Mitä on herätys?

Olen viime aikoina koittanut tutkia kirkkomme suuria herätyksiä Suomessa ja ymmärtää, mistä niissä on ollut kysymys. Meillä on Suomessa luterilaisen kirkon sisällä koettu ainakin sellaisia herätyksiä, jotka kantavat nykyisin nimiä: rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus, lestadiolaisuus ja viidesläisyys. Lisäksi meillä on esimerkiksi Helena Konttisen uukuniemeläisyys yhden mainitakseni ja muita monia pienempiä herätyksiä. Mistä herätyksessä ja heräämisessä on oikein kysymys? Mitä sinä vastaisit?

Näen itse että hengellisessä heräämisessä ihmiselle tapahtuu asenteellinen ja kokemuksellinen mielenmuutos – jokin sydämessä ja mielessä liikahtaa. Jos kyseessä on Raamatullinen mielenmuutos, niin tämän mielenmuutoksen saa aikaan Kristuksen sanat, joista syntyy synnintunto, usko ja herääminen valvomaan. Valvomista on kuuliaisuus Jumalan Sanaa kohtaan ja kilvoitus syntiä vastaan. Kaiken synnyttää siis Jumalan Sanan kuuleminen ja se, että Pyhä Henki sen kautta pääsee ihmisessä vaikuttamaan. Herätys ei voi perustua siksi minusta mihinkään muuhun kuin Jumalan Sanaan. Kyse on myös siitä, että Sana tulee eläväksi ja meidän ihmisten elämäksi – siis sulautuu meihin (Hepr 4:2). Sana siis osuu ja uppoaa sydämeen, eikä vain ”hauki on kala” lauseen viereiseen aivosoluun. Tässä yhteydessä on minusta hyvä muistaa, että eksymisessä ja harhaan joutumisessa on myös kyse mielenmuutoksesta, mutta erilaisesta mielenmuutoksesta kuin heräämisessä (1 Joh. 4:6).

Näen Raamatullisessa herätyksessä olevan syvimmiltään kysymyksen siitä, että ihminen herää tuntemaan omat syntinsä (Joh 16:8). Kun saa armon tajuta omat syntinsä, ja löytää synninpäästön omalle kohdalleen Jeesuksen veriarmon perusteella ja saa uskoa syntinsä anteeksi, niin on löydetty rauha Jumalan kanssa. Silloin on herätty myös valvomaan ja kilvoittelemaan. ”Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on huoleton ja suruton”, sanotaan Sananlaskuissa. Tätä on minusta valvominen: siis jatkuvaa parannusta, synnintuntoa ja syntien anteeksi saamista. Tässä on minusta herätyksen ydin.

Nukkuva ihminen, on ”huoleton ja suruton”. Nukkuva ihminen on osaton myös Jumalan armosta ja taivaan kirkkaudesta. Hänen tiensä on ”vaivaan vievä”, kuten Psalmissa sanotaan. Siksi valvovan kristityn sydämen tila ei voi olla ”huoleton ja suruton”. Valvova kristitty ahkeroitsee kuuliaisuudessa ”pelolla ja vavistuksella, että hän pelastuisi.” (Fil 2:12) Pelastuminen on yksin armosta ja yksin uskon kautta. Valvovan kristityn sydämessä asuu Jumalaa kunnioittava nöyrä arkuus ja ”Jumalan pelko”, kuten Sananlaskuissa opetetaan. Hän tuntee surua siitä, kun omassa elämässä on vielä monenlaista vikaa ja syntiä, mutta iloa siitä, että saa uskoa kaiken anteeksi.

Moni herätys on lähtenyt liikkeelle parannukseen kehoittamisesta. On itketty syntejä, pyydetty niitä anteeksi polvillaan ja uskottu armon riittävän heikoimmallekin. ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”, saarnasi Jeesus. Siellä mistä löydät synnintuntoisia ihmisiä, synninhätää, kilvoittelevaa mieltä ja katumusta ristin juurella, olet löytänyt herätyksen lähteen. Siellä Pyhä Henki toimii elävästi. Siellä Jeesus saa pestä syntejä pois ja armahtaa kiusattuja ihmisiä. Siellä Jeesus kehottaa rakkaasti: ”mene äläkä enää syntiä tee”, ja ”joka tunnustaa ja hylkää, se saa armon.”

Valvova kristitty haluaa vaeltaa puhtaalla omallatunnolla (Hepr 13:18). Tämä ei tarkoita, että valvova kristitty olisi synnitön. Tämä tarkoittaa kuitenkin, että valvova kristitty elää anteeksiantamuksessa joka päivä. Virressä lauletaan: ”kun synti kietoo ahdistaa, Jeesuksen veri puhdistaa, Jeesuksen veri puhdistaa.” Kun omatunto on tullut murheelliseksi synnistä, niin sitä saa pestä Kristuksen veriarmossa. ”Ilman verenvuodatusta ei ole anteeksiantamusta” (Hepr 9:22). ”Autuas se jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty” (Ps. 32:1) Se, jonka synnit ovat anteeksiannetut, saa tuntea iloa ja rauhaa omassa tunnossa, jollaista rauhaa ei maailman ihmisellä ole. Se joka on armahdettu synneistään, on matkalla taivaan kirkkauteen.

Isä meidän rukouksessa Jeesus opettaa pyytämään syntejä anteeksi. Daavidkin rukoili psalmilaulun sanoin: ”Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri.” Kun näin rukoilee, niin saa luottaa siihen, mitä Jeesus sanoo: ”Jos te anotte jotakin minun nimessäni niin minä sen teen.” Kirkossakin ripissä yhdymme rukoukseen: ”Armahda minua vaivaista syntistä, ja katsahda puoleeni laupeutesi silmin.” Kun näin teemme, niin meillä on varmasti tulevaisuus ja toivo!