valtakuntaan. Evankeliumi ei siis ole pelkkää informaatiota, vaan Paavali opettaa, että evankeliumi on Jumalan voima, joka tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat (Room. 1:16). Evankeliumi jakaa kaksiteräisen miekan tavoin ihmiset kahteen leiriin: niihin jotka sen uskovat, ja saavat synninpäästön, ja niihin jotka epäuskon tähden hylkäävät evankeliumin ja sen välittämän pelastuksen.

Lisäksi evankeliumia ei kerrota, vaan se julistetaan. Ero on siinä, että julistus välittää pelastava evankeliumin ja syntien anteeksiantamuksen kuulijalle omakohtaisesti ja Pyhä Henki synnyttää julistuksen kautta uskon kuulijan sydämessä. Jeesus lähetti apostolit päästämään kuulijoita synneistään evankeliumia julistamalla (Joh. 20:23). Kukaan ei pääse synneistään, jos hän vaikkapa lukee Jeesuksesta historian kirjoista. Voit kuulla evankeliumin julistamisen sunnuntaisin Kristuksen kirkossa synninpäästön sanoissa, ja siellä missä Pyhästä Hengestä osallisia ihmisiä on kaikkialla maailmassa. Julistus on vastausta kysymykseen, saanko minä uskoa synnit anteeksi. Evankeliumi vastaa, että Jeesuksen veri riittää puhdistamaan kaikesta synnistä.

Miten evankeliumi voi sitten mennä eteenpäin? Kuka sitä julistaa?  Yksinkertainen vastaus on Kristuksen kirkko. Jeesus on antanut apostoleille Pyhän Henkensä ja synninpäästön sanat, siis taivaan valtakunnan avaimet. Saarnatessaan evankeliumia syntien anteeksiantamuksesta apostolien teoissa kuvataan, kuinka parannuksen tehneet kastettiin ja liitettiin kirkkoon. Evankeliumi menee eteenpäin, kun kirkkoon liittyy ihmisiä kasteen kautta. Kirkko on todellisten uskovien yhteisö. Se on pelastusyhteisö – Ylkää odottava Kristuksen morsian. Kasteessa Paavalin opetuksen mukaan kastettava puetaan Kristukseen ja liitetään seurakuntaruumiiseen (Gal. 3:27, 1. Kor. 12:13). Tämä Kristus-puku eli matkavaate on se vanhurskauden vaate, joka pyhittää kastetun, ja tekee hänestä taivaskelpoisen. Kasteessa saa lahjaksi myös Pyhän Hengen. Jeesuksen asettama kaste on nimittäin Pyhän Hengen kaste, kuten Johannes kastaja opetti. Se on uudestisyntyminen perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan.

Vedessä kastettu seurakunta, joka uskoo Jeesukseen jatkuvasti, on se taivaaseen matkalla oleva piskuinen joukko, joka on Jumalan valtakunta maan päällä. Seurakunnan pyhittää synninpäästön sanat ja pyhät sakramentit. Sen pyhyys ei lähde koskaan siitä itsestään, sen omasta vaelluksesta, vaan tulee siihen ulkopuolelta ja on lähtöisin Jumalasta. Pyhien sakramenttien ja saarnatun evankeliumin ulkopuolella ei ole mitään takeita pelastumisesta, vaikka puhetta Jeesuksesta saattaa olla paljonkin.

Kirkko on ekklesia, maailmasta uloskutsuttujen joukko, siis sakramenttien pyhittämät tosiuskovat, jotka seuraavat Herraansa. Sakramenttien pyhittämät ihmiset, jotka vaeltavat maailmassa, epäuskossa ja harhaopeissa, eivät ole todellinen kirkko, vaan eksyneitä, luopuneita ja kadotukseen matkalla olevia synnin uneen nukahtaneita ihmisiä. Sakramenttien halveksijat eivät myöskään ole todellinen Kristuksen kirkko. Toisaalta Jeesuksen opetusten mukaan lustetta, siis epäuskoisia, on viimeiseen tuomioon asti todellisen seurakunnan seassa, kunnes viimeisellä tuomiolla suuri Tuomari ne erottaa oikealle ja vasemmalle puolelleen. Kirkon tehtävä ei ole tuomita, vaan kutsua pelastuksen osallisuuteen kastamalla ja julistamalla lakia sekä evankeliumia.

Kirkon missio on nyt tavoittaa evankeliumilla sekä luopuneita että pakanoita. Luterilaisittain kyse on synninpäästön sanojen ja pyhien sakramenttien pelastavan voiman tuomisesta kadotukseen matkalla olevien keskuuteen. Ensisijaisesti nämä ovat käytössä jumalanpalveluksissa. Luterilaista lähetystyötä ei ole pelkkä humanitäärinen apu ilman Sanaa ja sakramentteja. Myöskään erilaiset reformoidulta kirkolta kopioidut evankelioimiskampanjat eivät ole luterilaista lähetystyötä, jos nämä kampanjat eivät tähtää siihen, että synnintuntoiset ihmiset tulevat Jumalan pelastustyöstä osallisiksi Kristuksen kirkon pyhien armovälineiden kautta. Voisi sanoa, että luterilainen missio on aina kytköksissä tiiviisti seurakuntaelämään, jolla on puhdas evankeliumi ja pyhät sakramentit. Näin on siksi, että pelastava usko ei synny oman järkeilyn tuloksena ikään kuin tiedollisena prosessina, vaan luterilaisen ymmärryksen mukaan todellinen kääntymys on lahjaa, jonka evankeliumin saarnan ja sakramenttien kautta toimiva Pyhä Henki synnyttää.

Millainen on sitten luterilainen missio käytännössä? Ajattelen, että missionäärisyys syntyy, kun Sanan ja sakramenttien kautta pelastuksesta osalliset ihmiset tajuavat vastuunsa Kristuksen seuraajina, ja heissä syttyy halu kertoa muillekin siitä, miten ihminen voi pelastua perkeleen vallasta Jumalan lapseksi. Kun ekklesia lähtee joka sunnuntai kirkosta kaikkeen maailmaan tämän vastuunsa kokien ja kadotukseen matkalla olevista hätää tuntien, niin ajattelen, että se on paljon suurempaa ja aidompaa lähetystyötä, kuin megaevankelioimistapahtumien järjestäminen tai vaikkapa kristinuskon markkinoiminen mainonnan kautta. Mikäli edellä mainittuja metodeja halutaan lisäksi käyttää, niin tärkeää on, ettei niiden kautta johdeta kristittyjä kauemmas luterilaisista uskon aarteista, vaan lähemmäksi niitä.